El Hierron kokonaispinta-ala on lähes 269 km2. Saari on tuliperäinen. Viimeisimmät, vedenalaiset tulivuorenpurkaukset ovat tapahtuneet vuoden 2011 aikana. Niitä edeltävä tulivuoren purkaus oli vuonna 1793. El Hierro on pienin ja nuorin Kanarian saarista. Saaren korkein kohta on Pico de Malpaso. Sen korkeus on 1548 m. El Hierron iäksi arvellaan noin 1.200,000 vuotta. Saaren asukasluku vuonna 2009 oli vajaat 10.900 henkilöä.
![]() |
El Hierron DO:n tunnus |
Viinin viljelys El Hierrolla aloitettiin 1500-luvulla.
Ensimmäiset taimet El Hierrolle toi tarinoiden mukaan Tantonista, Englannista kotoisin oleva Joe Hill vuonna 1526. Hänen nimensä vääntyi paikallisessa kielessä Juan Gill nimeksi. Tosin hierrolaiset eivät vaikuta uskovan tähän, koska Hierrolla ei ole yhtään Juan Gillille omistettua katua.

Kontrolloitu viiniviljelyspinta-ala on vajaa 208 ha . Viininviljelijöitä on 345. Saarella on 8 viinikellaria, joista 6 on mukana DO rekisterissä.
El Hierron viininviljelysalueet |
Jotkut El Hierron viineistä ovat aina olleet erikoisia, jopa Kanarian saarten viinien joukossa. Ne huomioidaan enemmän makunsa kuin tuoksunsa takia. Erikoisuutena ovat tietyt yhdestä lajista valmistetut viinit, kuten Baboso Negro ja Vijariego.
El Hierron tärkein viljelty lajike (80%) on valkoinen Vijariego Blanco. Hierrolaiset tuntevat sen myös nimillä Verijadiego tai Verijariego. Toinen valkoinen rypäle on saarelle kotoperäinen Bremajuelo eli Bermajauelo, josta valmistetun viinin sanotaan tuoksuvan rinteiden kasveilta.
El Hierrolla viljellaan myös valkoisia lajejaListán Blanco, Malvasia, Moscatel de Alejandria, Burra Blanca, Pedro Ximenez, Baboso Blanco ja Gual.
El Hierrolla viljellaan myös valkoisia lajejaListán Blanco, Malvasia, Moscatel de Alejandria, Burra Blanca, Pedro Ximenez, Baboso Blanco ja Gual.
Punaisia lajeja ovat Listán Negro eli Almuñeco, Negramoll eli Mulata, Baboso Negro, Vijariego Negro ja Moscatel negro.
El Hierrolla saadan jatkaa myös lajien Albillo, Forastera blanca eli Doradilla, Verdello, Breval, Torrontés ja Malvasía rosada viljelyä, koska nämä lajit ovat vaarassa hävitä, mutta niitä ei enää saa istuttaa uudelleen.
El Hierron viininviljelyksen ja – tuotannon tarkastuksesta vastaava toimintapiste on: Consejo Regulador de El Hierro. Viinikooperativin merkkin on Viña Frontera.
Artikkelin vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta, ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan
Do El Hierro löytyy myös Facebookista.
Kuvia Viña Fronteran viinikellarilta ja toimistosta (katselua varten valitkaa "bildspel")
Yleistietoja El Hierrosta
Hierrolaisia viininviljelyspalstoja ja -tiloja
Elokuu 2012, ©Gracia PenttinenKuvia Viña Fronteran viinikellarilta ja toimistosta (katselua varten valitkaa "bildspel")
Yleistietoja El Hierrosta
Hierrolaisia viininviljelyspalstoja ja -tiloja
Artikkelin vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta, ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan
KanarianSaarten viinin
alkuperäismerkitäoikeusalueet
- KanarianSaarten viininalkuperäismerkintäoikeusalueet – DO – Denominación de Origen
- Tenerife ja viinin alkuperäismerkintäoikeusalueet
- Abonan alkuperäismerkintäoikeusalue Tenerifellä
- Güímarin laakson alkuperäismerkintäoikeusalue Tenerifellä
- Tacoronte-Acentejon alkuperäismerkintäoikeusalue Tenerifellä
- La Orotavan laakson alkuperäismerkintäoikeusalue Tenerifellä
- Ycoden-Daute-Isoran alkuperäismerkintäoikeusalue Tenerifellä
- La Gomeran alkuperäismerkintäoikeusalue
- La Palman alkuperäismerkintäoikeusalue
- Gran Canarian alkuperäismerkintäoikeusalue
- Lanzaroten alkuperäismerkintäoikeusalue
- KanarianSaarten uusin viinialue – DOP – (Denominacíonprotegida) ”Las Islas Canarias”
- Mitä viiniä KanarianSaarilla ja mistä?
Muita El Hierro juttujani
Lähtisitkö El Hierrolle -yleistietoja
Viini-ruoka-turismikurssista Hierrolla kesällä 2012
Hetkiä El Hierrolla – Ensimmäisen tutustumispäivän seikkailut saarta katsellen
Hetkiä El Hierrolla – Toisen tutustumispäivän seikkailut saarta katsellen
Hetkiä Hierrolla- Tigaday ja “Carneros”
Hetkiä El Hierrolla - Las Playas ja Parador hotelli
Hetkiä Hierrolla– näköalapaikka Mirador de la Peña ja ravintola
Hetkiä Hierrolla- El Poblado Guinea – Vanhoja taloja ja sisiliskojen uudelleenelvyttämistä
Hetkiä El Hierrolla – Virgen de los Reyes kappeli
Kuninkaiden Neitsyen juhlat ovat El Hierron suurimmat kansanjuhlat
Hetkiä Hierrolla - Nuestra Señora de Candelarian kirkko La Fronterassa
Hierrolaisesta ruoasta ja juomista
Hetkiä El Hierrolla - Maailman pienin hotelli ja La Maceta uimaranta
Hetkiä Hierrolla - Rentoumassa Tamadustessa El Hierrolla

Inga kommentarer:
Skicka en kommentar