Viininkorjuussa Tacoronte-Acentejossa 2011

Syksyinen viininkorjuu on suuri tapahtuma kaikkialla, missä viiniä kasvatetaan. Tenerifen vanhimman alkuperäismerkintäoikeusalueen Tacoronte-Acentejon tarkastusvirasto järjestää joka vuosi viininkorjuu päivän niille, jotka haluavat tutustua tähän tärkeään vaiheeseen viinin valmistuksessa.

Olin jo vuosia toivonut pääseväni osallistumaan, mutta vasta nyt löysin mahdollisuuden.

Päivä alkoi La Lagunan Adelantadon torilta kun bussi keräsi 24 asiasta kiinnostunutta. Jotkut olivat osallistuneet jo useita kertoja. Mukana oli muuan herra La Palman saarelta, rouva manner-Espanjasta. Me muut, itseni mukaan lukien, olimme saarelaisia. Tosin mielessäni on välillä käynyt kysymys miksi en juuri tapaa muita ”ulkomaalaisia” näiden viinin ympärille järjestettyjen tapahtumien merkeissä. Ne ovat erinomainen tapa tutustua saaren perinteisiin ja elämään - viinin ja sen valmistusvaiheiden lisäksi.

Viinitilalla Tacorontessa
TacoronteAcentejon tarkastusviraston Rosa Elena González Morín oli mukanamme. Oli mahtavaa kuulla hänen kertovan alueen historista, viinitiloista, viineistä ja viininvalmistuksen vaiheista.

Ensimmäinen aamun hetkistä oli omistettu käytännön kokemukselle viinirypäleiden korjaamisessa. Tosin korjuupaikkaa oli hieman etsittävä. Se tila, missä korjuun piti tapahtua, oli jo saanut työt valmiiksi, joten oli etsittävä toinen paikka. Ajoimme Tacorontesta kohti Valle Guerraa. Löytyi tila, jossa korjausväki oli vielä köynnösten vierellä. Rosa Elena poikkesi kysymään, josko olisimme tervetulleita. Mukana oli myös paikallisen TV:n toimittaja ja kuvaaja. Tervetuloa vaan. Saimme portilla sakset ja koreja, pikaopetuksen köynnösten vierellä ja sitten käytännön hommiin.

Siinä yhteydessä kun rypäleet korjataan, tarkistetaan samalla, ettei mukaan tule mitään, mikä on pilaantunutta tai vioittunutta. Vähän aikaa kerättyäni huomasin, miten suuri osa rypäleistä oli kuivanut kelvottomaksi tai jäänyt kypsymättä. Tämän vuoden viinisato on kärsinyt kevään kosteudesta, pilvisyydestä ja kesän kuivuudesta.

Koin, että olisin halunnut jäädä pitempään rypäleitä korjaamaan. Ehkä ensi syksynä osaan varautua ajoissa, ja päästä jonnekin tilalle päiväksi tai kahdeksi.

Parhaillaan korjattavat rypäleet olivat lajia Listán Negro. Katselimme ja maistelimme poispäin mennessämme vielä lajia Tintilla (punainen) ja Moscatel (valkoinen).

Bodegas insulares ja rypäleiden ”sisääntulo”

Matka jatkui seuraavaan viinin valmistusvaiheeseen. Pysäköimme Bodegas Insulares – eli saaren ”pää”kellarin viereen Tacorontessa. Pienempien viinitilojen omistajat myyvät yleensä rypäleensä, ja tämä on eräs niistä paikoista, missä niitä ostetaan. Jokainen viinituottaja, joka haluaa saada alkuperäismerkintäoikeusetiketin pullonsa, voi ostaa rypäleitä ainoastaan omalla alueellaan viljeleviltä. Pihalla oli autoja, joiden lavoille viinikorit olivat lastatut.

Rypäleet kerätään standardisoituihin koreihin, joissa ilma kiertää, ja jotka eivät ole liian isoja. Näin rypäleet säilyvät mahdollisimman hyvin. – Nyt nämä korit punnittiin ensin. Tässä vaiheessa seurasimme kellarimestaria eli enologia nimeltä Francisco Calixto Zerpa



Sen jälkeen rypäleet kaadettiin liukuhihnalle, joka kuljetti ne koneeseen, jossa niistä poistettiin puumaiset osat. Kaksi miestä kaatoi rypäleitä hihnalle, kolmas seisoi vieressä katsomassa, ettei hihnalla ollut lehtiä tai huonokuntoisia rypäleitä. Näistä rypäleitä tulisi vähitellen perinteistä punaviiniä.

Toiselle liukuhihnalle kaadettiin ne rypäleet, jotka kellarimestari oli valinnut hiilihappokäytettyä viiniä varten. Näitä rypäleitä ei puristeta, vaan ne siirretään suoraan säiliöön, jossa ne saavat olla hiilihappokaasussa noin 8 päivää, jonka jälkeen ne puristetaan.  Tällä käsittelytavalla valmistettu punaviini on.hedelmäistä ja kevyttä. Sen elämänkaari on suhteellisen lyhyt, ts. se on nautittava ensimmäisen vuoden kuluessa valmistumisen jälkeen.

Kellarimestari Francisco Calixto Zerpa näytti säiliön sisälle valaisten taskulampulla.

Saimme päivän ensimmäiset maistiaiset. Se tapahtui Viinikellarin myymälässä. Jotkut ostivat pulloja kotiin vietäväksi. Bodegas Insulares valmistaa erityyppisiä viinejä.

Täältä löytyy tämän päivän tapahtumista tehty video

Viinikunta Teguesta ja viinikellari El Lomo

Vaihdoimme kuntaa. Siirryimme viinikuntaan Teguesteen ja kohti El Lomon viinikellaria. Tie sinne oli viiniköynnösten reunustama. Ohitimme alueen, joka tunnetaan nimellä Mar de los Viñedos – eli viiniköynnösten meri. Laakson sivussa oli alue nimeltä Infierno – Helvetti – ja siellä on viinikellari nimeltä Bodegas Infierno (joiden viini olin keväällä hyväksi havainnut). El Lomolle voi olla vähän vaikea löytää. Etsin maamerkkejä, jotta voisin palata. El Lomolla järjestetään erilaisia hauskoja tapahtumia, mm. tähtien katselua ja konsertti viininköynnösten keskellä.

Siinä risteyksessä, missä tie kääntyy Los Rodeoksesta Socorroon johtavalta tieltä, löysin kyltin, jossa oli teksti ”Casa de mi Suegra”… eli tien varressa on myös eräs alueen tunnetuimmista ravintoloista (jossa en toistaiseksi ole käynyt)…

El Lomolla katselimme miten rypäleitä punnittiin, niistä kerättiin näytteitä, ne kaadettiin liukuhihnalle ja miten korit puhdistettiin seuraavaan käyttöön.

Kiersimme katselemassa valmistusvaiheita. Katselimme tankkien sisälle. Joku tankki oli jo sinetöity, ts. tarkistusvirasto oli sulkenut sen kokeiden ottamisen jälkeen. Näimme myös miten hiilihappokäytettyä viinimehua siirrettiin säiliöstä toiseen.

El Lomon yhteydessä olevassa ravintolatilassa nautimme päivän toisen viininmaistiaisen, perinteistä punaviiniä.

Katselimme myös, miten tilalla ollaan siirtymässä ”vanhanaikaisesta” tavasta sitoa köynnökset uudemmalle metallitelineelle, ”espaldera”. Kellarimestari Arsenio Gómez totesi, että sen jälkeen he voivat maksaa paremmin pienemmälle määrälle poimijoita kuin nyt, jolloin olosuhteiden takia poimijoita on paljon, ja palkat huonommat.

El Lomon viinisivut ovat useamman kieliset

Monjen viinitilalle syömään

Palasimme moottoritielle ja matka kääntyi kohti El Sauzalia.

Tässä kunnassa on saaren Viinimuseo ja myymälä, mistä löytyvät saaren kaikki viinit.

El Sauzalissa on myös Monjen viinitila, joka on eräs saaren suurimmista ja tunnetuimmista. Felipe Monje, tilan omistaja ja kellarimestari odotti meitä. Hänen kanssa kävimme läpi tämänhetkistä tilannetta saariston viinimaailmassa, eli miten viime vuosien sadot ovat eri syistä jääneet pieniksi. Tämän vuotuinen sato on siinä mielessä pohjanoteeraus. Saarella viljelyä ei voida koneellistaa. Työvoima maksaa, ja rypäleet ovat korjattava, olkoon ne hyviä tai pilaantuneita.

Monjen perheessä viininvalmistus on menossa jo viidennessä sukupolvessa. Tila on Felipe Monjen aikana käynyt läpi useita parannusvaiheita.

Tähän vaiheeseen viinivalmistuksessa Monjella liittyi juuri käyntimme aikana valkoviinirypäleiden puristus. Katselimme miten viinimehu keräytyy puristimen alla olevaan astiaan.

Katselimme videon viinin eri vaiheista Monjen tilalla, ”viinin ääniä”.

Tutustuimme uuteen tynnyrihalliin, jossa tapahtuu paljon muutakin. Tilan akustiikka on hyvä, ja siellä pidetään mm. konsertteja. Siellä on tavallisesti myös taidenäyttelyjä. Tämän hetken näyttelyn teemana olivat pesät ”nidos”..

Iltapäiväateria oli katettu Monjen ravintolaan. Nälkä oli jo kurninut vatsassa ja viini siellä tuntui kaipailevan jotain kiinteää.

Huomasin vasta myöhemmin, etten ottanut kuvia eri lautasellisista. Kerron silti niistä hieman. Meille luvattiin jo bussissa jotain erikoisen hyvää. Mieleeni tuli, että taitaa olla kanarialaista mustaa sikaa.

Alkupalat sisälsivät mm. gomeralaista almogrotea eli vuohenjuustotahnaa. Seuraavaksi saimme vihersalaattia.

Pöydällä oli usean tacorontelaisen kellarin viinejä. Tarkoitus oli maistella vähän jokaista.

Ensimmäinen, jota kokeilin, oli Bodegas Marban roséviini, kauniin vadelmanpunainen ja kirkas viini, joka tuntui sopivan hapokkaalta. Pullo oli ehtinyt seisomaan pöydällä jonkin aikaa, joten sen maku kärsi siitä, että se oli liian lämmintä.

Alkuruoka oli vesikrassikeittoa. Sen päälle voi sirotella joko gofiota tai pieneksi hakattua sipulia. Tämä sipuli oli hyvältä maistuva yllätys tässä yhteydessä.

Pääateria oli – mustaa kanarialaista sikaa – kanarialaisten perinteisten perunoiden ”papas bonitas” keralla, kastikkeena tyypillinen vihreä mojo kastike. Toinen ”seuralainen” oli vihreästä chayotasta (Sechium edula) valmistettu eräänlainen marmeladi ”Dulce de chayota”, sekin todella erikoinen ja hienon makuinen.

Viinit vaihtuivat hieman aterian aikana. Maistelin viinikellareiden Bodega Finca la Hornagan El Cercado ja Bodega Presas Ocampon La Isleta punaviinejä.

Jälkiruokana oli vuohenjuustokakku valkoisten ja punaisten viinirypäleterttujen keralla. Naureskelimme, ettei viinitilalla voi olla saamatta viinirypäleitä. Lopuksi saimme vielä kupillisen voimakasta kahvia.

Monjen terassilta on mahtava näköala Teidelle. Katselin, miten pilvet alkoivat peittää vuoren huippua.

Parkkipaikan vieressä loistivat voimakkaan violetit peltokierron (Ipomea) sukulaiset. Osa retkeläisiä oli Monjen myymälässä viiniostoksilla.

Paluumatkalla La Lagunaan ei kukaan laulanut, kuten joillain aikaisemmilla viiniretkillä. Puheensorina oli voimakas. Rosalia muistutti, että Tacorontessa on mahdollisuus osallistua monenlaisiin viiniin liittyviin tapahtumiin.

Monjen viinikellarin sivut ovat usemman kieliset

Kaikkia saaren viinejä voi maistella, ja ostaa El Sauzalin viinimuseosta. Sivut ovat useamman kieliset

Lokakuu 2011, ©Gracia Penttinen
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Pieni saarikierros viinin jäljillä

Teguestesssa on nyt viinin kuukausi. Olin kutsuttu pari päivää sitten maistiaisiin, mutta koska kutsussa ei ollut paikan osoitetta, eikä yhteyspuhelinta, en löytänyt sinne. Saarelaiset ystävineen löysivät vaikeuksitta, mutta minä jäin kyydistä. Tänään päätin lähteä etsimään ko. paikan, jos vaikka toisen kerran tulisi kutsu. Ja muutenkin.

Ajoin Güímarista Arafon kautta ylös saaren harjanteella kulkevalle tielle. Matkan varrella ihailin kukkaloistoa. Monia erilaisia neidonkieliä. Jotkut jo ylikukkineina, toiset melkein valmiina. Vain siniset ratamoneidonkielet olivat hehkussaan parhaillaan. Rinteitä peittivät myös Tuliunikot/Kalifornian unikot oranssin- ja keltaisensävyissään. Punavioletteja sineraarioita, keltaisia valvatteja, violetin punaisia kiertoja ja monia muita. Ylempänä kukkivat valkoiset valkovihmat, valkokukkaiset luutakellokanervat ja ruskeanpunakukkaiset puukellokanervat ja vielä ylempänä keltaiset kultapurjeet.

Lopulta kaikkein ylempänä maailma peittyi harmaanvalkoiseen sumuun ja pieniin horisontaalin sateen pisaroihin. Mäntyjen rungot olivat kuin satumetsässä. Eukalyptukset tuoksuivat. Välillä oli vaikeaa nähdä muuta kuin tien reunan valkea raja.

Lopulta avautui Esperanzan kylä, uudet kasvit ja uusi väriloisto.
Laskeuduin Agua Garcian kautta Tacoronteen. Siellä halusin löytää Vinoteca Canarian. Liikenne oli kuitenkin niin valtava, etten uskaltanut juuri keskittyä muuhun kuin ajamiseen. Koko Tacoronten keskusta oli tukossa ja autot rullasivat hiljalleen, pysähtyen aina metrin parin välein.
Päätin etsiä Vinoteekin palatessani ja jatkoin kohti Valle Guerraa ja Tejinaa.
Matkan varrella pysähdyin huoltoasemalle ostamaan lehden. Vastapäisellä puolen tietä seisoi iäkkään näköinen herra myymässä yrttejä. Olin uneksinut aamulla Aloe Verasta, ja koska miehellä oli niitä myytävänä, päätin ostaa yhden taimen. Ostin myös salvian. Keskustelimme jonkin aikaa kasvien lääkinnällisistä ominaisuuksista. Hänellä oli myös timjamin taimia ja hän kertoi parantaneensa tupakkayskänsä teellä, johon hän oli laittanut timjamia, salviaa ja rudaa. Hän näytti myös rannettaan, jossa olevan palohaavan hän oli lääkinnyt Aloella.

Jatkoin matkaa. Päätin, että ajan aina Punta Hidalgoon saakka, koska kerran olen nyt tällä puolen saarta. Bajamarissa, matkan varressa, huomioin vanhan hotellin. Se seisoi hylättynä. Tällä rannalla oli vuosikymmeniä sitten turistihotelleja. Nyt rannikon rakennuksista näkyy, että loistoaika on jo kaukana takana.
Oikealle puolen taivaanrantaa vastaan jäivät Anagan vuoret. Ne ovat Tenerifen vanhinta osaa ja yhtä erosioituneita kuin La Gomeran vuoret. Täälläkään ei ole ollut tulivuorenpurkauksia pitkiin aikoihin, eikä uutta maata ole tullut rinteille.

Hieman ennen Punta Hidalgoa vasemmalla puolen tietä on lauluyhtye Sabandeñoksen kunniaksi pystytetty patsas, Esperañzan vuohipaimenten villainen viitta, jonka sisällä on kitara.

Ajoin Punta Hildalgon läpi kohti kärkeä, niin pitkälle kuin pääsin. Nyt sain näkyviini myös Anagan niemimaan uloimmassa kärjessä sijaitsevat karit. Näkymät Anagan vuorille olivat edelleen mahtavat. Näköalapaikalla seisoskeli turisteja katselemassa maisemaa. Jotkut patikoijat tulivat Cruz del Carmenin reitiltä päin. Ja näköalapaikan vieressä istuskeli rauhallisen näköinen herra, patsas. Hänet oli puettu tyylillisiin maaseudun miehen vaatteisiin, hattu kruunasi komeuden.

Tärkein matkankohteeni oli löytää Teguestesta Casa Los Zamoranos, jossa Teguesten viinikuukausi käynnistettiin perjantaina. Olin saanut tietoja, että se olisi La Lagunasta tultaessa jostain vaaleanpunaisesta rakennuksesta seuraava. Etsin ensin La Lagunaan menevää tietä ja kun sen löysin, ajoin sen verran, että ehdin tarkastelemaan taloja. Mutta en nähnyt mitään viittaa missään. Lopulta olin Teguesten kunnan virastotalon edessä. Pari poliisia seisoi sen nurkalla puhumassa keskenään. Kysyin heiltä paikkaa, ja he osoittivat minut talolle, jonka olin jo huomioinut. Palasin läheiselle huoltoasemalla ja kävelin kadun yli Casa Los Zamoranokseen, joka on itse asiassa museo. Hieno paikka. Kaikki ovet olivat kiinni, eikä missään näkynyt talon nimeä, tai minkäänlaista viittaa sen olemassaolosta.

Palasin huoltoasemalla ja näin sen takana maanviljelijöiden kauppahallin. Päätin osaa vihanneksia, hedelmiä ja vuohenjuustoa koska oli näin hieno mahdollisuus. Hallissa oli todella siistiä ja kaikki myyntikojut olivat kyltitetyt erittäin selvästi. Viinimyyjä tosin oli jo poistunut kojustaan. Ostin vihanneksia ja hedelmiä. Keskellä toritilaa oli vanha puimakone. Sellaista en ollut nähnytkään sitten nuoruusvuosieni. Vehnänpuintikone, selitti nainen, jolta ostin vihannekset.

Seuraava etappini oli löytää tie, joka vie Socorron kylän läpi. Sekin löytyi, mutta koska en tuntenut tietä, en ehtinyt pysäköimään ajoissa mihinkään, päästäkseni johonkin ravintoloista. Matkan varrella huomioin El Lomon viinitilalle vievän tien. Olin ollut siellä joskus, mutta en tiennyt mistä sinne pääsi. Nyt tiedän.
Ajoin takaisin Tacorontea kohti. Naranjerossa kävin jopa yhden ravintolan parkkipaikalla, mutta ravintola ei puhutellut, vaikka väkeä näytti menevän sinne koko ajan. Jatkoin matkaa. Näin kyltin, jossa mainittiin Broncen viinitila. Täältä sinne pääsisi, sitten jos mieli tekee.

Nyt huomioi kiinnittyi kylttiin ”Mi Abuela”, ja lähellä oli autolle tilaa. Päätin mennä katsomaan. Pieni, intiimi ravintola. Ystävällisen tuntuinen nainen toivotti tervetulleeksi, eikä kysynyt olenko yksin, kuten niin usein kysytään kun saavun ilman seuraa. Ikään kuin nainen ei voisi mennä yksin syömään. Ruoka oli hyvänmakuista. Pyysin lasin viiniä. Sain paikallista viiniä, mikä tuntui erittäin hyvältä. Tunsin, että tässä ravintolassa haluan syödä toistekin. Lasku oli ihan kohtuullinen.

Ruokailun jälkeen jatkoin Tacoronteen. Halusin katsoa, josko löytäisin Vinoteca Canarian. Liikenne oli nyt hyvin hiljaista ja rakennus löytyi ilman vaikeuksia. Värikin oli mieleen jäävä, vaaleanvihreä, ja rakennus kunnostettu. Tosin myymälä oli jo kiinni. Tärkeintä mielestäni oli kuitenkin, että tiedän, missä tämä paikka on.

Palasin Agua Garcian kautta ylös Esperanzaan ja ihailin rinteillä olevien viinitarhojen vaaleanvihreitä lehtiversoja. Matka jatkui harjanteella saaren keskustaa kohti johtavalle tielle. Sade oli jo kunnon sadetta. Näkyväisyyttä ei ollut juuri lainkaan.

Lagunetassa päätin kuitenkin poiketa vähän syrjään. Olin joskus nähnyt poispäin oikealle vievän päällystämättömän tien. Päätin lähteä katsomaan mitä siellä olisi. Ja näin jouduin paikallisen kahvilan eteen. Vaikka olen asunut saarella jo yli 15 vuotta, en silti koskaan ollut käynyt täällä. – Iso etutila, jossa oli biljardipöytä. Paksuihin tamineisiin puettuja ihmisiä istui nurkassa puhumassa. Ristikkoseinän takana oli joku perhe syömässä. Tilasin kupin kahvia ja munkin. Menin pöytään ristikon taakse ja käärin paljaat sääreni mukanani olleeseen paksuun rantapyyhkeeseen, jotta en palelisi. Kahvi tuntui lämmittävän, koska ulkona, ja täällä sisälläkin oli tosi nihkeää.

Ajoin vielä hieman eteenpäin tätä tietä. Näin kyltin, jossa puhuttiin hotellista. Koska näkyväisyys oli niin huono, päätin jättää tutkimukset toiseen kertaan.

Palasin päätielle. Maailman oli kuin satukirjan kuvituksesta. Puun rungot heijastuivat harmaanvalkeutta vasten. Näköalapaikoilta ei nähnyt mitään muuta kuin tätä harmaanvalkeutta. Vettä satoi oikealta, pohjoisen suunnalta, alhaalta ylöspäin. Ja välillä männyt tiputtelivat raskaita vesilasteja auton katolle.

Arafon johtavalle tielle käännyttyä sade ja sumu haihtuivat vähitellen.
Auringonpalvojat, tuliunikot, olivat jo kääriytyneet rullalle ja ilta alkoi hämärtyä.

Arafon huoltoasemalta kävin ostamassa pullon punaviiniä. Koska olin jo Güimarin laakson alkuperäisalueelle päätin ostaa laakson viiniä. Teguesten viiniä ostan sitten, kun olen siellä. Valitsin suhteellisen lähellä kotiani sijaitsevan Viña Melosarin viinikellarin perinteisen punaviinin.
(Kirjoitettu 3.4.2010)

Huhtikuu 2010 ©Gracia Penttinen
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan