Kalaruokaa Candelariassa

Jos käy Candelariassa kerran elämässään, on täysin ymmärrettävää, että on "asiaankuluvaa" istua syömään tai kahvitauolle johonkin kirkon edessä olevaa toria reunustavista paikoista.

Kun ja jos käy Candelariassa toisen kerran, voi alkaa etsiä ruokapaikkaa jo hieman kauempaa.

Candelaria on edelleen, ainakin osin, kalastajien kaupunki. Siellä on useitakin kalaravintoloita, jotka ovat todella suosittuja paikallisen väestön keskuudessa.

Kaupunkia tuntemattomien kävijöiden on kenties helpointa löytää ravintolat, jotka sijaitsevat kalastajasataman läheisyydessä. Niiden tarjonta on luonnollisesti tuoretta kalaa.

Oma suosikkini näiden kalaravintoloiden joukossa - olen syönyt useammassa - on ilmeisesti näistä ravintoloista vanhin. Nykyisen omistajaperheen hallussa se on ollut yli 15 vuotta. Mutta paikalla on ollut kalaravintola jo yli 40 vuotta. Perinteitä siis.

Rakastan sardiineja enemmän kuin muita kaloja. Pieninä kaloina ne eivät myöskään ole erityisen paljoa elohopean myrkyttämiä.

Sardiiniaddiktioni on myös opettanut minulle paljon juuri sardiinien laittamisesta, ts. missä ne ovat minusta nautinnollista syötävää ja missä eivät. Täällä ne ovat aina olleet nautinnollisia.

Käyn tässä ravintolassa muutaman kerran kuukaudessa. Tosin olen lisännyt herkkujeni joukkoon öljyssä kypsennetyt mustekalan palaset (pulpo frito). Leivitettyinä ne eivät kuitenkaan ole parasta tarjontaa gluteeniherkälle keholleni - mutta suussa, ah, niin hyvää. Mustekalaa saa tietysti muissakin muodoissa. Koska yleensä olen vain omassa seurassani, en valitse suurempia kaloja, joissa on ruokaa useammalle.

Kalatiskissä on valinnanvaraa. Sieltä voi käydä osoittamassa haluamansa kalan, jos niiden nimiä ei tunne. Tilauksen vastaanottaja kyllä luettelee kaikki kalat nimeltä, mutta niistä ei vihkiytymättömälle synny välttämättä mitään mielikuvaa.

Yleensä syön sardiinieni kanssa puoli salaattia. Sekin riittäisi parille henkilölle, varsinkin jos annokseensa ottaa leivät ja perunat, jotka jätän ottamatta.

(Vasemmalla olevassa kuvassa näkyvästä salaattiannokseta olen jo syönyt osan, mm avokadon ja oliivit)

Viini, niin punainen kuin valkoinen, ovat saarella tuotettua.

Täällä ei ole mitään "päivän ruokalistaa, joka sisältää kaiken", vaan jokaisesta tilaukseen kuuluvasta osasta maksetaan erikseen. Jälkiruokaa on olemassa, kanarialaista hyvää. Tosin on hyvä muistaa, että annos voi maksaa useita euroja..

Ravintola avataan klo 11.30 (aukioloajat lopussa)

Menen yleensä 12.15 - 12.30 aikoihin, jolloin voi istahtaa "suosikkipöytääni". Klo 13.00 jälkeen pöydät täyttyvät nopeasti. Jo klo 14.30 jälkeen ulkopuolella olevilla tuoleilla on tavallisesti väkeä istumassa ja odottamassa pöydän vapautumista.

Näillä tuoleilla tai ravintolan portailla istuvat toisinaan myön päiväurakaltaan palaavat kalastajat. Kalastajasatamahan on aivan vieressä.

Tämä ravintola ei ole mikään "näköalaravintola". Siellä ei ole edes ikkunoita satamaan. Meren ääni kuuluu kyllä samoin kalastajaveneiden kolina. Tässä ravintolassa keskitytään syömiseen ja ajatusten vaihtoon seuralaisten kanssa.

Suurin osa ruokavieraista ovat pariskuntia, perheitä tai ryhmiä.

Viimeisinä käytikertoina olen todennut, että "ulkomaalaisten" määrä kävijöiden joukossa vaikuttaa lisääntyneen. He tulevat tavallisesti heti kl 12.00 jälkeen. Siellä kuulee esim. saksaa ja englantia, mutta myös ranskaa, italiaa, venäjää. Toistaiseksi en ole kuullut kertaakaan mitään pohjois-eurooppalaista kieltä. Henkilökunta ei vaikuta kovin kielitaitoiselta, vaikka joku sana saksaa tai englantia kuulostaa löytyvän. Mutta kuten sanottu, kaloja voi käydä osoittamassa sormella. Toinen vaihtoehto on katsoa mitä muiden lautasella on, varsinkin paikallisen ravintolavieraiden, ja jos se näyttää mielenkiintoiselta, tilata sitä.

Ruokailun jälkeen, jos satamanäkymät kiinnostavat, voi nousta portaat ylös ja kiertää yläpuolella olevan kalastajien keskuksen "päämajan", entisen Batería de Santiagon terassilla.

Ravintolan aukioloajat: tiistai-sunnuntai klo 11.30 - 16.00. Maanantaisin suljettu.
 
Helmikuu 2017 
© Gracia Penttinen

Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Muita juttujani Candelariasta

Kävelyllä Candelariassa
Candelarian neitsyen kaivoa etsimässä



 

Ruoan alkulähteillä - vierailu banaanitilalla

Maailmassa on monennäköisiä ja -kokoisia banaaneja. Kanariansaarten banaanit, ne tavallisimmat, ovat aika pienikokoisia. Muistelen, että joskus niitä ei saanut viedä EU:n markkinoille, koska ne eivät täyttäneet muoto- tai kokovaatimuksia. Liekö totta..

Kanariansaarilla niitä saa ostaa. Jopa olisi suositeltavaakin ostaa ja syödä niitä.

Olen käynyt nyt kolme kertaa tutustumassa banaaniviljelyksiin, ja joka kerta olen oppinut jotain uutta.

Aluksi kävin Puerto de la Cruzin lähellä olleessa banaanipuutarhassa. Sen nimi taisi olla Guanche. Nykyään sen paikalla on rappeutuneita raunioita. Guanchessa sain kirjasen, jossa kerrottiin paljon banaanista. Opin sen, ettei banaani ole puu, vaan ruoko (Musa suku). Ja että kanarialaisen banaanin kotimaa on Kiinassa. Portugalilaiset merenkulkijat toivat sen Kanariansaarille 1516.

Opin senkin, että banaani on ns. kolmivaihekasvi, Samanaikaikaisesti ovat yhdessä isä, poika ja pojanpoika. Eli banaania ei lisätä siemenestä, vaan aina uudesta sukupolvesta, joka kasvaa edellisen rungon viereen (poika=).

Syksyllä 2013 osallistuin kurssille, jonka lopettajaispäivän vietimme banaaniviljelyksillä Buenavistassa.

Kolmaskin vierailu suuntautui samalle banaanitilalle Buenavistaan. Tällä kertaa opastuksesta vastasi tilalla jo vuosikausia työskennellyt henkilö. Vierailu oli lyhyt, mutta kun oppaana on mies, joka vaeltaa päivät pitkät viljelyksillä ja tuntee jokaisen banaaniyksilön kehitysvaiheet, niin jaettu tieto on todella banaaninläheistä.

Aloitimme kurkistamalla tilaan, missä on useita säiliöitä. Jokaisen kyljessä lukee säiliössä olevan nesteen koostumus. Täältä banaanikasvit saavat lannoitteensa. Ne sekoitetaan kasteluveteen. Kesällä päivittäinen vedentarve on 25 litraa/ kasvi ja talvella 19 litraa/kasvi.

Kanarian banaanin elämänkaari

Sen jälkeen oppaamme näytti miten banaaniyksilö lisääntyy ja miltä sen tuotantoprosessi näyttää. Ensin on istutettu banaanintaimi. Sen jälkeen tämä taimi tuottaa tertun. Samanaikaisesti rungon vierestä alkaa kasvaa yksi tai useampi uusia taimia, poika. Terttu leikataan pois ja pian sen jälkeen koko kasvi. Rungon viereen kasvaneista pojista valitaan joko yksi ainoa, tai jos pojat ovat tarpeeksi kaukana toisistaan, niitä saa kaksi jäädä tuottamaan uutta ruokoa ja uutta banaaniterttua. Ja vähitellen kasvuketjuun ilmestyy seuraava sukupolvi, pojanpoika. Banaania ei siis lisätä siemenstä, vaikka turistimyymälöiden hyllyillä voi tavata banaaninsiemen pusseja.

Banaaniterttua hoidetaan vähän kuin pientä lasta. Jokainen kasvava terttu saa osakseen huomiota. Terttu syntyy kaksineuvoisesta kukasta. Vähitellen tertun yläosaan alkavat kasvaa tulevien banaanien aihiot. Jokaisen päässä on ryhmä ”kukkasia”, jotka on poimittava pois käsin. Tähän tarkoitukseen palkataan tavallisesti naisia, joilla on yleensä pienemmät kädet kuin miehillä.

Terttu tuetaan puisella tai metallisella tuella niin, ettei se jää liian lähelle runkoa ja homehdu. Lopuksi alaspäin roikkuva tummanpunaruskea kukka katkaistaan. Terttu pakataan siniseen muovipussiin, jotteivat tulevat banaanit kypsyisi liian yksilöllisesti. Kun tertussa olevat banaanit ovat tasaisen suuria, mutta vielä vihreitä ja raakoja, terttu leikataan irti isästään. Se painaa noin 50 kg, joten sen jaksaa kantaa hyvin olkapäällään keräysauton lavalle. Terttu viedään pakkaamoon, puhdistetaan ja  pakataan kuljetettavaksi myyntipaikkaan.. Ja kiertokulku jatkuu.. Tertun valmistuminen leikkauskuntoon kestää noin kuusi kuukautta. Satoajaksi alusta loppuun jokaisen taimen kohdalla lasketaan olevan vuosi.

Tehtävänsä tehnyt isäruoko jää makaamaan kaadettuna maahan ja ravitsemaan maaperää.

Kanarialaisen banaanin lehdet rikkoutuvat tuulessa, mutta varsi pysyy silti pystyssä. Näimme myös miten runkojen väliin oli pingoitettu muovilankaa, joka auttaa banaaniruokojen pystyssäpysymistä, silloin kuin tuulee kovasti.

Gran enano – Suuri kääpiö on suurempi banaani

Tämä banaanilaji kasvatetaan katon alla. Se on huomattavasti korkeampi kuin aikaisemmin näkemämme banaani. Suuren kääpiön lehdet ovat suuret eivätkä ne rispaannu. Sen terttuja ei tarvitse tukea, koska ne roikkuvat luonnostaan etäällä rungosta. Terttu painaa noin 80 kg. Muuten terttujen käsittely on sama kuin pienemmän kolleegansa.

Viljely kannattaa, vai kannattaako...

Kuulimme kilon banaaneja antavan tuottajalle noin 0,20€, eli se ei riitä edes korvaamaan vettä tai lannoistusaineita viljelysaikana. Banaaninviljelykselle annetaan eurotukea, muuten se ei onnistu.

Koska kaupallinen kilpailu on sallittua EU:n sisällä, Kanariansaarille tuodaan muualta vielä halvempia banaaneja kuin saaren omat. Tosin oppaamme totesi, että ne tulevat maista, missä lannoitusaineet eivät ole yhtä kontrolloituja ja tarkistettuja kuin saaristossa, ts. ne sisältävät paljon enemmän kasvimyrkkyjä kuin täkäläiset.

Eli tästä voi vetää johtopäätöksen, että voi tukea kanarialaista banaaninviljelystä ja omaa kehoaan valitsemalla banaanin, jonka kyljessä on saariston leima.

Mitä kanarialainen banaani sisältää

Noin 150 gr painava kanarialainen banaani sisältää mm.

• energiaa: 126 kcal

• proteiineja: 1.8 g

• hiilihydraatteja: 29 g

• rasvaa:  0.42 g

• kolestroolia:  0 mg

• A vitamiinia: 38.3 mg

• B6 vitamiinia: 0,66 mg

• foolihappoa:  31.5 mg

• kaliumia: 525 mg

• magnesiumia:  55.8 mg

Valokuvia aikaisemmalta käynniltäni tällä tilalla. 

Juttuni aikaisemmalta käynniltä alueella 

Video banaanin viljelyksen  eri vaiheista (espanjaksi)

Maaliskuu 2014, ©Gracia Penttinen 
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Luomutuotteiden vihannestori Güímarin laaksossa

Torin aukioloajat ovat seuraavat:
Keskiviikkoisin 11.00 - 16.00 

 Bussi 124 Candelaria - Güímar. Pysäkki Carretón

Linkki luomutorin avajaisten esittelyyn

Puerto de la Cruzilainen viinipaikka

Maaliskuussa 2015. 
Paikka Puerto de la Cruzissa on suljettu. Ravintola Deschorce löytyy nykyään La Orotavasta.

Jo muutaman vuoden aikana olen Puerto de la Cruzissa käydessäni kiinnittänut huomioni viiniteekkiin – viinimyymälään El Deschorche lähellä entistä Lavaggi hotellia, ihan kaupungin keskustassa. Autolla liikkuen ja vielä kiireellä, ei ole jäänyt aikaa tai tilaa viininautinnoille.

Pari päivää sitten tuli Puerttoon bussilla ja kuljin taas El Dechorchen ohi. Näin ikkunassa Bodegas Tajinasten Can pullon. Muistin viinin viinitilalla käynneistäni ja edellisen päivän tapaamisesta Tajinasten kellarimestarin kanssa.

Taitavat tarjota kanarialaisia viinejä.  Selvästi käymisen arvoinen paikka.

Tulin iltapäivällä El Deschorcheen ystävättäreni kanssa. Kutsuimme paikalla vielä kolmannenkin. Ja siellä sitten vietimme muutamia lämpimän iltapäivän tunteja. Paikalle kerääntyi ajan mittaan vielä muutamia muitakin, joista yksi urhea nainen jäi seuraamme.

Tilasimme punaviiniä, kanarialaista tietysti. Paikan pitäjä kysyi olisiko El Mocaneron 100 % Tintillasta valmistettu viini kokeilumme arvoinen. Vastasimme myöntävästi. Tintilla on vanha kanarialainen rypälelaji, jota jotkut viininvalmistajat käyttävät Listán Negron ohessa. Mutta nyt oli mahdollista maistaa pelkkää tintillaa. Valinta osoittautui nautinnollisen hyväksi. Lasillinen maksoi 2€.

Viininmaistelukursseja ja viinitilavierailuja

Vähitellen innostuin kyselemään paikasta lisää.

Omistaja, Rubén Gonzalez Hernandez, perusti El Deschorchen noin kolme vuotta sitten. Hän oli aluksi viinin “harrastaja ja siitä kiinnostunut”, mutta nyt se on hänen “elinkeinonsa”. Hän järjestää vierailuja viinitiloille, mm. Tajinasteen. Rúben järjestää myös viininmaistelukursseja. El Deschorchen alakerrassa on sali, jossa tilaa 15 maistajalle. Aloittelijakurssit hän pitää itse. Edistyneimmille tulee sitten toinen opastaja ja kurssin hinta nousee hieman.

Tässä voisi olla mahdollisuuksia ihan suomenkieliselle maistelukurss(e)ille, jos vaikka minä vastaisin suomesta ja hän/he asiasta.

Iberialaista kinkkua ja taidenäyttely

Rúben järjestää myös ibearialaisen sian kinkun leikkaamiskursseja. Siinähän mahdollisimman ohuiden siivujen aikaansaaminen on todella taitoa vaativaa.

Viiniteekin seinillä oli taidenäyttely. Seurueessamme mukana oleva, akvarellimaalausta harrastava henkilö, innostui mahdollisuudesta järjestää tänne näyttely. “Tammikuussa, tervetuloa” totesi Rubén.

Ehkä tästä tulee vähitellen uusi kohtaamispaikka, missä voi kokeilla aitoja kanarialaisia viinejä ihan kohtuullisella hinnalla. Olin tilannut viinin seuraksi vuohenjuustoa ja sitä iberialaista kinkkua. Todella ohuita siivuja leikkaajamestarin aikaansaamina.

El Deschorchen löytää myös Facebookissa. Kopioin paikan käyntikortin. Siinä olevien tietojen perusteella on helppo suunnistaa joko reaali- tai virtuaalimaailmassa.

Ehkä nähdään vielä siellä…

Syyskuu 2013 ©Gracia Penttinen

Ananas kasvaa KanarianSaarilla

Tenerifen saarihallinnon maatalousosasto järjesti tutustumiskäynnin  buenavistalaiselle hedelmätilalle (SAVASA S.L.).  Tutustumisen pääkohteena olivat tilan ananasviljelmät.

Tilan agronomi Juan Carlos Conde odotti portilla ja päästi meidät, 17 uteliasta ja kiinnostunutta, portin sisäpuolelle.  

Näin pääsin sisälle suurinpaan paikalliseen kasvihuoneeseen, missä koskaan olen käynyt. Viljelysten kokonaispinta-ala on 25 ha, suurin osa katon alla. Ananakselle omistettu viljelyspinta-ala on 3 ha.

Ananas tunnetaan KanarianSaarilla nimellä Piña tropical.

Aivan vierailun alussa kuulimme, että tila oli yksityinen, ja että on erittäin epätavallista päästä vierailemaan millään sellaisella. Pari tuntia kestäneen kiertokäynnin aikana tapasimme myös tilan omistajan, joka totesi, että he näyttävät mielellään viljelykset, mutta mitään ”salaisuuksia” ei paljasteta. Tila on ollut olemassa 31 vuotta, ja kaikki kokemus on opittu todella ”kantapään kautta”.

Kiertokäynnillä kuulemaani

Anaksen viljelyalue (3 ha) on kokonaisuudessaan suojattu, ts. alueen seinämät ja katto ovat peitetty valkoisella muovilla, joka läpäisee auringonvalon, mutta eristää samalla liialta kuumuudelta. Viljelysalue on lähellä merta, ja muovi suojaa kasveja myös merestä nousevalta suolaiselta kosteudelta.

Tilalla viljellään kolmea erilaista ananaslajiketta; Roja Española, Sweet ja MD2. Viimeksi mainittu on kehitetty laboratoriossa Hondurasissa.

Kysymykseen ovatko viljelykset luomua, saimme vastauksen, että ”melkein”. Sitä mukaa kun kasvit ovat tuotantonsa loppuvaiheessa, ne kiskotaan maasta ja jauhetaan lannoitteeksi. Alueelle istutetaan uudet taimet. Kiertoaika on kolme vuotta.

Punainen espanjalaisen (Roja Española) hedelmä on kypsänä voimakkaan oranssi, Kasvin lehdet ovat sahalaitaiset, eikä viljelyksellä voi liikkua ilman suojaa säärien päällä. Muiden ananasten lehdet ovat sileitä ja vähemmän kovia. Punainen espanjalainen oli mielestäni hieman hapan, ja Sweet nimensä mukaisesti makea, ja sen hedelmäliha keltainen. MD2:ta en ole maistanut (tietääkseni).

Viljelymaan on oltava hieman hapanta. Taimet istutetaan tilalla riveihin, joissa on kaksi rinnakkain. Rivien välillä kulkee kasteluletku. Kesällä jokainen kasvi tarvitsee kaksi litraa vettä/vuorokausi. Talvella kasvi tarvitsee yhden litran/ vuorokausi.

Kasvit tuottavat uusia ”lapsia”, jotka irroitetaan varovasti, niin etteivät juuret katkea, ja istutetaan sitten uudelle viljelysalueelle. Istutuspenkit ovat peitetyt muovilla, niin että jokaisella taimella on oma aukkonsa. Näihin aukkoihin etsitytyvät myös mahdolliset rikkaruohot, kuten esim ”ratonera” (Forsskaolea angustifolia Retz.) ja ”zarza mora” (Rubus ulmifolius). Juuriin voi pesiytyä erilasia loisia. Ilman lämpotilat vaikuttavat siihen, kasvaako hedelmä, vai hedelmän lehtiterttu. Kasvien huoltaminen ja sadonkorjuu tapahtuu käsin. Ananas tarvitsee kolme vuotta hedelmän luomiseen.

Kävimme pakkaamossa ja saimme maistiasia. Jokainen sai lahjaksi kypsän ananaksen.

Kypsät hedelmät myydään Tenerifellä Mercatenerifen välityksellä. En ole nähnyt ananaksia millään niistä toreista, missä olen kiertänyt. Sen sijaan olen ostanut joistain myymälöistä. Esim Buenavistan ananaksia ostin Los Silosissa olevasta hedelmäkaupasta.

Mercatenerifen sivuilta löytyi tietoja ananaksen hinnoista, jotka liikkuvat 2 – 3 €/kilo. Hinnat ovat matalammillaan kesäkuukausina ja korkeimmillaan kohti vuoden loppua. Saarelaista ananasta ei ole saatavissa kaikkina kuukausina.

Ananaksesta KanarianSaarilla.
Ananaskasvien, Bromeliaceae heimoon kuuluva 

Ananas Comosus, eli Piña tropical on nimensä mukaisesti peräisin trooppisilta alueilta Etelä-Amerikasta. Sitä viljellään mm. Brasiliassa, Costa Ricassa ja Hondurasissa. Muita viljelyalueita ovat mm. Thaimaa, Intia, Filippiinit

Ananas tuotiin KanarianSaarille 1800-luvulla, mutta sen varsinainen viljely aloitettiin vasta 1970-luvun lopulla. Erityisesti ananasta viljellään El Hierrolla La Fronteran alueella, (missä näin sen ensimmäisen kerran kesällä 2012). El Hierrolla anaksen viljelypinta-ala on runsaat 110 h. Sen lisäksi ananasviljelmiä on La Palmalla, Gran Canarialla ja Tenerifelle.

Ananaksen ominaisuuksista 

Ananas sisältää paljon vitamiineja ja mineraaleja, mm. runsaasti C-vitamiinia, kuituja ja pektiiniä. Hedelmässä on vain vähän kaloreita, ja se vaikuttaa nestettä poistavasti. Ananaksen mineraaleja ovat: natrium, kalium, rauta, fosfori, manganesio ja kalkki. Sen sisältämä entsyymi (bromelina) auttaa mm. ruoansulatuksessa, erityisesti proteiinien imeyttämisessä. Ananasmehua suositellaan niveltulehduksiin ja jäsenten jäykkyyteen

Ananas sisältää paljon C-vitamiiniä, rautaa, fostoria, natriumia, kaliumia ja kalkkia.

Kuvani ananastilalta

Saarihallinnon järjestämät tutusmiskäynnit

Elokuu 2013 ©Gracia Penttinen 

Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Trooppisten hedelmäpuiden tarhassa Tenerifellä

Saarten eri kunnissa on saaristohallituksen maatalousosaston toimistoja ja kokeilutiloja . Niin Güímarin kunnassakin (Oficina de Extensión Agraria y Desarrollo Local de Güímar). Parina vuotena olen jo ”hyödyntänyt” tätä toimistoa mm. osallistumalla sen järjestämiin vierailu- ja tutustumiskäynteihin erilaisilla viljelyksillä.

Viimeisin osallistumiskohteeni oli Saarihallinnon trooppisten puiden kokeilutila Guia de Isorassa, lounaisella Tenerifellä, paikassa nimeltä Cueva del Polvo.

Tutustumiskierroksella kyselin paikan johtajalta Domingo Fernández Galvánilta,  ottaisivatko he vastaan myös turistien vierailuja. Hän mietti hetken ja totesi, ettei heillä ole mahdollisuuksia siihen…. Joten voin vain todeta, että jos joku kaltaiseni utelias saarella asuva tai oleskeleva haluaa päästä tutkimaan, niin sen on tapahduttava Agrocabildon järjestämien vierailujen puitteissa. Tiedeihmiset ja tutkijat ovat luonnollisesti eri asia, ja heillä on käsitykseni mukaan ihan omat yhteytensä.

Saaristohallitus (gobierno) ja saarihallitukset (cabildo) tutkivat aktiivisesti mitä saarille voisi istuttaa hyötykäyttöön, nyt kun entisten, kuten esim banaanin, tomaattien, kukkasten myyntikäyrä on hieman laskussa. Kanariansaarten kaikki tuotteet ovat koko niiden historiallisen (valloitusten jälkeisen) ajan olleet muualta tuotuja, kuten sokeriruoko, viiniköynnös, kochinillakaktus, agave, citrushedelmät, avokadot, omenat, kastanjat, banaani, tomaatti, oliivi, maissi, sterliza, ruusut ja monet muut leikkokukat jne.

Nyt saaristohallinon maataloustutkimuslaitoksella, ICIA, (Instituto Canario de Investigaciones Agrarias) tutkitaan useiden trooppisten hedelmäpuiden sopeutumista saaristoon mahdollisiksi uusiksi viljelyartikkeleiksi.

Kanariansaarten maantieteellinen sijainti ja korkeus tekevät niistä erinomaisia kohteita eri puolilta maailmaa tuotujen kasvien kasvattamiseen, trooppiset puut lämpimään rannikoiden läheisyyteen, ja Keski-Euroopan puut viileämpään korkeimmille rinteille.

Tietysti tämä sopeutuvaisuus voi aiheuttaa vaikeuksiakin olemassaolevalle kasvillisuudelle, mutta se on taas toinen asia, jota en nyt aio käsitellä.

Don Pedro

Vietimme Cueva del Polvon tilalla useita tunteja. Oppaina toimi kolme tutkijaa, joista kahden nimen sain muistiin, nimittäin Domingo Fernández Galván ja Pedro Modesto Hernández Delgado. (Departamento de Fruticultura Tropical). Don Pedro oli varsinainen puiden ja niiden ominaisuuksien esittelijä tämän vierailun aikana.

Johanneksen leikäpuu

Aloitimme ”yleisellä” osastolla. Siellä näin elämäni ensimmäisen kerran Johanneksen leipäpuun (Ceratonia siliqua), kaakaopuun (Theobroma cacao) ja valtavan kokoisia Mamey puita. Maistelimme useita hedelmiä.

Keskityimme kauan näihin Mameypuihin. Mameyn kasvattamista on kokeiltu ICIAn tilalla vuodesta 2002, Cueva del Polvossa.  Laji on todettu elinkelpoiseksi viljelyyn Kanarian saaristossa

Mameysta

Mamey Pouteria sapota kuuluu kasviperheeseen Sapotaceae. Mameyta on useita eri lajikkeita, ja puu tunnetaan eri maissa eri nimillä, kuten esim.Sapodilla, sapote, mamey sapote tai punainen maney. Puun alkuperä ja keskeinen kasvualue ulottuu Etelä-Meksikosta pohjoiseen Nicaraguaan. Mamey on kasvanut koko Keski-Amerikassa, Karibialla ja pohjoisessa Etelä-Amerikassa. Kuubassa se on erittäin suosittu kotipuutarhoissa. Sitä kasvaa runsaasti Guatemalassa. Sitä kasvatetaan myös Afrikassa.

Kanariansaarilla on joitakin puita istutettu 1900-luvun lopulla, luultavasti Floridasta tai Kuubasta tuoduista siemenistä. 

Mameyn hedelmän kypsyminen kestää kaksi vuotta. Puussa voi tavata samanaikaisesti kypsiä hedelmiä, vuoden vanhoja hedelmiä ja kukkia. Suuri osa Mameyn lehdistä putoaa kevättalvella, minkä jälkeen puun kasvu herää uuteen vauhtiin. Mameyn viljely on helppoa. On vain pidettävä huoli siitä, että se saa hieman vettä ja lannoitetta vuoden mittaan. 

Tässä valmistellaan oksaa uudeksi puuksi.
Alumiinikelmun sisälle on ensin laitettu
turvetta, jotta oksa alkaisi kasvattaa juuria.
 Kun nämä juuret ovat tarpeeksi suuret,
oksa katkaistaan ja istutetaan uuteen paikkaan.

Siemenestä kasvattaminen vie aikaa. Muihin vaihtoehtoihin kuuluu mm. se, että puun oksa ympätään toiseen puuhun, tai kasvavaan runkoon. Oksanpätkälle voidaan myös kasvattaa juuret, kuten viereisessä kuvassa. Näin saadut "uudet puut" säilyttävät lajikkeen ominaispiirteet ja alkavat tuottaa hedelmiä jo neljän vuoden päästä. 

Kanariansaarilla ei toistaiseksi ole löytynyt mitään tuholaisia ulkoilmassa kasvavissa puissa. Sen sijaan kasvihuoneissa kasvatetuissa voi olla samoja tuholaisia kuin banaanien rungoissa

Tämä kypsä hedelmä on maasta poimittu, ei enää syötävä,
 mutta siitä käy ilmi hedelmän väri ja koko

Sadonkorjuu tapahtuu elo-ja syyskuussa. Hedelmän kypsyyden selvittämiseksi sen kuoreen tehdään pieni reikä. Jos väri on vaaleanpunainen, eikä hedelmästä tipu nestettä, se on valmis korjattavaksi. Kestää vielä pari päivää ennen kuin hedelmät alkavat olla pehmeita. Vasta sen jälkeen ne ovat valmiita syötäväksi.

Mameyn siemeniä

Koska saimme luvan kerätä mukaamme sekä hedelmiä, että oksia ymppäystä varten, otin mukaani pari hedelmää. Toinen oli peräisin afrikalaisesta mameysta ja toinen eteläamerikkalaisesta. Afrikkalainen oli pienempikokoinen. Tunnustellessani niiden makuja, en mielestäni huomannut mitäán eroa. Ne maistuivat makeilta, vähän lakritsaisilta.

Käsitykseni mukaan näitä hedelmiä ei voi ostaa toreillta. Mutta voin olla väärässäkin.

Muita puita, joiden vieressä pysähdyimme, olivat mm. guanabana, eli graviola (Soursoap) Annona muricata ja moringa Moringa oleifera. Useat ryhmäläiset muistuttivat näiden puiden tunnetuista mm. syöpää parantavista ominaisuuksista. Guanabanan hedelmien näkeminen oli minulle uusi ja iloinen kokemus. Moringan tunsin ja ennestään.

Näimme myös Cashew puun (Anacardium occidentale),  jonka hedelmistä saadaan cashew pähkiöitä. Tämä puu kuuluu samaan sukuun kuin mango.

Ilma oli jo hikisen kuuma. Tuntui yllättävältä kuulla, että tällä alueella lämpötilan vaihtelut olivat hankalammat talvella kuin pohjoisella Tenerifellä. Päivät ovat kuumia ja yöt joskus hyvinkin kylmiä, mikä aiheuttaa vaikeuksia joillekin trooppisille puille.

Kuviani ”yleiseltä osastolta”. Kuvasin miltei kaikki puutarhassa kasvavat lajit. ts. kuvia on puista, joita en ole maininnut tekstissä.

Jatkoimme mangopuutarhaan

Näkymä mangotarhaan

Mangosta

Mango (Mangifera indica) kuuluu ns. sumakkikasveihin (Anacardiaceae). Mango on peräisin etelä-Aasiasta, missä sitä on olemassa muutamia tuhansia eri variaatioita. Mangolla on pitkä historia viljelyskasvina. Arvellaan, että sitä alettiin viljellä jo noin 4000 sitten.

Mango on Pakistanin ja Intian kansallishedelmä, jota käytetään esim. mangochutneyn perusaineena.

Täällä Cueva del Polvossa kasvaa 40 erilaista mangolajia. Jokaisesta lajista on istutettu vähintään kaksi puuta, joita tarkkaillaan ja tutkitaan. ”Ylimääräisten” mangojen hedelmät myydään paikallisille viljelijöille ja sitä kautta edelleen lähiympäristön vihannestoreilla. 

Kiertelimme ja maistelimme. Totesimme myös, että jokaiselle lajlla oli oma, hieman erilainen makunsa ja puukohtainen kypsymisaikansa.

Päivä alkoi olla sietämättömän kuuma. Hiki valui pitkin selkää ja päänahkaa. –

Kuviani mangotarhasta. Kuvasin useita lajeja. Kuvista käy ilmi miten erinäköisiä ja erivärisiä niiden hedelmät ovat toisiinsa verrattuina.


Mangotarhan jälkeen siirryimme lichitarhaan.

Litchitarhaa

Litchistä

Litchi (Litchi chinensis) puoletaan on kotisin Kiinasta, jossa sitä on viljelty jo lähes 4000 vuotta. Sitä pidettiin aikoinaan erittäin hienona hedelmänä, jota käytettiin mm. veronmaksuvälineenä.

Litchiä viljellään monissa muissa Aasian ja Afrikan maissa. Aikojen kuluessa Litchistä on kehittynyt useita eri lajikkeita. Kestää useita vuosia, ennen kuin puu tuottaa hedelmää.

Litchin hedelmät ovat pienehköjä, punaisia ja punakellertäviä. Mielestäni ne muistuttavat näoltään hieman mansikkaa. Litchin hedelmäliha on läpikuultava ja valkoinen. Sen maulla ei ole mitään tekemistä mansikan kanssa. Litchia voi maistaa ns. kiinaravintoissa esim. jälkiruokana.

Jos haluaa kasvattaa Litschin siemenestä, se on tehtävä  pian hedelmän korjaamisen jälkeen.

Cueva del Polvon koetilalla kasvaa 22 erilaista Litchilajiketta. Tajusin, että näitä hedelmiä voi ostaa joskus paikallisilla vihannestoreilla.

Vaelsimme Litchitarhassa puulta puulle. Maistelimme ja söimme vatsan täyteen hedelmiä. Keräsimme niitä mukaamme. Tuoreen litchin maku oli todella jotain aivan muuta kuin kiinaravintoloiden  purkista otetun litchin maku. Totesin myös, että eri lajikkeiden siemenet olivat eri muotoisia.

Kanarian saarilla ¨kasvavista litcheitä on olemassa ICIAn julkaisu, jonka voi tulostaa pdf muodossa 

Kuviani litchitarhasta. Kuvista ilmenee miten erinäköisiä ja -värisiä eri lajikkeiden hedelmät ovat keskenään

Elokuu 2013 ©Gracia Penttinen 
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Truchan tekoa joulun alla

Joulun lähestyminen näkyy myös leipomusten tarjonnassa.  Truchaa voi tehdä koko vuoden, niin kuin joulutorttujakin, mutta jostain syystä molempia tehdään erityisesti juuri joulun aikoihin.

Tenerifellä trucha leivonnainen on hyvin paljon joulutortun näköinen. Sen kuori on tehty voitaikinasta niin kuin joulutortunkin. Sisältö sen sijaan on erilainen.

Päästäkseni paikallisen truchan tekemisen jäljille läksin tervehtimään ystävääni Elenaa Finca El Albercalle, koska tiesin hänen tekevän niitä paljon.

Aivan oikein. Elenalla oli valmiita truchoja ja täytettä uusia varten.

Voisinko saada reseptin? Kyllä se käy, sanoi Elena.

Kirjoitin muistiin. Hän kertoi oppineensa tekemisen isoäidiltään. Tosin hän ei voinut antaa ihan tarkkoja grammamääriä. Tiedoilla on kuitenkin hyvä päästä alkuun. Jokainen leipuri löytää kyllä itselleen ”sopivan” määrän.

Elenan isoäidin trucha resepti

Keskityimme täytteeseen.

Tarvitsemme bataattia, eli makeaa perunaa. Elena käyttää bataattia, joka tunnetaan Kanarialla nimellä ”yema de huevo” eli munan keltuainen (Batata yema de huevo), Tämän bataatin sisus on kellertävä ja antaa täytteelle värin. Bataatin maku on mieto ja makea. Tämän lajikkeen sato valmistuu tavallisesti syksyllä, juuri sopivasti truchan tekoon.

Bataatin lisäksi tarvitaan mankeita manteleita, hieman sokeria, sitruunan kuori, kanelia ja anista. Anis voi olla joko nesteenä tai siemeninä.

Suhde bataatin ja mantelin välillä on 3 kg bataattia ja 250 gr manteleita. Tästä voi sitten tehdä pienempiä tai suurempia annoksia.

Aluksi mantelit liotetaan kuumassa vedessä, jotta niistä pystytään poistamaan ”nahka”. Sen jälkeen mantelit survotaan.

Bataatit keitetään vedessä. Vesi kaadetaan pois. Bataatit kuoritaan ja survotaan soseeksi.

Mausteita ja sokeria laitetaan maun mukaan. Täytteeseen voi laittaa myös ruskeaa raakasokeria. Täytteestä tulee silloin vain tummempi.

Jos käyttetty anis on kuivia siemeniä, ne on liotettava vedessä. Siemenet siivilöidään pois nesteestä. Samanaikaisesti nesteeseen laitetaan sitruunan kuoria, joiden tehtävä on vain antaa makua. Niitä ei tarvitse hakata tai pienentää. Ne vain heitetään pois aniksen siementen kanssa.. Kanelia laitetaan mauan mukaan. Sokeri liuotetaan nesteeseen

Jos anis on nestemäistä, siihen lisätään vettä tarpeen mukaan. Sitruunan kuori liotetaan jonkin aikaa tässä nesteessä. Siihen lisätään sokeri ja kaneli.

Sen jälkeen bataatti-manteli soseeseen lisätään mausteita sisältävä neste. Jos sose on liian kovaa, siihen voidaan lisätä vettä.

Truchaan tarvittavan voitaikinan Elena ostaa valmiina. Voitaikinan voi tehdä itsekin. Se on tavallista voitaikinaa, jota käytetään esim. joulutorttujen tekemisessä. Esim Tenerifellä voi ostaa valmiita pyöreitä voitaikinalevyjä Hiperdinosta.

Truchaan laitetteva valmis sose laiteataan keskelle taikinalevypyörylää. Sen jälkeen trucha suljetaan samalla tavalla kuin joulutorttu.

Kyspentäminen tapahtuu keittämällä trucha oliiviöljyssä, jonka on oltava hyvälaatuista. Trucha on valmis kun sen pinta on kauniin vaaleanruskea. Valmiit truchat laitetaan leivinpaperille ja niiden päälle sirotellaan maun mukaan sokeria.

Truchan sisällön voi tehdä myös pelkästä bataattisoseesta.

Joulukuu 2012 ©Gracia Penttinen

Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Viininkorjuuta Alma de Trevejos luomutilalla Vilaflorissa




Viininkorjuu on asia, joka ei oikeastaan sijoitu viini- ja herkkusivulle sellaisenaan. Tosin - ilman rypäleiden korjuuta, ei olisi viiniä...

Joten voi olla mielenkiintoista oppia sekin puoli tuotantoprosessista.

Tenerifen ylärinteillä kasvaneet viiniköynnökset tuottavat ns. luomuviiniä.

Olin kahden ystäväni kanssa  luomutuottajan Alma de Trevejos tilalla, 1200 metrin korkeudessa,  keräämässä valkeita Listán Blanco rypäleitä.
Tasapuolisuuden nimessä haluan kuitenkin mainita, että Bodegas BronceTenerifellä tuottaa luomuviiniä   Valle Guerrassa, suhteellisen lähellä pohjoista rannikkoa.

Syyskuu 2012, Gracia Penttinen