 |
| Tacoronten vihannestorilta |
Päivitetty 11.06.2019
Saaren viljelijöiden vihannestorit tarjoavat hienon vaihtoehdon supermercadojen eli erikokoisten valintamyymälöiden vihannestiskeille.
Hedelmät, juurekset, vihannekset, juustot, hunajat, paikalliset viinit ja monet muut tuotteet ovat lähempänä tekijää tai tuottajaa kuin kauppaketjujen tuotteet, joista osa on muualta maailmasta tuotuja. Tässä voisi puhua varmaan käsitteestä lähiruoka.
Huomioikaa myös, ettei KanarianSaarelaisille viljelyksille tipu ilmasta mitään niistá kemiallisista yhdisteistä, joita nykyään tapaa eurooppalaisella taivaalla, jopa Pohjoismaissakin.
 |
| Guimarin vihannestori |
Joku aika sitten olin helsinkiläisen ystäväni kanssa Güímarin torilla viikko-ostoksillani. Ystäväni oli ihmeissään siitä, että hinnat olivat niin edullisia. Hänen käsityksensä ja kokemuksena mukaan toriostokset maksavat enemmän kuin tavallisissa kaupoissa, Helsingissä. En ala kiistelemään asiasta, koska en tunne Helsingin hintoja. Sen voin kuitenkin sanoa, että olin itsekin hämmästynyt kun siirryin ostoskärryni kanssa torille supermercadon asemasta.
Toreilla, olen käynyt useammalla, olen oppinut paljon paikallisista kasveista, leivonnaisista, juustoista, saanut reseptejä ja ystäviä. Valintamyymälöissä sen sijaan kohtaa harvemmin ketään, jonka kanssa voisi vaihtaa muuta kuin mahdollisen hyvän päivän – Buenos días ja kiitoksen – gracias, josko niitäkään.
 |
| Hunajavalikoimaa Tcorontessa |
Tenerifen vihannestorien historia alkoi Tacorontessa joulukuun alussa 1981. Sen jälkeen useimmassa kunnassa on paikallinen vihannestori. Tosin en ole onnistunut löytämään kaikkia netistä, vaikka tiedän niiden olemassaolosta.
Keräsin tietoja toreista. Toivon niiden helpottavan tilapäisten kävijöiden - turistien tai lyhyemmän aikaa täällä asuvien - tietä torille. Paitsi että ostettavat tuotteet ovat ns. lähiruokaa ja voivat olla säästö ostajalle, niin torilla käynti on aina pieni seikkailu ja katsaus paikallisten ihmisten elämään. Tämä luettelo ei mahdollisesti ole aivan
täydellinen. Olen tarkistanut tietoja eri nettisivuilta ja Agrocabildon, eli
saarihallinnon maatalousosaston sivulta.
Bussien aikataulut: TITSA (kielet espanja ja englanti)
Toreilla ja kauppahalleissa on myös paikallisia luomutuotteita myynnissä. Siinä tapaukessa esillä on viereinen tunnus
Kauppahallit
Kauppahalleissa myyjät eivät luonnollisesti ole
itse tuottajia, vaan heidän myymänsä hedelmät ja vihannekset ovat lähinnä
peräisin paikallisten viljelijöiden tuotteita välittävästä vihannestukusta
Mercatenerife.
 |
| Santa Cruzin kauppahalli |
Santa Cruzin
kauppahalli: Mercado Nuestra Señora de África
Maanantaista – lauantaihin klo 06.00 – 14.00, Sunnuntaisin klo 07.00 – 14.00
Puerto de la Cruzin
kauppahalli, Mercado Municipal
Maanantaista lauantaihin klo 08.00 – 14.00
La Lagunan
kauppahalli,
Plaza del Cristo
Maanantaista lauantaihin klo 07.00 – 15.00 ja klo
17.00 – 20.00
Torit, aukioloajat ja joissain tapauksissa bussiyhteydet
Viljelijöiden vihannestorit
Buenavista del Norte
Complejo Los Pedregales
Lauantaisin 08.30 - 14.00, puh 922 129 030
Los Silos
Plaza de la Luz
Sunnuntaisin klo 09.00
– 14.00, puh 922 840 004
Icod de Los Vinos
Calle Key Muñoz 5
Lauantaisin 08.00 - 14.00. puh 922 815 700,
La Guancha
Carretera/
Maantie TF -5, km 49
Lauantaisin ja sunnuntaisin klo 08.00
– 15.00, puh 922 360 788
Bussi 363
La Orotava
Calle
Educadora Lucia Mesa
Lauantaisin klo
08.00 – 13.30, puh 922 336 804
Santa Úrsula
Carretera España 2
Lauantaisin 08.00 - 14.00, puh 922 301 640
La Matanza de
Acentejo
Carretera General del Norte /Maantie TF 217
Lauantaisin klo 08.00
– 15.00, sunnuntaisin klo 08.00 – 14.00, puh 922 577 120
Bussi: 101
El Sauzal
Hoya de la Vida, kirkon vieressä
Perjantaisin, lauantaisin, sunnuntaisin 07.30 - 14.00. puh 922 584 657
Tacoronte
Carretera General Tecoronte- Tejina km
3,5
Lauantaisin ja sunnuntaisin
klo 08.30
– 14.00,
Bussit: 101, 107,
108, ja Tacorontesta jatko bussilla 055
Tegueste
Calle Asuncionistas 6
Teguestessa myydään Anagalla, Batanissa kasvanutta jamssia, ñame
Lauantaisin ja sunnuntaisin
klo 08.00
– 14.00 , puh 922 542 305
Bussit: 105, 50,
51, 52, 58, 74
La Esperanza
Carretera General del Norte,
km. 7,8.
Lauantaisin, sunnuntaisin ja juhlapäivinä klo
09:00 - 14:00, , puh 922 010 160
(Esperanzassa vaikuttaa olevan suuri valikoima sieniä)
Arafo
Plaza José Antonio
Torstaisin klo 08:00 - 12:00.
puh 922 511 711
Bussi 121
Candelaria
Kunnan virastotalon
vieressä
Keskiviikkoisin klo
14.00
Punta Largan ostoskeskuksen edessä olevalla torilla
Lauantaisin klo 09.00
– 15.00
puh 922 505 014
Güímar
Plaza de Ayuntamiento, kunnan virastotalon
vieressä olevalla torilla
Sunnuntaisin klo 08.00
– 13.00
Puh 922 526 105
San Isidro (Granadilla de Abona )
Maantie TF 64 - El Medanon tien risteys
Lauantaisin ja sunnuntaisin klo
08.00 – 14.00
Puh 922 759 966
Bussit: 111, 450
Adeje
Calle
Archajara Poligono Las Torres, Makron vieressä
Lauantaisin ja sunnuntaisin klo 08.00
– 13.30
Keskiviikkoisin 15.00 - 19.00
puh 922 775 200
Luomutuotteiden
vihannestori,
9 paikallisen luomuviljelijän omia tuotteita
Arafo, Hidalga.
Finca Ecolóciga El Carretón sisäänkäynnin vieressä
Muut pienemmät torit
El Palmar – Teno
Lauantaisin ja sunnuntaisin klo 09.00
– 14.00,
Bussit: 355, 366
Los Realejos
Camino Viejo de San Benito, Finca el Llano, Realejo Alto
Lauantaisin ja
sunnuntaisin klo 09.00 – 14.00
puh 922 346 234
Sunnuntaisin klo 08.00 – 13.00,
puh 676 159 034
El Médano
Paseo Nuestra Señora de Roja
Keskiviikkoisin klo 09.00 – 14.00, puh 922 759 966 / 922 759 962
La Chafiras
Poligono
industrial La Chafiras
Keskiviikkoisin klo
16.00 – 20.00
Lauantaisin ja sunnuntaisin klo 08.00
– 14.00,
Puh 922735386
Los Abrigos
Avenida Marítima
Tiistaisin klo 18.00 – 22.00
Arona - Valle San Lorenzo
Calle Cooperativa 2
lauantaisin ja sunnunntaisin klo 08.00 - 1400.
Puh 922 761 600
Adejé
Calle Archajara, Makron edessä
Lauantaisin ja sunnuntaisin 08.00 - 13.30
Keskiviikkoisin 16.00-20.00, puh 922 775 200
Playa de San Juan
Plaza de la Iglesia
Keskiviikkoisin klo 08.00 – 13.00,
puh 922 850 100
Guía de Isora
Plaza
del Pueblo de Garachicho
Perjantaisin klo 08.30 – 13.00,
puh 922 850 100
Alcalá
Plaza de Llano
Maanantaisin 08.00 - 13.00
puh 922 850 100
Santiago del Teide
Avenida General Franco
Lauantaisin ja sunnuntaisin klo 08.00
– 15.00
Bussit: 325, 355,
460, 462
Bussilinjat löytyvät parhaiten, jos käy hakemassa aikataulut
lähimmältä bussiasemalta – Santa Cruzissa ja La
Lagunassa bussiasemasta käytetään nimeä "intercambiador", koska sieltä
on yhteys myös raitiovaujnulinjalle. Bussiyhtiö TITSAN sivut. Aikataulut ovat myös
englanniksi.
KanarianSaarten ilmalaki suojaa saariston viljelyksiä
Tiedot maanviljelijöiden toreista löytyvät Tenerifen saarihallinnon nettisivulta - Agrocabildo. Heidän Facebook sivullaan on tietoja erilaisista viljelykseen ja maataloustuotteisiin liittyvistä tilaisuuksista
Helmikuu ©Gracia Penttinen (Páivitetty 11.09.2018)
Artikkelin vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta, ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan