Uuden viinin aikaa

Uuden viinin aikaa
Kastanjien paahtopannu
Visar inlägg med etikett Moringagarden Teneriffa. Visa alla inlägg
Visar inlägg med etikett Moringagarden Teneriffa. Visa alla inlägg

16.12.14

Tenerifen moringa on mahtava antioksidantti

Päivitys 2015

Moringa on kuulunut elämääni runsaat kaksi vuotta. Kirjoitin  ensitapaamisestamme  Sen jälkeen yhteyteni moringaan on jatkunut ja syventynyt.

Olen viettänyt paljon aikaa tutkimalla mitä tietoja morigasta on netissä. Olen lukenut kirjoja ja käynyt usein MoringaGardenilla kysymysteni kanssa. Samaikaisesti olen viljellyt kolmea suuressa ruukussa pihallani kasvavaa moringapuuta ja seurannut niiden vaiheita. Olen liittynyt ”moringaviljelijöiden” joukkoon ostamalla 18 puuta MoringaGardenin viljelyksillä. Saan vähitellen pienen prosentin niiden tuotosta 10 vuoden aikana. Kaikkein paras henkilökohtainen kokemuksen lähde on kuitenkin seurata mitä on tapahtunut omassa kehossani.

Vuosi sitten en esim. pystynyt nostamaan vasenta kättäni, pitämään siinä mitään, tai ajamaan autoa. Nivelkivut eivät antaneet minun edes aina nukkua. Koska en pidä ajatuksesta täyttää solujani millään keinotekoisilla myrkyillä, aloin etsiä tietoja mistä ja miten voisin saada lievennystä tai mahdollista parannusta näihin vaivoihin...Aluksi sain kolme homeopaattista piikkiä ja pystyin liikuttamaan jo käsivarttani. Mutta vasta sen jälkeen kun olin aikani syönut moringapulveria, huomasin yhtenä päivänä, ettei käsivarteeni koskenut yhtään, ja että se nousi yhtä kevyesti kuin joskus aikoinaan. Muuan moringayhteyksissä tapaamani nainen kertoi samasta kokemuksesta omien nivelvaivojensa suhteen.
Olen huomannut muitakin positiivisia muutoksia kehossa ja myös mielentilassani.

Miten Moringa tuli Maaplaneetalle
MoringaGardenin ensimmäisessä lehdessä on mielenkiintoinen kertomus. Sain luvan lainata sen.
Moringa on sydämessämme – ja jotkut meistä ovat aina kantaneet sen siemenen mukanaan”.
Useita tuhansia vuosia sitten putosi Pohjois-Intiassa maahan kaukaisesta galaksista peräisin oleva komeetta. Tämä komeetta toi Maaplaneetalle olennon, joka tuona aikana pystyi esiintymään pelkästään siemenen hahmossa.
Seuraavien useiden vuosituhansien aikana luontoa tuntevat shamaanit antoivat siemenelle nimen Moringa.
Nämä shamaanit olivat huomanneet, että Moringan lehdet, kukat ja siemenet sisälsivät käsittämättömiä voimia, jotka vaikuttivat parantavasti ja suojaavasti niin ihmisiin, eläimiin kuin kasveihin.
Suurin osa tästä tiedosta hävisi kuitenkin aikojen saatossa.

Tenerifen moringa on monella tavalla erikoinen.
MoringaGardenin ensimmäisten kasvien siemenet tulivat Intiasta, eli puun alkuperäisestä kotimaasta. Kesti jonkin aikaa ennen kuin niistä kasvaneet puut sopeutuivat uuteen ympäristöönsä. Mutta vähitellen niistä alkoi tulla "kanarialaisia". Moringa on erittäin sopeutuvainen kasvi, kuulin.

Täällä moringantaimet kasvavat suurinpiirtein samalla leveysasteella kuin Intiassa. Ne saavat jatkuvasti uutta ravintoa Afrikasta ns. calimatuulten mukana. Niiden kasteluvesi tulee saaren mäntyjen keräämistä vesistä, joita pasaatituulet ja pilvet tuovat mukanaan. Ilmassa ei ole saasteita, eikä myöskään vedessä. Aurinko lämmittää, joskus jopa +40 C asteeseen tai ylikin. Moringa kasvaa ja kukoistaa...Talvesta, kylmästä ja kosteudesta se ei sen sijaan pidä. Jos yölämpö laskee alle +18 C, sen kasvu pysähtyy.

Ne maat, joille moringa istutetaan Kanariansaaristossa, tutkitaan aluksi, niin ettei maaperä ole myrkytetty.  Paikallisille viljelijöillä on ollut tapana käyttää runsaasti erilaisia myrkkyjä. Sen sijaan jos kesannolla olleessa maassa on esim. tuhohyönteisiä odottamassa uutta kasvillisuutta, se ei ole mikään ongelma. Muutamassa kuukaudessa moringa on sopeutunut ja kehittänyt aivan itse vastustuksen näille tuholaisille, jolloin ne häviävät itsestään. Moringa ei myöskään pidä lannoituksesta, vaan kuolee, jos sitä pyritään lannoittamaan. Toinen moringan kauhu on se, että sillä on varpaat vedessä, ts. se ei kestä vedessä seisomista ja pitkäaikaisia sateita.
Eräs Tenerifen erikoisuuksista on se, että täällä on vuodesta 2010 lähtien alkanut kasvaa moringapuita, joiden runko ja lehtiruoti ovat punaisia. Tämän selitetään johtuvan voimakkaasta auringonpaisteesta. Samalla moringan antioksidanttipitoisuus kasvaa.
  
Moringa on elintarvike
Moringa luokitellaan elintarvikkeeksi. Ja hyvä niin, koska muuten joku voisi keksiä sen käytön kieltämisen. Moringaa ei voida myöskään patentoida, tai geenimanipuloida.
Viimeisimmissä tutkimuksissa on selvinnyt, että moringa sisältää kaikki 20 olemassaolevaa aminohappoa. Näistä 8 on sellaista, joita ihmisen keho ei itse pysty valmistamaan. 

Moringa on maailman ainoa zeatiiniä sisältävä kasvi. Zeatiini puolestaan tunnetaan ”nuoruuden hormoonina”. Se kuljettaa soluihin juuri oikean määrän erilaisia ravintoaineita ja vie samalla pois jätteet. Näin se pystyy nostamaan kehon omaa vastustuskykyä, ja auttaa selviytymään sairauksista ja puutetiloista.  

Tenerifen moringan sisältämä ORAC arvo on parhaillaan jopa 130.000, mikä on maailman korkein tällä hetkellä.
Tenerifen ja MoringaGardenin moringatuotteet ovat kovassa menossa Euroopassa. Nyt sateiden ja myrskyjen jälkeen tuotteista voi jopa tulla pulaa. Myrsky vei suuren osa moringan lehtiä ja uusien syntyminen kestää jonkun aikaa.

Moringagarden haluaa laajentaa toimintaansa myös muihin maanosiin. Tässä yhteydessä suurimman ongelman sopivien viljelysmaiden löytymiselle muodostaa se, että pohjavedet ovat kaikkialla pilaantuneet. 

Tenerifen tuotteiden valmistusprosessi on kontrolloitu
Tuotteet ovat tarkastettuja ja hyväksyttyjä luomutuotteita sekä Saksassa että Kanariansaarilla. Ne ovat valmistetut eurooppalaisia normeja ja vaatimuksia vastaaviksi. 
MoringaGardenilla leikatut lehdet pääsevät kuivaukseen 3-4 tunnin sisällä
Kuivaus tapahtuu suljetussa tilassa, jonne mikäänlaiset roskat eivät pääse. Kuivaus kestää 24 tuntia. Sen jälkeen lehtien koskeus on korkeintaan 5-6 % Kuivaus on tasainen.
Muualla tavallisesti käytetty kuivaus auringonpaisteessa voi kestää viikon verran. Seurauksena on tuotteiden epätasainen kuivatus ja niiden sisältämä kosteus. Pulverissa voi olla hometta tai esim. bakteereja ja viruksia. Esim. erään moringatuottajan pulverit on jouduttu vetämään pois markkinoilta niiden sisältämien salmonella bakteerien takia. 
Muutamia moringaan liittyviä pikkutietoja
  • - Iäkkäille ihmiselle erinomainen lisäravinto, joka nostaa immuunisuojaa.
  • - Moringa sopii erinomaisesti myös AIDS sairaille, koska se nostaa immuunisuojaa. Myös syöpäsairaat saavat paremman kyvyn selviytyä sairaudestaan.
  • - Lapset voivat aloittaa moringan ottamisen  silloin kun heitä aloitetaan totuttelemaan muuhunkin ruokaan kuin äidinmaitoon.
  • - olevat naiset voivat paremmin jos he lisäävät moringaa ruokavalioonsa. Tri Lothar Hollerback toteaa ,että  Moringa lisää ja nostaa elinvoimaa. Eräät moringassa olevat aiheet vahvistavat esim. maksan puhdistusprosessia. Maksa on raskauden aikana se elin, joka ohjaa raskauspahoinvointia. Samalla kun pahoinvointi häviää, elämänvoima ja ilo palaavat
On turha ostaa moringatuotetta, jota on esim. rikastettu C-vitamiinilla. Moringassa on jo riittävästi C-vitamiinia ihmisen tarpeisiin. C-vitamiinia lisätään siksi, koska se on halpaa ja se lisää pulverin volyymiä

Moringan käyttöä perinteissä lääkinnässä
  • Estää tulehduksia
  • Virtsateiden tulehdukset
  • Edistää hiusten kasvua
  • Ylläpitää ihon terveyttä
  • Estää kolestrolia
  • Nostaa energiatasoa ja energian ylläpitämistä
  • Parantaa näköä
  • Normalisoi verenpainetta
  • Antidepressivinen
  • Vahvistaa immuunijärjestelmää
  • Käytetään afrodiasiakana
  • Estää sienitulehduksia
  • Vähentää ryppyjä
  • Estää kasvainten syntymistä
  • Ravinto yli 6 kk ikäisille lapsille

Mistä MoringaGardenin tuotteita saa
Myynti tapahtuu enimmäkseen internetin välityksellä. Eurooppalainen keskusvarasto on Hollannissa lähellä Saksan rajaa. 
Tenerifellä on mahdollisuus mennä tutustumiskäynnille MorigaGardenin toimintapaikalle Güimariin. (Nyk MoringaPark, Calle Chinguaro 26)

Tuotteita on myynnissä muutamissa luontaistuotekaupoissa. Niitä voi ostaa myös suoraan MoringaGardenilla käynnin yhteydessä.  
Los Cristianoksessa sijaitsevasta terveyskaupasta Nueva Luna saa näitä tuotteita

Olen perustanut Facebookiin suomenkielisen moringaryhmän  "Gracian Moringa" ja ruotsinkielisen ryhmän Min Moringa.

Uusi   Moringablogini

Tilaukset voi tehdä tästä osoitteesta: sivun kielen voi vaihtaa. Suomenkieli ei tosin ole mukana. Mutta voin auttaa, jos saan yksityisviestin. 

Elokuva Tenerifen moringasta: 
Englanniksi tekstitetty: : Moringa, an angel in plant form  
Espanjaksi tekstitetty: Un ángel en forma de planta 

Joulukuu 2014, ©Gracia Penttinen 
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Lisää moringasta 
MTT kapseleista ja telomeereista
Moringagardenin perustuotteiden uusi luokittelu
Siemen/moringaleivästäni
Suolistobakteeri ja moringan lehtipulveri samassa kapselissa
Moringan kasvatuksessa tarvittavat lämpötilat

Prostataongelmista ja mahdollisista vaivojen helpotuksista
Tenerifen moringa ja sydänchackra
Moringasta syövän yhteydessä ja sen ennakkoehkäisyssä
Moringan käyttäjien kertomuksia
Uusia tuotteita MoringaGardenissa
Terveyden ylläpitoa Moringan ja MTT kapseleiden avulla
Moringan siemenistä maailman korkealaatuisin öljy - ja ihon kauneuden ylläpitäjä
Kesämarunasta voi olla apua punkkien puremissa
MoringaPark juuri nyt
Moringanlehtiyrttiteestä on paljon iloa ja hyötyä
Tärkeä tietää moringanlehtipulveria valittassa
Tiesitkö, että moringan siementen avulla voit puhdistaa vettä?
Oljenkorsi voi katkaista aasin selän
Miten päädyin moringaan
Havaintojani Terveysmeedio auttaa kirjasta, artemisiasta ja moringasta
Nimiuudistuksia MoringaGardenin tuotevalikoimassa

8.8.13

Ihmepuu Moringan viljelyä Güímarin laaksossa

Tämän kesän puutarhoissa kiertämiseeni kuuluu myös käynti paikassa nimeltä Moringagarden Güimarissa.

Tämä esittelytaulu on Finca El Carretonissa
Moringa – Moringa, mikä on moringa? Moringa on puu – moringa oleifera – joka kuuluu ns. Moringaceae perheeseen, johon kuuluu 12 muuta moringapuuta.

Moringa jäi mieleeni aivan ensimmäisellä kerralla kun kuulin tri Marilin Alvarezin kertovan siitä runsas vuosi sitten erään lääkekasvikurssin yhteydessä Güímarissa. Marilin jakoi halukkaille myös siemeniä, jotka hän oli tuonut mukanaan Kuubasta.

Siemenet itivät. Niistä nousi hentoja vaalenvihreitä taimia, jotka siten nuutuivat ja kuolivat muutaman päivän päästä.

Tein uuden yrityksen kun sain kaksi siementä permakulttuurikurssin yhteydessä. Nämä siemenet olivat menestyksellisempia. Kasvit kasvoivat ja vahvistuivat, kunnes toinen niistä kuoli, kun muutin niitä suurempiin ruukkuihin.

Samanaikaisesti etsin infoa moringasta. Olin vakuuttunut siitä, että halusin tutustua siihen lähemmin.

Niin eräänä kauniina päivänä ajelin Güímarista Chinguaron luolan ohitse johtavaa tietä. Tien varteen oli pysäköity pakettiauto, jonka kyljessä luki suurin kirjaimin: MoringaGarden.

Moringagarden
Nyt tiesin mistä etsisin. Ja kun etsin, niin myös löysin. Soitin netistä löytämääni puhelinnumeroon, ja minut toivotettiin tervetulleeksi vierailemaan tilalle parin päivän päästä.

Nyt huomasin myös, että Chinguaron luolan yläpuolella olevalla rinteelle oli ilmestynyt vaaleanvihreää pensastoa, mitä en ollut huomannut ennen. .

Vierailulla moringaviljelyksillä
Vastaanottaja esitteli itsensä, Rolf Feldmann, saksalainen herra. Yrityksen perustaja, Andreas Kraus, on myös saksalainen, ja yritys toimii ”saksalaisella tarkkuudella ja tehokkuudella”.

Oli mielenkiintoista kuulla, miksi hän oli valinnut Kanarian saaret Tenerifen ja Fuerteventuran yrityksensä paikaksi.

Moringan alkuperä on luoteis-Intiassa, samalla leveysasteella kuin Kanarian saaret. Tosin sitä kasvatetaan monissa paikoissa eri puolilla maapalloa, suurinpiirtein samoilla leveysasteilla. Andreas Kraus toteaa, että kaikista niistä paikoista, missä moringaa viljellään, Kanarian saaristossa on vähiten ilman saasteita.

Uusia istutuksia, Moringagarden
Kävimme aluksi kiertämässä viljelyksillä. Samanaikaisesti kuulin moringaa olevan 13 erilaista lajia. Tilalla moringakasveja on istutettu erilaisiin ”yhdistelmiin”. Niitä on suorassa rivissä, ympyrässä, muiden kasvien kanssa yhdessä. Moringagardinelaiset ovat huomanneet, että moringa on seurallinen kasvi. Se ei viihdy yksin. Ympyrässä se tuottaa enemmän kuin suorassa rivissa ja muiden kasvien kanssa yhdessä sitäkin enemmän.

Moringagarden - kukkiva moringapuu ja
 kierroksen esittelijä Rolf Feldmann
Moringa kokonaisuudessaan on käyttökelpoinen, "syötävä puu". Sen lehtiä voi syödä salaattina. Moringagardenissa ne kuivataan nopeasti ja pulverisoidaan. Tätä pulveria myydään sellaisenaan tai kapseleissa. Moringan kuorta voidaan käyttää moneen eri tarkoitukseen. Moringan juuria voidaan syödä. Sitä onkin kutsuttu nimellä ”horseradish tree”, koska juurien maku muistuttaa piparjuurta. Moringan siemenistä saadaan erinomaista öljyä, jota voidaan käyttää niin elintarvikkeena kuin moottoreissa. Moringan siemenillä voidaan puhdistaa vettä.. 

Auringossa kuivattua moringapulveria ja
Moringagardening kuivaamossa kuivattua moringapulveria
Puutarhakierroksen jälkeen istuimme vielä hetken toimistossa ja maistelimme moringan lehdistä valmistettua lempeänmakuista ja virkistävää ”teetä”. Katselimme Moringardenilla kuivatuista lehdistä valmistettua pulveria ja vertasimme sitä intialaiseen vastineeseensa. Moringagardenilla lehdet kuivataan erityisessä kuivaustilassa, jonka lämpö ei ylitä 40 C astetta. Muualla lehdet kuivataan tavallisesti auringossa, jolloin pulverin laatu kärsii.

Moringagardenin tuotteita ei mainosteta, eikä niitä myydä kaupoissa. Ostot tapahtuvat joko soittamalla, tai tilaamalla netin kautta. Muiden yritysten Moringatuotteita voi ostaa, mutta arvelen, että niiden laatu on heikompi, varsinkin, jos ko. yrityksen puut eivät ole kasvaneet lämpimällä alueella luonnossa, vaan lämmitetyssä kasvihuoneessa ja  mahdollisesti ravintoliuoksessa.

Poimintoja moringasta kertovasta kirjasta
Ostin vielä Barbara Simonsohnin kirjoittaman kirjan, jossa hän kertoo moringasta yleensä, mutta tietty pääpaino on Tenerifen moringalla.


Tästä kirjasta, samalla tavoin kuin internetistä löytämästäni infosta, käy ilmi, miten monipuolinen kasvi moringa on. Sen jälkeen kun se on päässyt kasvamisen alkuun, se vaatii vain vähän vettä (jota se varastoi juureensa). Moringan avulla voidaan saada aavikot ja puuttomat alueet viheriöimään uudestaan. Sen avulla voidaan tuottaa erittäin ravinto- ja vitamiinipitoista ruoan raaka-ainetta. Sen kasvattaminen on halpaa. Sitä ei voida patentoida, mikä on tärkeää nykyisessä yleismaailmallisessa patentoimisvimmassa. Moringa on erittäin monipuolinen lääkekasvi, jonka avulla voi päästä sadoista, niin aliravitsemuksen kuin ylensyömisen aiheuttamista sairauksista. Siinä ovat kaikki ihmisten elimistön tarvitsemat vitamiinit, mineraalit ja hivenaineet sopivassa koostumuksessa. Se voi auttaa esim. syöpään, verenpainetautiin, diabetekseen, sydänsairauksiin. ym. vakaviin sairauksiin sairastuneita ihmisiä.

Miten Moringan siementen avulla voidaan puhdistaa vettä, siitä kertoo saksankielinen video

Moringagarden

Kirjassa todetaan myös, että Tenerifellä kasvanut moringa on erityisen voimakasta siitä syystä, että sen kasvumaaperä on laavaperäinen ja erittäin hedelmällinen. Näin ollen esim. tenerifeläistä moringapulveria ei tarvitse ottaa yhtä paljon kuin muualla tuotettua pulveria saman ravinto- vitamiini-, hivenaine ja –mineraalimäärän saamiseksi.

Tässä ja nyt moringan keralla
Löytämästäni informaatiosta käy ilmi, että tutkijat ovat tienneet kaiken yllämainitun jo yli 50 vuotta, mutta tietoja ei jostain syystä ole julkaistu koskaan aikasemmin. Esim. intialaisessa ayurvedassa moringaa on käytetty jo tuhansia vuosia. Moringa tunnetaan siinä yhteydessä "Elämän puuna" (The Tree of Life)

Moringan lehdistä valmistettuja kapseleita ja pulveria.
Moringan siemenistä puristettua ölyä.

Ostin moringalehtipulveria ja moringansiemenöljyä. Aion kokeilla, mitä hauskaa kehossani alkaa tapahtua ja siliävätkö ryppyni moringaöljyn avulla. Näillä tuotteilla ei ainakaan ole mitään kielteisiä sivuvaikutuksia.
Moringan taimia kotipuutarhassani

Pihallani kasvaa nyt suurissa ruukuissa kolme moringapuuta; se yksi, jonka olen kasvattanut siemenestä ja kaksi muuta, jotka olen ostanut. Istun välillä niiden kanssa ja mietiskelen, niin kuin Barbara Simonsohn kertoi tehneensä MoringaGardenin puiden keskellä.

Mielenkiintoista nähdä, tuntea ja kokea.



Moringatanssivideo - kertoo musiikin säestämänä siementen kehityksestä taimiksi





Löysin Moringagardenin kotisivuilta seuraavan infon moringan lehdistä tavatuista aineista:
25 kertaa enemmän rautaa kuin pinaatissa
2 kertaa enemmän korkeatasoista proteiinia kuin soijassa
7 kertaa enemmän C vitamiinia kuin appelsiinissä
4 kertaa enemmän A vitamiinia kuin porkkanassa
17 kertaa enemmän kalkkia kuin maidossa
25 kertaa enemmän rautaa kuin pinaatissa
15 kertaa enemmän kaliumia kuin banaanissa
7 kertaa enemmän B1 ja B2 vitamiinia kuin hiivassa
6 kertaa enemmän polifenoleja kuin punaviinissä
4 kertaa enemmän foolihappoa kuin naudan maksassa
2 kertaa enemmän magnesiumia kuin täysjyvähirssissä
1,5, kertaa enemmän välttämättömiä aminohappoja kuin munissa
26 tulehdusta estävää substanssia
46 antioksidanttia
Paljon korkeatasoisia Omega 3, 6 ja 9 rasvoja
Paljon lehtivihreää
”ihmeitätekeviä”· osa-aineita, kuten zeatiini ja salvestrolit
   
Moringan ORC arvo on 75.000 - 109.000 yksikköä/100 gr lehtipulveria..

Moringagardenin kotisivu infoa ja tilauksia varten.  Kielen voi vaihtaa
Finca Carretonin moringapuita
Moringapuita voi käydä katsomassa myös Finca El Carretonissa Arafossa.

Valokuviani vierailultani Moringagardenissa



Güímarin laaksossa lähellä El Carretonia on lisää viljelyksiä.. Istutukset ovat suhteellisen uusia. Vuosi sitten näiden viljelysten paikalla oli pelkkää kuivaa joutomaata.

Kuulin myöhemmin, että nämä istutukset kuuluvat MoringaGardenille.

Ehkä moringapuiden avulla voidaan vähitellen saada aikaan samanlainen vihreä laakso millainen Güímarin laakson kerrotaan olleen joskus.


Saksankielinen Moringaesittely
Englanninkielinen Moringaesittely

Englanninkielinen video Moringan viljelystä esim Hawaijilla ja Afrikassa

Minulla on Facebookissa "moringaryhmä"
Gracian moringa

Moringagardenin kotisivu infoa ja tilauksia varten. Kielen voi vaihtaa



Elokuu 2013 ©Gracia Penttinen
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan







Lisää  kirjoituksiani moringasta
Pitkää ikää myös aivoille - moringasta voi olla apua ja tukea
MTT kapseleista ja telomeereista
Moringagardenin perustuotteiden uusi luokittelu
Siemen/moringaleivästäni
Suolistobakteeri ja moringan lehtipulveri samassa kapselissa
Moringan kasvatuksessa tarvittavat lämpötilat

Prostata ongelmista ja mahdollisista vaivojen helpotuksista
Tenerifen moringa ja sydänchackra
Moringasta syövän yhteydessä ja sen ennakkoehkäisyssä
Moringan käyttäjien kertomuksia
Uusia tuotteita MoringaGardenissa
Terveyden ylläpitoa Moringan ja MTT kapseleiden avulla
Moringan siemenistä maailman korkealaatuisin öljy - ja ihon kauneuden ylläpitäjä
Kesämarunasta voi olla apua punkkien puremissa
MoringaPark juuri nyt
Moringanlehtiyrttiteestä on paljon iloa ja hyötyä
Tärkeä tietää moringanlehtipulveria valittassa
Tiesitkö, että moringan siementen avulla voit puhdistaa vettä?
Oljenkorsi voi katkaista aasin selän
Miten päädyin moringaan
Havaintojani Terveysmeedio auttaa kirjasta, artemisiasta ja moringasta
Nimiuudistuksia MoringaGardenin tuotevalikoimassa