Uuden viinin aikaa

Uuden viinin aikaa
Kastanjien paahtopannu

22.9.13

Puerto de la Cruzilainen viinipaikka

Maaliskuussa 2015. 
Paikka Puerto de la Cruzissa on suljettu. Ravintola Deschorce löytyy nykyään La Orotavasta.

Jo muutaman vuoden aikana olen Puerto de la Cruzissa käydessäni kiinnittänut huomioni viiniteekkiin – viinimyymälään El Deschorche lähellä entistä Lavaggi hotellia, ihan kaupungin keskustassa. Autolla liikkuen ja vielä kiireellä, ei ole jäänyt aikaa tai tilaa viininautinnoille.


Pari päivää sitten tuli Puerttoon bussilla ja kuljin taas El Dechorchen ohi. Näin ikkunassa Bodegas Tajinasten Can pullon. Muistin viinin viinitilalla käynneistäni ja edellisen päivän tapaamisesta Tajinasten kellarimestarin kanssa.

Taitavat tarjota kanarialaisia viinejä.  Selvästi käymisen arvoinen paikka.

Tulin iltapäivällä El Deschorcheen ystävättäreni kanssa. Kutsuimme paikalla vielä kolmannenkin. Ja siellä sitten vietimme muutamia lämpimän iltapäivän tunteja. Paikalle kerääntyi ajan mittaan vielä muutamia muitakin, joista yksi urhea nainen jäi seuraamme.

Tilasimme punaviiniä, kanarialaista tietysti. Paikan pitäjä kysyi olisiko El Mocaneron 100 % Tintillasta valmistettu viini kokeilumme arvoinen. Vastasimme myöntävästi. Tintilla on vanha kanarialainen rypälelaji, jota jotkut viininvalmistajat käyttävät Listán Negron ohessa. Mutta nyt oli mahdollista maistaa pelkkää tintillaa. Valinta osoittautui nautinnollisen hyväksi. Lasillinen maksoi 2€.

Viininmaistelukursseja ja viinitilavierailuja
Vähitellen innostuin kyselemään paikasta lisää.
Omistaja, Rubén Gonzalez Hernandez, perusti El Deschorchen noin kolme vuotta sitten. Hän oli aluksi viinin “harrastaja ja siitä kiinnostunut”, mutta nyt se on hänen “elinkeinonsa”. Hän järjestää vierailuja viinitiloille, mm. Tajinasteen. Rúben järjestää myös viininmaistelukursseja. El Deschorchen alakerrassa on sali, jossa tilaa 15 maistajalle. Aloittelijakurssit hän pitää itse. Edistyneimmille tulee sitten toinen opastaja ja kurssin hinta nousee hieman.

Tässä voisi olla mahdollisuuksia ihan suomenkieliselle maistelukurss(e)ille, jos vaikka minä vastaisin suomesta ja hän/he asiasta.

Iberialaista kinkkua ja taidenäyttely
Rúben järjestää myös ibearialaisen sian kinkun leikkaamiskursseja. Siinähän mahdollisimman ohuiden siivujen aikaansaaminen on todella taitoa vaativaa.

Viiniteekin seinillä oli taidenäyttely. Seurueessamme mukana oleva, akvarellimaalausta harrastava henkilö, innostui mahdollisuudesta järjestää tänne näyttely. “Tammikuussa, tervetuloa” totesi Rubén.

Ehkä tästä tulee vähitellen uusi kohtaamispaikka, missä voi kokeilla aitoja kanarialaisia viinejä ihan kohtuullisella hinnalla. Olin tilannut viinin seuraksi vuohenjuustoa ja sitä iberialaista kinkkua. Todella ohuita siivuja leikkaajamestarin aikaansaamina.

El Deschorchen löytää myös Facebookissa. Kopioin paikan käyntikortin. Siinä olevien tietojen perusteella on helppo suunnistaa joko reaali- tai virtuaalimaailmassa.

Ehkä nähdään vielä siellä…


Syyskuu 2013 ©Gracia Penttinen

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar