Viininkorjuussa Tacoronte-Acentejossa 2011

Syksyinen viininkorjuu on suuri tapahtuma kaikkialla, missä viiniä kasvatetaan. Tenerifen vanhimman alkuperäismerkintäoikeusalueen Tacoronte-Acentejon tarkastusvirasto järjestää joka vuosi viininkorjuu päivän niille, jotka haluavat tutustua tähän tärkeään vaiheeseen viinin valmistuksessa.

Olin jo vuosia toivonut pääseväni osallistumaan, mutta vasta nyt löysin mahdollisuuden.

Päivä alkoi La Lagunan Adelantadon torilta kun bussi keräsi 24 asiasta kiinnostunutta. Jotkut olivat osallistuneet jo useita kertoja. Mukana oli muuan herra La Palman saarelta, rouva manner-Espanjasta. Me muut, itseni mukaan lukien, olimme saarelaisia. Tosin mielessäni on välillä käynyt kysymys miksi en juuri tapaa muita ”ulkomaalaisia” näiden viinin ympärille järjestettyjen tapahtumien merkeissä. Ne ovat erinomainen tapa tutustua saaren perinteisiin ja elämään - viinin ja sen valmistusvaiheiden lisäksi.

Viinitilalla Tacorontessa
TacoronteAcentejon tarkastusviraston Rosa Elena González Morín oli mukanamme. Oli mahtavaa kuulla hänen kertovan alueen historista, viinitiloista, viineistä ja viininvalmistuksen vaiheista.

Ensimmäinen aamun hetkistä oli omistettu käytännön kokemukselle viinirypäleiden korjaamisessa. Tosin korjuupaikkaa oli hieman etsittävä. Se tila, missä korjuun piti tapahtua, oli jo saanut työt valmiiksi, joten oli etsittävä toinen paikka. Ajoimme Tacorontesta kohti Valle Guerraa. Löytyi tila, jossa korjausväki oli vielä köynnösten vierellä. Rosa Elena poikkesi kysymään, josko olisimme tervetulleita. Mukana oli myös paikallisen TV:n toimittaja ja kuvaaja. Tervetuloa vaan. Saimme portilla sakset ja koreja, pikaopetuksen köynnösten vierellä ja sitten käytännön hommiin.

Siinä yhteydessä kun rypäleet korjataan, tarkistetaan samalla, ettei mukaan tule mitään, mikä on pilaantunutta tai vioittunutta. Vähän aikaa kerättyäni huomasin, miten suuri osa rypäleistä oli kuivanut kelvottomaksi tai jäänyt kypsymättä. Tämän vuoden viinisato on kärsinyt kevään kosteudesta, pilvisyydestä ja kesän kuivuudesta.

Koin, että olisin halunnut jäädä pitempään rypäleitä korjaamaan. Ehkä ensi syksynä osaan varautua ajoissa, ja päästä jonnekin tilalle päiväksi tai kahdeksi.

Parhaillaan korjattavat rypäleet olivat lajia Listán Negro. Katselimme ja maistelimme poispäin mennessämme vielä lajia Tintilla (punainen) ja Moscatel (valkoinen).

Bodegas insulares ja rypäleiden ”sisääntulo”

Matka jatkui seuraavaan viinin valmistusvaiheeseen. Pysäköimme Bodegas Insulares – eli saaren ”pää”kellarin viereen Tacorontessa. Pienempien viinitilojen omistajat myyvät yleensä rypäleensä, ja tämä on eräs niistä paikoista, missä niitä ostetaan. Jokainen viinituottaja, joka haluaa saada alkuperäismerkintäoikeusetiketin pullonsa, voi ostaa rypäleitä ainoastaan omalla alueellaan viljeleviltä. Pihalla oli autoja, joiden lavoille viinikorit olivat lastatut.

Rypäleet kerätään standardisoituihin koreihin, joissa ilma kiertää, ja jotka eivät ole liian isoja. Näin rypäleet säilyvät mahdollisimman hyvin. – Nyt nämä korit punnittiin ensin. Tässä vaiheessa seurasimme kellarimestaria eli enologia nimeltä Francisco Calixto Zerpa



Sen jälkeen rypäleet kaadettiin liukuhihnalle, joka kuljetti ne koneeseen, jossa niistä poistettiin puumaiset osat. Kaksi miestä kaatoi rypäleitä hihnalle, kolmas seisoi vieressä katsomassa, ettei hihnalla ollut lehtiä tai huonokuntoisia rypäleitä. Näistä rypäleitä tulisi vähitellen perinteistä punaviiniä.

Toiselle liukuhihnalle kaadettiin ne rypäleet, jotka kellarimestari oli valinnut hiilihappokäytettyä viiniä varten. Näitä rypäleitä ei puristeta, vaan ne siirretään suoraan säiliöön, jossa ne saavat olla hiilihappokaasussa noin 8 päivää, jonka jälkeen ne puristetaan.  Tällä käsittelytavalla valmistettu punaviini on.hedelmäistä ja kevyttä. Sen elämänkaari on suhteellisen lyhyt, ts. se on nautittava ensimmäisen vuoden kuluessa valmistumisen jälkeen.

Kellarimestari Francisco Calixto Zerpa näytti säiliön sisälle valaisten taskulampulla.

Saimme päivän ensimmäiset maistiaiset. Se tapahtui Viinikellarin myymälässä. Jotkut ostivat pulloja kotiin vietäväksi. Bodegas Insulares valmistaa erityyppisiä viinejä.

Täältä löytyy tämän päivän tapahtumista tehty video

Viinikunta Teguesta ja viinikellari El Lomo

Vaihdoimme kuntaa. Siirryimme viinikuntaan Teguesteen ja kohti El Lomon viinikellaria. Tie sinne oli viiniköynnösten reunustama. Ohitimme alueen, joka tunnetaan nimellä Mar de los Viñedos – eli viiniköynnösten meri. Laakson sivussa oli alue nimeltä Infierno – Helvetti – ja siellä on viinikellari nimeltä Bodegas Infierno (joiden viini olin keväällä hyväksi havainnut). El Lomolle voi olla vähän vaikea löytää. Etsin maamerkkejä, jotta voisin palata. El Lomolla järjestetään erilaisia hauskoja tapahtumia, mm. tähtien katselua ja konsertti viininköynnösten keskellä.

Siinä risteyksessä, missä tie kääntyy Los Rodeoksesta Socorroon johtavalta tieltä, löysin kyltin, jossa oli teksti ”Casa de mi Suegra”… eli tien varressa on myös eräs alueen tunnetuimmista ravintoloista (jossa en toistaiseksi ole käynyt)…

El Lomolla katselimme miten rypäleitä punnittiin, niistä kerättiin näytteitä, ne kaadettiin liukuhihnalle ja miten korit puhdistettiin seuraavaan käyttöön.

Kiersimme katselemassa valmistusvaiheita. Katselimme tankkien sisälle. Joku tankki oli jo sinetöity, ts. tarkistusvirasto oli sulkenut sen kokeiden ottamisen jälkeen. Näimme myös miten hiilihappokäytettyä viinimehua siirrettiin säiliöstä toiseen.

El Lomon yhteydessä olevassa ravintolatilassa nautimme päivän toisen viininmaistiaisen, perinteistä punaviiniä.

Katselimme myös, miten tilalla ollaan siirtymässä ”vanhanaikaisesta” tavasta sitoa köynnökset uudemmalle metallitelineelle, ”espaldera”. Kellarimestari Arsenio Gómez totesi, että sen jälkeen he voivat maksaa paremmin pienemmälle määrälle poimijoita kuin nyt, jolloin olosuhteiden takia poimijoita on paljon, ja palkat huonommat.

El Lomon viinisivut ovat useamman kieliset

Monjen viinitilalle syömään

Palasimme moottoritielle ja matka kääntyi kohti El Sauzalia.

Tässä kunnassa on saaren Viinimuseo ja myymälä, mistä löytyvät saaren kaikki viinit.

El Sauzalissa on myös Monjen viinitila, joka on eräs saaren suurimmista ja tunnetuimmista. Felipe Monje, tilan omistaja ja kellarimestari odotti meitä. Hänen kanssa kävimme läpi tämänhetkistä tilannetta saariston viinimaailmassa, eli miten viime vuosien sadot ovat eri syistä jääneet pieniksi. Tämän vuotuinen sato on siinä mielessä pohjanoteeraus. Saarella viljelyä ei voida koneellistaa. Työvoima maksaa, ja rypäleet ovat korjattava, olkoon ne hyviä tai pilaantuneita.

Monjen perheessä viininvalmistus on menossa jo viidennessä sukupolvessa. Tila on Felipe Monjen aikana käynyt läpi useita parannusvaiheita.

Tähän vaiheeseen viinivalmistuksessa Monjella liittyi juuri käyntimme aikana valkoviinirypäleiden puristus. Katselimme miten viinimehu keräytyy puristimen alla olevaan astiaan.

Katselimme videon viinin eri vaiheista Monjen tilalla, ”viinin ääniä”.

Tutustuimme uuteen tynnyrihalliin, jossa tapahtuu paljon muutakin. Tilan akustiikka on hyvä, ja siellä pidetään mm. konsertteja. Siellä on tavallisesti myös taidenäyttelyjä. Tämän hetken näyttelyn teemana olivat pesät ”nidos”..

Iltapäiväateria oli katettu Monjen ravintolaan. Nälkä oli jo kurninut vatsassa ja viini siellä tuntui kaipailevan jotain kiinteää.

Huomasin vasta myöhemmin, etten ottanut kuvia eri lautasellisista. Kerron silti niistä hieman. Meille luvattiin jo bussissa jotain erikoisen hyvää. Mieleeni tuli, että taitaa olla kanarialaista mustaa sikaa.

Alkupalat sisälsivät mm. gomeralaista almogrotea eli vuohenjuustotahnaa. Seuraavaksi saimme vihersalaattia.

Pöydällä oli usean tacorontelaisen kellarin viinejä. Tarkoitus oli maistella vähän jokaista.

Ensimmäinen, jota kokeilin, oli Bodegas Marban roséviini, kauniin vadelmanpunainen ja kirkas viini, joka tuntui sopivan hapokkaalta. Pullo oli ehtinyt seisomaan pöydällä jonkin aikaa, joten sen maku kärsi siitä, että se oli liian lämmintä.

Alkuruoka oli vesikrassikeittoa. Sen päälle voi sirotella joko gofiota tai pieneksi hakattua sipulia. Tämä sipuli oli hyvältä maistuva yllätys tässä yhteydessä.

Pääateria oli – mustaa kanarialaista sikaa – kanarialaisten perinteisten perunoiden ”papas bonitas” keralla, kastikkeena tyypillinen vihreä mojo kastike. Toinen ”seuralainen” oli vihreästä chayotasta (Sechium edula) valmistettu eräänlainen marmeladi ”Dulce de chayota”, sekin todella erikoinen ja hienon makuinen.

Viinit vaihtuivat hieman aterian aikana. Maistelin viinikellareiden Bodega Finca la Hornagan El Cercado ja Bodega Presas Ocampon La Isleta punaviinejä.

Jälkiruokana oli vuohenjuustokakku valkoisten ja punaisten viinirypäleterttujen keralla. Naureskelimme, ettei viinitilalla voi olla saamatta viinirypäleitä. Lopuksi saimme vielä kupillisen voimakasta kahvia.

Monjen terassilta on mahtava näköala Teidelle. Katselin, miten pilvet alkoivat peittää vuoren huippua.

Parkkipaikan vieressä loistivat voimakkaan violetit peltokierron (Ipomea) sukulaiset. Osa retkeläisiä oli Monjen myymälässä viiniostoksilla.

Paluumatkalla La Lagunaan ei kukaan laulanut, kuten joillain aikaisemmilla viiniretkillä. Puheensorina oli voimakas. Rosalia muistutti, että Tacorontessa on mahdollisuus osallistua monenlaisiin viiniin liittyviin tapahtumiin.

Monjen viinikellarin sivut ovat usemman kieliset

Kaikkia saaren viinejä voi maistella, ja ostaa El Sauzalin viinimuseosta. Sivut ovat useamman kieliset

Lokakuu 2011, ©Gracia Penttinen
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Päivä Viinin ja viiniturismin kunniaksi Tenerifellä!

Tenerifen viinireitin tunnus

Euroopan viiniturismin päivän viinireitti oli omistettu ”Viinille ja tapasille eli pikkupurtaville, joilla sanotaan olevan afrodiasinen, eli seksuaalisuutta kiihottava vaikutus.

La Lagunan päätorille, ”Plaza de Adelantado” kerääntyi sunnuntaiaamuna väkeä, jotka olivat innostuneet ajatuksesta lähteä maistelukierrokselle. Joukossa oli jokunen tuttu entisiltä reiteiltä. Turistit loistivat poissaolollaan, Kaukaisin vieras oli tullut La Gomeralta. Joskus mietin, miksi saarella kävijät eivät uskaltaudu kokeilemaan tällaista mahdollisuutta. Vaikuttaa siltä, että saaren muu tarjonta Loro Parkin ja Teiden lisäksi on monelle täysin tuntematon alue. Tiedä häntä.

Hotelli Nivaria La Lagunassa
Aluksi istuimme La Lagunan perinteikkään hotellin Nivarian ravintolassa. Valittava viini oli joku valkoinen tai punainen. Koska tapas sisälsi äyriäistä, useimmat valitsivat valkoisen viinin. Itse pysyin uskollisena punaiselle. Viini oli peräisin La Orotavan alkuperäisalueelta, Gran Tehyda, vuosikertaa 2009 ja valmistettu Listan Negro lajikkeesta. Viini oli hyvää, ainoa kielteinen puoli oli se, että se ei ollut peräisin siltä alueelta, missä olimme.

Tapa: “La Corazonada”, kauniisti aseteltu. Perustana oli paahtoleipä, jolla oli kerroksittain aseteltu kalaliemestä valmistettua hyytelyä, hunajassa marinoitua sipulia, sieniviipale. Välissä oli minttuhyytelöä. Päällimmäisenä oli katkarapu, jota oli maustettu mm. kanelilla. Tässä yhteydessä voin sanoa, että en koskaan ole ollut erikoisen ”ruokatietoinen”. Tämä on vasta alkua, joten saanen anteeksi, jos kerron vähän kömpelösti. Sen kuitenkin voin sanoa, että tapa maistui hyvältä. Kyselin hieman tapaksen ”Corazonado” merkitystä pöytätovereiltani. Naapuri kertoi, että sen tarkoitus on ”olla sellainen, että se miellyttää kaikkia”.

Ravintola Mercadela Agua Garciassa
Seuraavaksi astuimme bussiin, joka kuljetti meidät Tacoronten Agua Garciaa kohti. Mila, oppaamme, kertoi, että kaikki ravintolat, joissa käymme, ovat mukana viinireitti ohjelmassa.

Seuraava pysähdyspaikkamme ”Mercadela” oli minulle jo ennestään tuttu. Se sijaitsee ”sopivasti” sen tien varrella, joka vie ylös Esperanzaan ja sieltä Teidelle.

Mercadelassa tarjottiin tacorontelaista viiniä. Valitsin taas punaviiniä. Tällä kertaa se oli sopivaa, koska tapa oli lihapohjainen. Viini oli El Mocanero viinikellarista ja valmistettu hiilihappokäymismenetelmällä. Vuosikerta 2009. Yleensä tällä menetelmällä valmistettu viini on nautittava vuoden sisällä, jos haluaa ”hyväryhtistä”. Viimeisimmässä viininmausteluillassa asiantuntija ja opettajana toiminut enologi totesi Maceración carbonica – eli hiilihappokäymisellä valmistetuista viineistä, että ne sopivat parhaiten nuorille ihmisille. Maku on yleensä pehmeä. Mercadelassa unohdin ottaa kuvan tapasta. Myös tällä oli pohjana paahtoleipää. Tunnistin siinä tomaatin, paprikan, sipulin ja kaikkein ylimmäisenä olevan lihapalasen. Kastikkeessa tuntui sitruunanmaku. Tapa oli hyvänmakuinen, huolellisesti ja silmää ilahduttavasti aseteltu.

Katselimme vielä Mercadelan ravintolaosaa ja kävimme jopa keittiössä. Siellä minua ilahduttivat teräskattilat. Monessa ravintolassa olen todennut käytettävän alumiinisia. Mercadela on perheyritys, joka on ollut olemassa jo noin 40 vuotta. Nykyinen omistaja David Hernández Cabrera edustaa nuorempaa sukupolvea. Mercadela järjestää aterioita mm. sen mukaan mitä asiakas on halukas maksamaan. Ts. sieltä voi esim. ryhmille pyytää ehdotuksen menusta, sen mukaan mitä siihen halutaan sijoittaa.

Agua Garcia on talvella viileä paikka, joten sinne on hyvä varta vaatetta mukaansa.

Viinitila Monjen ravintola
Agua Garciasta laskeuduimme kohti El Sauzalia. Tie oli jyrkkääkin jyrkempi. Muistan, että eksyin sinne joskus, ja toivoin silloin, että olisin voinut sulkea silmäni alas mennessä. Huh Vieläkin värisyttää…
Päädyimme kuitenkin ehjinä Bodegas Monjelle johtavalle tielle. Autonkuljettaja oli Cristo, joka on taitanut ja taittanut nämä tiet ennenkin.

Monejella menimme suoraan ravintolaan. Tilava ravintola on suhteellisen uusi. Näkymä alas merelle, Teidelle ja La Orotavan laaksoon on päätä huimaavan kaunis.

Felipe Monje on tullut tunnetuksi uudistusmielisenä ja erilaisiin asioihin paneutuva yrittäjänä. Viinitila on perheellä jo viidennessä sukupolvessa. Rakennukset ovat uusitut.

Monjen teema viimeisten kuukausien aikana on ollut ”Wine & Sex”.. Saamamme tapas kuului tähän kategoriaan. Kaunis katsella. Vaaleanpunainen perus oli bataatista, eli makeasta perunasta valmistettu. Bataatin oli ennen tahnauttamista annettu liota kahdeksan tuntia liemessä, joka sisälsi mm. kirveliä. Muista aineosista selvimmin tuntuva oli passionhedelmä, maracaya. Jokaisella ”pilkulla” lautasella oli oma hieno makunsa. Suklaapilkku oli valmistettu tummasta 85 % suklaasta. Punaisessa pilkussa taas maistui Monjen omat viinituotteet. Balsamikastike oli myös Monjen omaa valmistetta. Tiedän, että kuvaukseni on ontuva, mutta voin edelleen sanoa, että makuelämys oli hieno. Viini oli tällä kertaa valkoista, Monjen viinikellarin omaa valmistetta. Kuivaa valkoviiniä, joka tuoksui taivaallisen hedelmäiseltä ja jokainen pisara, jonka otin maistui suussa aivan yhtä ihanalta. Jätin silti viinin lasiin, koska en halunnut ”sekoittaa”.kehoani.

Aterian jälkeen kävimme pienellä kierroksella viinivalmistustiloissa ja myymälässä. Aikaisemmista käynneistä Monjella

Viinimuseon ravintola

Viimeisin pysähtymispaikkamme oli El Sauzalin viinimuseon ravintola. Täällä päivän hyvä vastaanottoketju vähän katkesi. Liekö ollut stressiä ja liikaa asiakkaita. Pöytä oli katettu terassille. Sinänsä aivan ihana paikka ja hienot näköalat merelle ja laaksoon, mutta tapas oli syötävä seisoen, mikä ei ollut aivan helppoa, koska sitä oli leikeltävä ja pöytä oli normaalin korkuinen. Jotkut jättivät tapan kokonaan maistamatta tästä syystä. Itse kannoin lautaseni vähän kauempana olevaan pöytää ja istuin kaikessa rauhassa nauttimaan siitä. Tapas oli valmistettu mangosta, avokadosta ja katkaravuista. Jostain syystä se oli värikkyydestään huolimatta laimean makuinen. Tarjottu viini oli peräisin Carabajal nimisestä viinikellarista. Valitsin taas punaviiniä. Tämä viinin maussa tuntui selvästi tammitynnyrin maku. Kokonaistunne tästä ravintolasta ei ollut aivan mieltä ylentävä tällä kertaa.

Kiersimme hetken katselemassa ympärillemme. Don Simonin kappeli oli auki ja mahtava kirjailu katto ihailtava. Kävin vielä myymälässä tarkistamassa muutamien kirjojen olemassaolon, mutta en ostanut yhtään.

En ostanut viiniäkään tällä reissulle, mutta se johtuu  siitä, että voitin arpajaisista pullon, Viña Norten, hiilihappokäytetyn punaviinin vuodelta 2009. Ajattelin hiljaisessa mielessäni, että nyt olikin korkea aika saada vuoden 2009 viinit ulos, koska vuoden 2010 ovat jo tulossa markkinoille. Sen jälkeen ei hiilihappokäytetty, vuoden 2009 punaviini enää ole kannattava sijoitus. Näin kotioloissa sitä voi varmaan nautiskella vielä joulunakin.

Tällä kertaa emme laulaneet. Palasimme takaisin lähtöpaikkaamme torille La Lagunassa. Reitin ajallinen pituus oli noin seitsemän tuntia.

Marraskuu 2010 ©Gracia Penttinen
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan