Uuden viinin aikaa

Uuden viinin aikaa
Kastanjien paahtopannu
Visar inlägg med etikett Bodega La Palmera. Visa alla inlägg
Visar inlägg med etikett Bodega La Palmera. Visa alla inlägg

30.10.11

Syksyinen viinireitti – omenoita ja viiniä


Tenerifen viinireitin tunnus

Vuoden viinirypälesato on korjattu Tacoronte-Acentejon alueella ja uusi viini on valmistumassa. Nyt on muiden syksyn hedelmien korjaamisen aika.
Loka/marraskuun uutuus saarella on Reineta omenasta valmistettu siideri POSMA.
Tämän uuden siiderin kunniaksi virkistyi Tenerifen viinireittikin lähes vuoden torkkumisen jälkeen.
18 innostunutta ja uteliasta henkilöä kerääntyi reittibussiin Santa Cruzista ja La Lagunasta. Matkan kohokohta oli Reinetaan tutustuminen niin sen kasvupaikalla kuin myös valmiina siiderinä.

Tenerifen pohjoisten keskirinteiden kuningatar
Reineta omena, Tenerifen pohjoisten keskirinteiden kuningatar, omaa pohjoisen menneisyyden. Se tuotiin Tenerifelle 1950-luvulla Kanadasta. Reineta on sopeutunut erittäin hyvin uuteen ympäristöönsä näillä rinteillä vallitsevan viileyden ja suhteellisen korkean kosteuden tukemana.

Omenatila , jossa kävimme, sijaitsee Tacoronten Agua Garciassa, Las Lajas alueella, noin 600 metrin korkeudella meren pinnan yläpuolella.

Matka tilalle Benito Cabreran musiikin soidessa bussin kovaäänisistä oli jo elämys. Tien varrella kasvoi kastanja-, viikuna-, eukalyptus- ja japanin mispelipuita, korkeita ruokoja ja erilaisia ipomea sukuisia kiertoja. Alueella oli pieniä viinitiloja, joissa köynnökset olivat nostettu perinteiseen tapaan keppien varaan.

Omenatila Agua Garciassa
Tilan omistaja Virgilio Dominquez odotteli omenapuiden vieressä. Suurin osa omenoista oli jo kerätty. Auton lavalla olivat täydet keräyskorit. Lavalla oli myös vaaka myytävien omenien punnitsemista varten. Niiden kilohinta puun juurella oli 1,50 €, torilla noin kaksinkertainen.
Virgilio Dominquezin tilan pinta-ala on 2,2 ha. Omenanviljelys on vain osa hänen elämäänsä, varsinainen tulon- ja elatuksenlähde on hänen automaalaamonsa. Tila ei ole luomutila, mutta hänen pyrkimyksensä on käyttää mahdollisimman vähän kemiallisia tuotteita.

 
Omenasiiderin valmistajat
Virgilio kuuluu vuonna 2007 perustettuun omenanviljelijöiden järjestöön. Tässä järjestössä on 40 jäsentä. Viljelijät ovat saaneet jonkin verran tukea saaren hallinnolta, lähinnä uusia hedelmäpuita. Tacoronte-Acentejon alueen kuntaliittymä – mancomunidad, on antanut viljelijöille tuotantotilat, tarvittavan teknillisen kaluston ja vastaa sähkö- ja vesikustannuksista. Omenanviljelijät ovat valmistaneet siideriä jo kolme vuotta, mutta vasta nyt he katsoivat voivansa päästää sen kaupallisille markkinoille. Siiderin myyntipaikkoja on neljä, joista tunnetuin on El Sauzalin viinimuseo.
Kaikkiaan siideriä on pystytty tuottamaan tänä vuonna noin 2000 litraa. Samoin kuin vuoden rypälesato, on myös omenasato jäänyt erittäin niukaksi.

Naapurien touhuja
Kanarian TV 3 oli tulossa paikalle. Hyödytin odotusaikaa katselemalla ympärilleni.
Naapuritiloilla tapahtui myös. Peltoa kynnettiin lehmävaljakon voimalla. Aura oli vanhanaikainen puuaura. Kylväjä kulki heitellen jyviä vartalon varaan ripustetusta säkistä. Mieleeni muistui kuva isästäni kylvämässä samalla tavalla joskus 50 vuotta sitten. Tämä aguagarcialainen viljelijä kylvi pellolleen sekoituksen vehnän, kauran ja ohran siemeniä.
Aluksi lehmävaljakoita oli yksi, sitten tuli toinenkin hommiin. Niin lehmät kuin kyntäjätkin liikkuivat verkkaisesti. Tässä näkymässä ei ollut kiire mukana.

Ostoksia puiden siimeksessä
Virgilio Dominquez kertoi, ettei hänellä ollut ongelmia omenien markkinoinnissa. Ne ovat aina menneet kaupaksi suoraan täällä puiden juurella. Varsinaisesta mainostamisesta vastaavat ostajat.
Tilalle on mahdollisuus tulla katselemaan. On vain otettava ensin yhteyttä, jotta hän olisi paikalla. E-posti tallervirgilio@ayhoo.es.
TV ehti myös paikalle. Tästä tulee vähitellen minuutin pätkä maanantain uutisiin. Ilmainen mainonta, joka tukee maanviljelijöiden työtä myös maiseman säilyttäjinä.

Omenasiiderin julkinen esittely Tacorontessa
Alkupaloja
Viljelyksiin tutustumisen jälkeen matkasimme Tacoronten viljelijöiden torille. Saimme pienet viinimaistiaiset, jotka tarjosi tacorontelainen viinikellari Dominquez IV generacion. 


Viinin seurana nautittavissa pikkusyötävissä oli omena mukana. Ensimmäinen oli pieni pala naudan selkäpaistia punaisella mojokastikkeella siveltynä ja omenahyytelön keralla. Toinen oli tuoretta vuohenjuustoa omenahyytelön keralla. Kumpikin oli yllättävä ja herkullinen yhdistelmä.
Lokakuun viimeisellä viikolla useassa La Matanzan, La Lagunan, El Sauzalin ja Tacoronte ravintoloissa on tarjottu erityisiä tapaksia, joihin omena ja alueen viini ovat kuuluneet.

Vihkimistilaisuus
Kohokohta oli luonnollisesti omenasiiderin ”vihkimistilaisuus”.
Kuntaliiton vastaava teknikko kertoi siiderin syntymisen taustasta. Tämä on nimeltään POSMA. Nimi kertoo kanarialaiselle sumuisen sateen pienistä vesipisaroista.
Posma siideri tuntui virkistävän kirpeältä. Makumuistoissa kävi mielikuva kirpeästä ei-kaupallisesta omenamehusta joskus vuosien takaa. Se oli aivan erimakuista kuin asturialainen omenasiideri, jota olen joskus maistellut. Posma on varmaan hyvää juomaa kaikille, jotka eivät ole kiinnostuneet viinistä tai virvoitusjuomista.

Paikalla ollut siideri meni maistelemiseen. Sitä ei ollut myytävänä, tai en ainakaan huomannut että olisi ollut. Sen sijaan käytin hyväkseni torin tarjontaa ja ostin pussillisen pieniä ”antiikkisia” perunoita, ”papas bonitas”, joita voi syödä keitettyinä pelkän mojokastikkeen keralla.

Viinireitin viinitila
Koska kysymyksessä oli viinireitti, kävimme lopuksi myös viinitilalla. Tämän kertainen kohde oli El Sauzalissa sijaitseva La Palmera.
Tilan isäntä Jorge Torres del Castillo, hänen sisarensa ja vaimonsa ottivat meidät vastaan. Sen jälkeen hän kertoi lyhyesti kanarialaisten viiniköynnöslajien alkuperästä ja historiasta. Kiersimme viininvalmistustiloissa ja tutustuimme valmistuksen eri vaiheisiin
.
La Palmera kellarissa viinintuotanto on pääasiallisesti käsityötä. Valmistusprosessit ovat perinteisiä. Kellarin tuottamat viinit ovat: punaiset hiilihappokäytetty viini, perinteinen punaviini ja tynnyrissä kypsytetty punaviini. Valkoiset viinit ovat hedelmäinen nuori viini ja malvasiaviini.

Yleensä La Palmeran käyttämät viiniköynnöslajit ovat perinteisiä kanarialaisia, punaiset Listán Negro, Tintilla, Castellana, valkoiset Malvasia ja Gual. He ovat ottaneet myös pienen määrän Sirah rypälettä tuotantoonsa. Tämä laji antaa viinille enemmän tanniinia, voimakkaamman värin ja maun kuin esim Listán Negro.
La Palmeran viimeisin rypälesato on jäänyt pieneksi, kuten kaikkialla muuallakin saaristossa. Sen lisäksi heidän tilallaan on mellastanut viinietikkakärpänen juuri ennen sadonkorjuuta, jolloin ei enää ole sallittua myrkyttää. Näin sato on vain 30 % normaalista.
Osa La Palmeran viinistä myydään suoraan paikallisiin ravintoloihin. Osa pullotetaan DO:n eli alkuperäismerkintäoikeusalueen laatuvaatimusten puitteissa. Pullotettujen viinien varasto oli jo melkein tyhjä, ja uudet vielä valmistumassa.

Katselimme vielä tiloja, joita voi vuokrata erilaisiin tarkoituksiin.

Aikaisemmasta vierailusta La Palmeran viinitilalle
2009

Omenan jälkeen, marras- ja joulukuun aikana, Tacoronte-Acentejossa ovat vuorossa kastanjat ja sienet.

Lokakuu 2011 ©Gracia Penttinen
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

4.3.11

Viinireitti 4 - Viiniä ja viiniköynnöksiä 19.06.2010


Tenerifen viinireitin tunnus
Reitin nimi oli “Vinos y Viñedos”. Reittikuvauksessa luvattiin käydä katsomassa La Matanzan yläosassa olevaa ns. Nateiros aluetta, tarkastella La Orotavan laaksoa Humboldtin näköalapaikalta ja käydä kahdessa viinikellarissa El Sauzalissa; Monjella ja La Palmeralla. Osanottajamäärä tällä reitillä tänään oli erittäin vähäinen, ja kaikki osallistujat ulkomaalaisia, itseni mukaan luettuna.

Suurimman osa tätä reittiä olin jo käynyt läpi aikaisemmin, mutta koska minua kiinnostaa nähdä samat maisemat eri vuodenaikoihin, niin halusin osallistua. Myös viiniin liittyvien asioiden kertaaminen on paikallaan. Olen todennut, että on kuunneltava useaan kertaan samat asiat, jotta niiden sisältö aukeaa kunnolla, ja huomaan tajuavani lisää asioita joka käynnillä. Ja yleensä näillä reiteillä on tosi mukavaa väkeä, joiden seurassa miellään maistelee viinejä vaihtaa kokemuksia.

Päivä vaikutti pilviseltä, eikä ajatus sateesta iltapäivällä tuntunut kummalliselta. Siksi ajoimme suoraan suunniteltuun viimeiseen pysähtymispisteeseen; ihailemaan La Orotavan laaksoa Humboldtin näköalapaikalta. Paikalle nimen antanut herra on saksalainen botaanikko, kasvitieteilijä Alexander von Humboldt, joka poikkesi Tenerifellä 1700-luvun loppuvuosina. Hän oli matkannut paljon ympäri sen aikaista maailmaa, ja kokenut kauniita näkymiä eri puolilla sitä.

Ajoimme La Orotavan kautta, ja muistelimme tienristyksessä seisovan prinsessa Dacilin innoittamana Taoron alueen entistä ruhtinasta Bencomoa, jonka tytär tämä Dacil oli. Ihailimme tien vasemmalla puolella myös yhtä saaren suurimmista traakkipuista (Dracaena Drago).

Humboldtin näköalanpaikka
Humboldtin näköalanpaikan yläpuolella on edelleen se luola, jossa Bencomon arvellaan asuneen. Täältä Bencomon kerrotaan aamusin ihailleen laaksoa – Arautavaa, kuninkaan rakkautta – auringonnousessa. Vieressä rinteellä oli muitakin luolia, mm. yksi, jonka edessä oli parhaillaan lauma paikallisia vuohia. Nämä vuohet puolestaan ovat eräänlainen elävä muinaismuisto guanchien ajoilta. Ne ovat elelleet saarella jo yli 200 vuotta ja säästyneet muualla maailmassa vallinneilta ”maitoeläinten” sairauksilta.

Kerrotaan että saksalainen tiedemies Alexander von Humboldt puhkesi kyyneliin nähdessään La Orotavan laakson kauneuden, malvasiaviljelykset ja lumihuippuisen Teiden taivaanrannalla käydessään saarella 1700-luvun loppupuolella. Hän ei kuulemma koskaan ollut nähnyt mitään näin kaunista missään maailman kolkassa. Seisoessamme näköalapaikalla Iñaki kertoi hieman traakkipuun historiasta ja merkittyksestä. Hän keräsi sormenpäähänsä pari tippaa punaista lohikäärmepuun verta, millä nimellä tämä suunnaton liljakasvi paremmin tunnetaan

Näköalapaikalta voi myös ihailla Puerto de la Cruzia, tätä saarten vanhinta turistikohdetta, joka samalla on saariston pienin kunta, vain 9 km2 ”pieni”. Aluella asuu silti yli 32 000 henkilöä. Tie, jota nousimme näköalapaikalla La Orotavasta, on vanha kuninkaallinen tie- Camino Real, joka aikoinaan yhdisti La Lagunan kaupungin ja La Orotavan ”villan”. Kaupunkinimitys – Ciudad – oli aikoinaan kuninkaan antama.

Matka jatkuu
Ajoimme Santa Úrsulan, La Matanzan ja La Victorian läpi. Samalla siirryimme entisestä Taoron ruhtinaskunnasta – menceyatosta – Tacoronten menceyatoon, alueelle, jonka guanchit tunsivat nimellä Acentehuya. Näillä alueilla taisteltiin verisesti saaren itsenäisyydestä runsaat 500 vuotta sitten. La Victoriassa Kastilian ja Leonin joukot Tenerifen eteläisten osien guanchien auttamina voittivat pohjoisen joukot ja Tenerife jäi lopulta Kastilian kruunulle 1496. Sen jälkeen saaren valloittaja ja uusi käskynhaltija, katolisten kuninkaiden edustaja, Alonso Fernandez de Lugo jakoi maat. Hän piti itse parhaat osat ja jakoi tärkeimmille tukijoilleen loput. Näin Tacoronten maisemallinen kuva muuttui täysin. Ennen rinteitä peitti ikivihreä laakeripuumetsä noin 1000 metrin korkeudesta 1450 metrin korkeuteen. Nyt nämä puut hakattiin tuottavampiin tarkoituksiin. Sokerinviljely oli tullut saarelle, ja savisten melassipatojen alle tarvittiin paljon polttopuuta, jotta saatiin aikaan kiteytynyttä sokeria myytäväksi.

Paitsi sokeriruokoa uudet muuttajat toivat mukanaan viiniköynnöksensä. Saariston kaikki 120 erilaista viiniköynnöslajia muistuttavat näistä varhaisista maahanmuuttajista. Rinteille tuotiin 1700-luvulla myös maissi, lähinnä Meksikosta. Niillä viljeltiin myös viljaa, erityisesti vehnää. Ja ylimmille rinteille istutettiin kastanjapuita.

Nousimme melkein pystysuoria teitä pitkin Nateirokseen. Emme pysähtyneet, vaan katselimme viljelysmaisemaa bussin ikkunasta. Viiniköynnösrivit olivat kauniin vihreät. Aluella olevien entisten tulivuorten rinteillä niitä viljellään aina huipulle asti. Nämä pienet tuivuoret ovat rakenteeltaan ns. monogenisia, ts. ne muodostuivat pelkästään laavahiekasta ja tuhkasta. Osa kukkukoista on puolitettu, niistä on haettu rakennusaineita. Jäljelle jäänet keskeneräisesti ”leikatut” kukkulat ovat suorastaan ruma näky. Samalla ne muistuttavat ihmisten ajattelemattomuudesta..

Bussin ikkunasta ihailimme erilaisia viiniköynnösten sitomistapoja. Uusin tapa on ”espaldera” – jonka rakenne on pystysuora. Jotkut käyttivät edelleen lähinnä La Orotavan laakson ylärinteille käytettyä eräänlaista köynnösten vaakasuoraa ”letitystä”. Kolmas tapa näytti olevan viiniköynnösten tukeminen keppien – ”horcas” avulla. Täällä alueella on runsaasti pasaatituulten mukanaan tuomaa kosteutta, ja köynnösten nostaminen säästää ne esim. sisiliskojen hyökkäyksiltä. Kanit tekevät myös paljon tuhoa, jos köynnökset ovat liian matalalla.

Monjen viinitila
Päivän reittiin kuului käynti kahdessa viinikellarissa.
Aloitimme Bodegas Monjella, viinitilalla, joka sijaitsee El Sauzalin ylärinteillä, 500 m meren pinnan yläpuolella. Viinitila, La Hollera, on ollut suvussa jo viidennellä sukupolvella. Nykyinen omistaja on Felipe Monje. Hän on koulutukseltaan enologi eli kellarimestari ja eräs saaren ensimmäisistä viinitilallisista, jotka ymmärsivät ”enoturismin” – viiniturismin olevan osa saaren tulevaisuudesta.
Vaikka ryhmämme oli kovin pieni, Felipe Monje esitteli tilan itse. Edellisellä käyntikerralla hän oli estynyt. Ympäröivillä viljelyksillä voimme katselle köynnöksen sitomistavan kehitystä tilalla. Nykyiseen ”espaldera” tapaa siirryttiin asteittain noin 6 vuotta sitten. Rinteillä näkyi edelleen ”keppikasoja”, eli muistoja matalasta ”horceta” tukemistavasta. Pinta-alaltaan tämä tila on eräs saaren suurimpia. Monjella on pyrkimys mekanisoida työt mahdollisimman pitkälle tavalla, joka sopii tilan erikoisiin olosuhteisiin.

Mennessämme sisälle rakennukseen, kävelimme historiallisilla katukivillä. Ne olivat aikoinaan päällystäneet Santa Cruzin Rambla Pulidoa vuosina 1530 – 1550. Jossain vaiheessa kivet vaihdettiin, myytiin ja päätyivät tänne El Sauzalin rinteelle.

Tulimme sisään tilan kautta, missä säilytetään suuria tammitynnyreitä. Jotkut niistä ovat jo 200 vuotta vanhoja. Niitä käytetään edelleen. Tosin terässäiliöt ovat nykyisin korvanneet pitkälle nämä tammitynnyrit.

Jatkoimme alueelle, missä viinin käyminen tapahtuu 10 000 litraa vetävissä säiliöissä. Kuulimme, että huolimatta siitä, että tilalla on siirrytty nykyaikaisiin menetelmiin, osa valmistusvaiheista tapahtuu ”vanhoilla tavoilla”. Esimerkiksi viiniä poljetaan edelleen jalkoin, ja vieraat ovat tervetulleita osallistumaan. Koska tämä homma on yleensä ollut ”tabu” saarella naisille, kysyin miten oli Monjella. Felipe nauroi ja totesi, että se on paremminkin naisten hommaa, koska naiset ovat ”herkkäjalkaisempia” kuin miehet, heillä on parempi tunne tekemisensä suhteen. Osallistuminen ulkopuolisille maksaa 50 €, johon viininpolkemisilon lisäksi kuuluu runsas perinteinen ateria, jolla tarjotaan mm. paikallista mustaa sikaa.. Tämän tarkoituksena on ”avata viinkellarin ovi, jotta kävijät tutustuisivat Monjen "salaisuuksiin” …

Ns. maseraatioprosessi (hiilihaqppokäyminen) kestää viikon. Sen jälkeen kun viini on puristettu ja siemenet ja kuoret poistettu, viini siirretään tynnyreihin. Maseraatiossa kokonaiset rypäleet käyvät itsensä aiheuttamassa hiilihapossa.

Tässä vaiheessa mukaan tulee myös tarkastaja varmistamaan, että kaikki käytetyt rypäleet ovat peräisin El Sauzalista.

Tilalla on säilytetty pullo jokaisesta vuosikerrasta ja jokaisesta valmistetusta lajista aina vuodesta 1954 lähtien.

Puhuimme lajikkeista: Felipen Monje totesi, että punainen Tintilla on samantyyppinen kuin Cabernet Savignon. Hän korosti sitä, että jokainen laji on oma persoonallisuutensa. Viiniä valmistettaesssa pyrkimys on koota nämä ominaisuudet sopivasti yhteen.

Hän vertasi viinikellaria keittiöön ja kellarimestaria kokkiin. Jos viinisekoitus on hyvää, tuloksena on hyvänlaatuinen viini. Apunaan kellarimestarilla on teknologia ja myös käytetyt menetelmät. Silti saatu viini on erimakuinen joka vuosi. Koostumukseen vaikuttavia asioita on tuhansia. Felipe Monje muistutti, että ero viinintekijän ja kokin epäonnistumisen välillä on se, että kokki voi välittömästi hankkia uudet tarveaineet, jos soppa pilaantuu. Viinintekijän on odotetettava vuosi seuraavaa mahdollisuutta.

Tavallisesti tiedetään marraskuun lopussa onko vuoden sato ollut hyvä vai ei. Tosin viljelijän intuitiolla voi ounastella jo hieman etukäteen. Heinä- elokuussa aletaan seurata kypsymisprosessia tarkkaan ja kerätään rypälenäytteitä eri puolilta tulevaa satoa. Näin pyritään määrittelemään viinikorjuun tarkka ajankohta. Mutta, voi käydä niinkin, että kaikki ennakkotiedot ovat hienot ja muutamia päiviä ennen keruuta alkaakin sataa, jota kestää useita päiviä, niin että laadusta ei enää voida puhua..

Jos viinisato jää huonoksi, siitä voidaan valmistaa pöytäviiniä – mikä ei läpikäy merkintäoikeusalueen kontrollia, tai se voidaan myydä isoissa erissä. Esim. viime vuonna, 2009, 60 % sadosta tuhoutui. Tänä vuonna sato näyttää hyvältä, ja toivotaan että se säästyy sateelta. Espanjan mantereen suurilla viinitiloilla on enemmän pelivaraa sadon suhteen kuin saarten pienillä tiloilla.

Viininvalmistuksessa ihmisen vaikutus prosessissa on Felipe Monjen mukaan noin 20 %, ja loppu kuuluu luonnolle, viinihän on elävä olento. Kaljan valmistusta voidaan mittailla ja säädellä ja siten vaikuttaa lopputulokseen ihan eri tavalla kuin viinin valmistukseen.
Monjen tilalla käytetään silikonikorkkeja nuoren viinin (Vino Joven) pullotuksessa. Koska viinin on pystyttävä hengittämään valmistusprosessin aikana, muut kuin nämä nuoret viinit saavat luonnonkorkin. Monjella käytetyt korkit ovat peräisin Iberian niemimaalta, Espanjasta ja Portugalista. Katselimme korkkilevyä. Pullon korkki on tärkeä tekijä laadun ylläpitäjänä. Korkkitammi tuottaa ensimmäiset korkin valmistukseen kelpaavat kuorensa noin 40 vuoden iässä. Sen jälkeen seuraava kuori on valmis 9-10 vuoden päästä. Kysyin josko korkin kuoriminen aiheuttaa harmia puulle, ja sain kuulla, että jos tätä syntynyttä valmista korkkia ei poisteta, puu pudottaa sen itse ja alkaa kerätä seuraavaa kerrosta. Joten itseasiassa korkin kuoriminen onkin toimenpide, joka takaa se, ettei kuori mene hukkaan. Tosin vaikuttaa siltä, Felipe Monje totesi, että korkkien hinta nousee ja laatu huononee koko ajan.

Katselimme tässä välissä pienen esittelyvideon: Los sonidos del vino” – Viinin äänet joka esittelee lyhyesti koko viinin koko tuotantoprosessin vuoden kuluessa. Videon loppuvaiheessa, juhlittaessa, kannetaan yhtä viinin ”pyhimystä”, joka tässä tapauksessa on San Martín de Porre. Felipe Monje kertoi tilalla juhlittavan hänen lisäkseen kahta muuta viinipyhimystä, San Martinia ja San Andresta.

Korjuun jälkeen rypälesatoa tarkistetaan edelleen. Hiilihappokäymiseen tarkoitettut rypäleet viedään omaan säiliöönsä, ja muut omiinsa. Eräs retkeläisistä ihmetteli, josko samana päivänä voidaan korjata sekä valkoisia että punaisia rypäleitä, johon Felipe Monje vastasi myöntävästi, ne vain laitetaan kukin omiin astioihinsa.

Sen jälkeen hän esitteli säiliöitä ”aina täynnä”. Heillä on niitä kahta kokoa hieman eri tarkoituksiin. Pienempi, 5000 litran säiliö imitoi vanhoja puristimia. Sitä voidaan käyttää myös hiilihappokäymisen yhteydessä. Toinen säiliötyyppi vetää 10 000 litraa. Molemmissa on irtonainen kansi, jota voidaan puristaa alaspäin sen mukaan kun astiassa on massaa, niin, ettei sinne jää tyhjää tilaa. Siitä johtuu tämä ”aina täynnä” nimi.

Valkoiset rypäleet käytetään 16–17 oC asteen lämpötilassa ja punaiset 25 oC asteen.

Palasimme hiilihappokäymisprosessiin: Siinä vaikuttava hiilihappokaasu on luonnollinen jo rypäleissä oleva. Se vain voimistuu prosessin aikana. Tämä toimenpide vahvistaa rypäleen kuoressa olevan väriaineen siirtymistä valmisteilla olevaan viiniin. Yleensä Monjella tämä käymisvaihe kestää 12 päivää, minkä jälkeen rypäleet puristetaan ja prosessi jatkuu normaalilla tavalla. Tällä tavoin saatu viini on voimakkaan makuista. Se on valmista juotavaksi jo 20 päivän jälkeen ja säilyy hyvänä noin 8 kk. Tämä valmistusprosessi on samantapainen kuin ranskalaisen viinin Beaujolaisin prosessi.

Jatkoimme matkaa alaspäin Monjeen uusimpaan, vuonna 2008 valmistuneeseen rakennuksen osaan. Tässä tilassa järjestetään viininmaistelutilaisuuksia. Seinät ovat varatut eri taidenäyttelyille. Juuri nyt siellä oli valokuvanäyttely.

Puhuimme eri tyyppien valmistusajoista.
Punainen ns. Crianza viinityyppi kypsyy ensin vuoden tynnörissä ja sen jälkeen vuoden pullossa. Viini on hyvää noin 5 vuotta valmistumisen jälkeen.
Punainen Reserva viinityyppi kypsyy ensin 1,5 vuotta tynnörissä ja sen jälkeen yhtä kauan pullossa. Viini on hyvää noin 8-10 vuotta valmistumisen jälkeen.
Eräs osanottaja kysyi avatun viinipullon säilymisestä juomakelpoisena. Felipe Monje sanoi, että esim. Crianza ja Joven (nuori) on hyvä dekadoida, eli siirtää toiseen astiaan. Sen jälkeen ne voidaan kaataa takaisin pulloonsa ja niitä voidaan säilyttää jonkin aikaa jääkaapissa.
Makeat viinit säilyvät avattuina yleensä kauemmin, koska niissä on enemmän alkoholia.

Felipe Monjen uusimpiin ”yhdistelmiin” kuuluvat taidenäyttelyt ja konsertit näissä uusituissa tiloissa. Parhaillaan tynnyrisalin seinillä oli tenerifeläisen Aarón S. Ramosin valokuvanäyttely.
Monjella on myös erikoinen Club del Vino, jonka jäsenet voivat järjestää tiloissa esim maistiaisia – catas – juhlia ja tapaamisia. Viinien säilytys, riippumatta siitä ovatko ne hankittuja Monjelta tai joltain muulta viinintuottajalta, tapahtuu erityisissä ”tallelokerissa”, tiloissa joissa on viileä lämpötila. Jokaiseen tallelokeroon kuuluu kaksi lukkoa ja kaksi avainta, kuten pankkilokeroissa, ts. Monjen ”edustajan on oltava paikalla lokeroa avattaessa.

Kellari- ja varastokierroksen jälkeen siirryimme ravintolaan maistelemaan eri viinejä.

Tilalla viljellään mm. lajikkeita Listán Negro, Listán Blanco ja Negramoll
Tuotetut viinit ovat seuraavat:
Valkoviinit: Dragoblanco ja Evento
Roséviini: Bibiana Monje (Listan Negro)
Punaviinit: Tintilla Monje, Monje Traditional, Listan Negro ja Hollera Monje
Makeat viinit: punainen Vino Padre ja valkoinen Moscatel

Monje on myös tuottanut kanarialaisille taiteilijoille omistettuja erikoisia viinejä, jotka ovat tavallisesti olleet tarkoitetut keräilijöille, ja joita on saatavissa rajoitetusti tilan omasta myymälästä; Óscar Domínguez (taidemaalari), Alfredo Kraus (laulaja, tenori), César Manrique (arkkitehti, taidemaalari, kuvanveistäjä), Pedro González (taidemaalari ja La Lagunan entinen pormestari) ja Martín Chirino (kuvanveistäjä)
Olin aikaisemmin maistanut Monjen punaviinejä. Nyt aloitin makealla kullankeltaisella Moscatelviinillä. Maistoin vaaleanpunaista Bibiana viiniä ja perinteistä punaista – Monje tradicional, ja vahvaa punaista ”vino Padrea”. Pikaisesti todettuna kaikki olivat hienon värisiä, tuoksuisia ja hienon makuisia. Felipe Monje totesi, että voimakkaan makuisen punaisen Vino Padren kanssa erinomainen yhdistelmä olisi tumma suklaa tai homejuusto.

Monje tuottaa myös kahta lajia viinietikkaa, jotka kumpikin ovat makuna erikoisessa tummassa suklaassa. Elämys sekin. Nautimme viinin ohessa ohuita korppuja, kolmen eri levikemahdollisuuden maustamina. Oli gomeralaista vuohenjuustotahnaa almogrotea, punaista paprikamojotahnaa ja vihreää körvelimojotahnaa.

Ostin mukaani sukulaisille lahjaksi pullon vahvaa punaista ”Vino Padrea” ja ystävien kanssa nautittavaksi muuttojuhlissa punaista Hollera Monjea.

Monjen viinejä on saatavissa tällä hetkellä Mercadonassa, Al Campossa, Makrossa ja Corte Inglésissä, erikoisissa viinimyymälöissä – vinotecas, ja vähitellen myös Carrefourissa. Ravintolassa saatavassa viinissä ja elintarvikauppojen viineillä on eri etiketit.

Maistelimme tällä kertaa valkoista viiniä, joka sisältää Listan Blanco, vuosikerta 2008
Punainen viini oli Monje tradicional: ”Perinteinen punaviini” joka on valmistettu Listan Negrosta, Listan Blancosta ja Negramollista.

Iñaki muistutti Monjen uudistus- ja innovaatiomielestä. Hän on kehittänyt suklaan, jossa mausteena on kahta erilajia heillä valmistettua etikkaa: Vinagre Macho* – joka on ”vahvan makuista ja vahvan luonteista” ja Vinagre Hembra*, joka taas on miedompaa ja makeampaa.
*macho = uros ja hembra = naaras

Heillä on myös uusi suolasekoite. Se sisältää Lanzarotelta peräsin olevaa merisuolaa ja Tintillan (punainen) kuorta.

Puhuimme hieman viininviljelyn kannattavuudesta: Felipe Monje naurahti ja totesi, ettei sillä rikastumaan pääse, ja jatkoi: ”On itse asiassa ylellistä saada asua maalle” ja että maanviljelyksen – viininviljelyksen säilyttäminen on tärkeää saarelle monesta eri syystä.
Iñaki katsoi kelloaan ja totesi, että oli aika jättää jäähyväiset tällä kertaa.

La Palmeran viinitila
Ajoimme El Sauzalin läpi. Lopultakin opin tien La Palmeraksen viinitilalle. Matka sinne ei ole kovin pitkä, eikä kovin vaikeakaan - kun vain osaa kääntyä oikeista kadunkulmista – niin yksinkertaista se on. Kellari sijaitsee nimittäin pienen kadun varressa, joka itse asiassa on umpikuja.

Jälleennäkeminen omistajan ja hänen vaimonsa kanssa oli iloinen. Olen käynyt La Palmerassa jo kaksi kertaa.

Ennen kuin aloitimme tutustumiskierroksen, kävimme katsomassa sitä Kanarian saaren korkeinta palmua, josta tila on saanut nimensä. Viinikellarin vieressä on myös yli 200 vuotta vanha asuinrakennus, joka toimii edelleenkin perheen kotina.
Tällä tilalla valmistetaan viiniä perinteisellä tavalla – ”niin kuin aina ennenkin”. Uutta tosin on tullut kuvan mukaan rypäleiden käsittelyprosessissa. Ennen vastakerätyt rypäleet toimitettiin suoraan varastoon. Nyt ne laitetaan aluksi kylmävarastoon, jonka lämpötila on 5 oC. Tämä takaa enologin mukaan paremman käymisen. Sen jälkeen rypäleet pudotetaan lattiassa olevista luukuista alemmassa kerroksessa oleviin säiliöihin.

Jorge Torres kertoi erilaisista kanarialaisen viiniköynnöksen ja viininvalmistuksen historiaan liittyviä asioita. Hänen mukaansa kanarialainen viini oli erinomaista ja laajalti tunnettua vuosina 1750–1920 välisenä aikana. Sen jälkeen laatu laski vähitellen erilaisista syistä johtuen ja viini sai luonnollisesti huonon maineen.

La Palmera tilalla valmistetaan punaisista viineistä nuorta viiniä, hiilihappoprosessin läpikäynyttä viiniä, tynnörissä kypsytettyä viiniä. Valkoiset viinit ovat makea valkoviini ja hedelmänmakuinen kuiva valkoviini.

Jorge Torres muistutti siitä, että kanarialaisissa rypäleissä on yleensä suhteellisen vähän tanniinia, jota esiintyy sekä siemenissä että rypäleen kuoressa. Sen sijaan rypäleen sydänosa on suuri ja mehevä. Tämä asettaa tiettyjä vaatimuksia näiden viinien varastoimiseen käytettäville tynnöreille. Tynnöristä liukeava tanniinimäärä ei saa ylittää viinissä luonnostaan olevaa tanniinimäärää.

Tilalla on alettu käyttää kanarian saarille vierasta lajia, Sirahia, jonka osuus on 5 %. Yleensä pyritään kuitenkin säilyttämään perinteiset paikalliset lajit.

Viininkypsymistilassa Jorge kertoi, että aikaisemmin käymisvaiheen aikana piti suurella ”kauhalla” pitää liikkeessä se massa, jossa olivat jäljellä kuoret ja siemenet – oli saatava niistä muodostunut ”sombrero – hattu” laskeutumaan säiliön pohjalle. Nyt on todettu, ettei viinimassaa olekaan hyvä käännellä. La Palmeralla tämän homman hoitaa erityinen tankki – Ganimedes – jonka sisällä on eräänlainen spiraaliputki, ja kaasujen poistuminen tapahtuu luonnollisen prosessin seurauksena tämän putken kautta.

Katselimme pullotuskonetta ja kävimme varastossa sekä laboratoriossa. Jorge esitteli vielä yleiset tilat ja sitten istuimme maistelupöydän ääreen. Tarjolla oli viinien lisäksi tuoretta vuohenjuustoa, maapähkinöitä ja monijyväleipää. Siinä sivussa oppaamme, tacorontelainen Iñaki ja Jorge Torres löysivät yhteisiä esi-isiä ja totesivat olevansa serkuksia.

Maistoimme kuivaa valkoviiniä, jonka valmistukseen oli käytetty lajiketta Listan Blanco ja puolikuivaa valkoviiniä, jonka valmistukseen oli käytetty pääasiassa lajiketta Gual ja kevennetty Malvasialla.

Tässä yhteydessä meitä kiinnosti tietää, mikä ero oli käsitteillä semiseco – puolikuiva ja semidulce – puolimakea. Jorgen mielestä ne olivat sama asia. Kuiva valkoviini – seco – on tulos siitä että viinin sisältämä luonnollinen sokeri on käytetty loppuun. Puolikuivassa – semiseco – ja puolimakeassa – semidulce tämä sokerinkulutusprosessi keskeytetään ja viini jää hieman makeaksi. Makea valkoviini – dulce – sen sijaan on saanut kypsyä kauemmin.

Jorge piti ylistyspuheen Sauzalille viininviljelysalueena. Hänen mielestään täällä on erinomaiset kosteusolosuhteet, tuulen suunta ja myös erimomainen, jopa 3 metriä syvä maakerros. – Heitin pienen herjan ja sanoin, että noin ne varmaan sanovat Kaliforniassa ja Chilessäkin kun puhuvat viineistään. Tämän kommentin Jorge otti vastaan mahdollisuutena sanoa, että kaikkialla maailmassa viinit ovat keskenään samanlaisia. Kanarian viinit sen sijaan ovat ainutlaatusia. Jo pelkästään ilmasto-olosuhteen voivat täysin muuttua täällä 30 km:n etäisyydellä ja eri voi olla sama kuin Pohjois- ja Etelä-Euroopan välillä. Saaristossa tuotetaan keskenään hyvin erilaisia viinejä. Esim Lanzarotella on vähiten vettä kaikista maailman viininviljelysalueista. Sieltä on matkaa noin 400 km La Palman saarelle, jossa puolestaan on joskus aivan liikaa vettä.

Maistetuista punaviineistä toinen oli läpikäynyt hiilihappokäymisen ja toinen oli perinteistä punaviiniä.

Tällä kertaa en ostanut pulloja kotiin vietäväksi. Olin tehnyt sen aikaisemmin, ja todennut, että molemmat lajit olivat aivan erinomaisia, vaikka ne olivat luonnollisesti keskenään aivan erimakuisia.
Syksyllä on taas mahdollisuus tulla tänne ja ostaa, jos siltä tuntuu sillä hetkellä…

La Palmeran viinejä on saatavissa Al Campossa, Corte Inglésissä ja erikoisissa viinimyymälöissä – vinotecas…

Kuvia:
Humboldtin näköalapaikka
Nateros
Bodegas Monje Bodegas La Palmera

Kesäkuu 2010 ©Gracia Penttinen
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Tenerifen viinireitit - Viinireitti 6/2009: "Paisaje y vinos" - maisemia ja viiniä


Tenerifen viinireitin tunnus
Tällä vuoden 2009 viimeisellä viinireitillä liikuimme neljässä Tacoronte-Acentojen alkuperäisalueen kunnassa; La Matanzassa, La Victoriassa Santa Úrsulassa ja El Sauzalissa.

Reitti aloitettiin samoista maisemista, joissa jo olimme käyneet reitillä 4. Ajoimme vain vähän eri reittiä. La Orotavaa kohti laskeutuva vanha tie ”Camino Real La Orotava” Matanzassa oli jo tuttu. Nateiros alue entisten tulivuorten takana Matanzan ylärinteillä oli myös tuttu. Nämä tulivuoret sijaitsevat noin 700 metrin korkeudella merenpinnasta. Maisema näytti hieman erilaiselta, koska syksy oli jo ehtinyt pidemmälle kuin viime käynnillä. Monste – oppaamme puhui lämmöllä alueen pienistä viini- ja vihannestarhoista täällä kukkuloitten syleilyssä. Hän totesi niiden olen todellinen ylistyslaulu maisemalla. Ne pitävät tämän maiseman vihreänä, ja huolehtivat siitä, että ympäristö säilyy seuraaville sukupolville.

Rinteiden kastanjapuut erottuivat erityisen selvästi. Ihailimme niitä. Lasketaan, että pohjoispuolella saarta on 15.000 puuta. Tämä 800-100 metrin korkeudessa sijaitseva kastanjavyöhyke ulottuu La Matanzasta La Orotavaan ja Los Realejokseen.

Paikallinen sähkönvälittäjä Endesa haluaa rakentaa tänne rinteelle sähkövälitysaseman....Se tuhoaisi suuren osan rinnettä ja sen kasvillisuutta.

Laskeuduimme Nateirosta tosi jyrkkiä katuja alaspäin kohti Victoria de Acentejon keskustaa. Kunnan virastotalon edessä meitä odotti Patricia, joka oli valmistellut vierailumme tämän kunnan alueella. Hän aloitti kertomalla hieman paikan historiaa.

Victoria de Acentejon historiasta
Alue oli ennen valloitusta kuulunut Taoron kuningaskuntaan (Menceyato de Taoro). Sen ajan asukkaat tunsivat alueen nimellä Acentejo.
Tenerifen valloittaja Alonso Fernández de Lugo oli hävinnyt aikaisemmin (nykyisessä Matanzassa = lahtaus-tappo) taistelun guancheja vastaan. Hän keräsi uuden taistelujoukon ja onnistui samaan tärkeitä tietoja ennen tätä uutta kohtaamista guanchijoukkojen kanssa. Henkilö, joka tunsi tarkoin guanchien tavan taistella, kertoi niistä Lugolle. Näin guanchit hävisivät tällä alueella, jossa Kastilian joukkojen voittohuudot kaikuivat ”Victoria, victoria!” Taistelu oli kestänyt vain kolme tuntia.

Vanha mänty ja varhainen kirkonkello
Uskonnollisena henkilönä Alonso Fernandez de Lugo omisti kunnian voitosta taivaallisille apujoukoille. Hän lupasi rakentaa voittopaikalle kappelin Enkelien kuningattaren (la Reina de los Ángeles) kunniaksi. Kirkon nimenä olisi Nuestra Señora de la Victoria (Voiton kuningatar/rouva). Tämä tapahtui joulupäivänä 1495. Paikalla olleeseen mäntyyn ripustettiin sitten kirkonkello ja voittojumalanpalvelus pidettiin sen juurella. Tämä mänty on vieläkin paikoillaan.

Varsinainen Victoria de Acentejon kunta perustettiin 1800-luvun alussa. Tosin kaikki asiakirjat tarkasta ajankohdasta hävisivät vuonna 1813 raivonneessa tulipalossa, joka vei mm. kunnalliset arkistot taivaan tuuliin. Vuonna 1900 Victoria de Acentejo sai erityistittelin ”Villa”, mikä on eräänlainen paikkakuntien aatelisnimi, joka myönnetään erityisesti kunnostautuneille kylille tai kaupungeille.

Jatkoimme matkaa ensin suurta mäntyä ihailemaan ja sitten kirkkoon. Tämä Nuestra Señora de la Victorian kirkko rakennettiin vuonna 1537. Alonso Fernandez de Lugo ei ehtinyt näkemään sen valmistumista. Kirkossa raivosi tulipalo 1589, minkä jälkeen sitä alettiin korjata ja laajentaa, kunnes se 1700-luvun lopulla sai nykyisen ulkoasunsa. Kirkon taideaarteista Patricia mainitsi erityisesti tunnetun taidemaalari Gaspar de Quevadon vuodelta 1672 peräisin olevan taulun, jossa esitellään niin maalliset kuin taivaalliset hierarkiat, ja myös kiirastuli. Tämä taulu on ainutlaatuinen koko Espanjassa. Toinen erikoisuus on kirkon katto. Osa siitä on erittäin koristeellisesti maalattua vanhaa maurilaistyyliä. Kirkossa on myös aikoinaan Meksikosta tuodusta hopeasta Alonso Sosan vuonna 1739 valmistama risti.

Victorian kastanjatalo
Kirkosta siirryimme Kastanjataloon – Casa de las Castañas. Tämä ”kastanjatalo” on ainoa laatuaan koko Kanarian saaristossa. Talon ylimmässä kerroksessa on näyttely, jossa kerrotaan kastajasta, sen alkuperästä, leviämisestä ja käytöstä.

Nyt Patricia näytti meille kastanjasta kertovan videon. 

Kastanjan historiaa Tenerifellä
Tenerifelle kastanjat tuotiin valloituksen jälkeen 1496, myöhemmin kuin La Gomeralle ja El Hierrolle. Koska Tenerifen ensimmäinen ”elinkeino” oli sokerinviljelys, hakattiin mm. pohjoisrinteet niin puuttomaksi, että Alonso Fernandez de Lugo alkoi huolestua vesivarojen häviämisestä. Niinpä vuodesta 1503 saaren pohjoisrinteiden hakkuualueille alettiin istuttaa kastajapuita. Nykyään tämä noin 150 ha:n suuruinen ja noin 20 erilaista kastanjapuulajia käsittävä vyöhyke ulottuu La Matanzasta Los Realejokseen.

Ennen alueelle istutettiin uusia puita, mutta ei enää. Kastanjapuu viihtyy vulkaanisessa maaperässä erittäin hyvin. Se ei tarvitse varsinaista lannoitusta. Puun lehdet putoavat marraskuussa, ja toimivat eräänlaisena itselannoituksena.. Marraskuu on myös aktiivisin aika, jolloin puu tarvitsee sadetta. Toukokuu-lokakuu on saarella suhteellisen tasainen. Lämpötila on tällöin 14oC. Kastanjapuu voi kasvaa 20 metriseksi. Se voi elää hyvin vanhaksi, ja nykyään olemassa yksilöitä, joiden arvellaan olevan jo tuhat vuotta vanhoja.

Kastanja on levinnyt Välimeren alueella Iberian niemimaalta aina Kaukasus vuorille saakka. Pohjoisessa sen kasvuvyöhyke ulottuu Keski-Eurooppaan ja etelässä Algeriaan ja Marokon vuorille. Perimätiedon mukaan kastanja on kotoisin vähästä Aasiasta, mistä se tuotiin Kreikkaan noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua ja 500 vuotta myöhemmin roomalaiset toivat sen Italiaan, Ranskaan ja Espanjaa. Itse puun nimi on peräisin kreikan sanoista kastanion karyon, mikä viittaa puun alkuperään Kastana nimisessä kaupungissa Ponto Euxinon rannalla nykyisen Mustan meren rannalla. On löydetty myös arkeologisia todisteita siitä, että tämä puu tunnettiin jo huomattavasti aikaisemmin. Sitä on viljelty vähintään 2500 vuotta. Vaikka kastajapuita kasvoi Iberian niemimaalla, ollaan sitä mieltä, että kastanja tuotiin Kanarian saarille Amerikasta.

Kastanjan puuaine on kovaa mutta kevyttä ja erittäin kestävää. Sen tähden sitä on käytetty esim huonekalujen valmistuksessa. Siitä on myös valmistettu tynnyreitä kuten tammesta. Kastanja ei ole hyvää polttopuuna koska se palaa erittäin huonosti. Oksista tehdään esim. koreja. Kastanjan käyttö käsitöissä oli erittäin tärkeä taloudellinen lisä kanarialaisen maaseutuihmisen elämässä aina 1950-luvulle saakka.
Kastanjapuun hedelmät, kastanjat sisältävät paljon hiilihydraattia, rasvoja, proteiineja mineraalisuoloja. Niiden ”vesi” määrä on 70%, eli sama kuin ihmisen. Kastanjan ”pähkinät” kypsyvät syksyllä. Erityisesti nälkävuosina ja sotien jälkeen kastanjat olivat tärkeä ruokalisä. Nykyäänkin kastajaa käytetään esim. sopissa, liha- ja kalaruokien kanssa. Kastajanjauhoja käytetään leivonnaisissa ja makeisissa. Kansanlääketaidossa sillä on monenlaista käyttöä, esim. erilaisissa hengityselinten vaivoissa, yskässä ja reumassa. Kastanjan kuorta käytettiin nahkan parkitsemisen yhteydessä. Kastanjan pähkinöiden kuoresta ja lehdistä saatua uutetta käytettiin shampoossa. Kastanjan kukkia laitettiin maun parantamiseksi piipputupakkaan.

Kastanjien aikaan, marraskuun lopussa, on myös vuoden uusi viini valmista. Niinpä Acentejon alueen viinituvissa ja ravintoloissa tarjoillaan erilaisia kastanjamaistiaisia. Sanontatapa ”Fuerte castaña cojiste”- oletpa humalassa, liittyy ilmeisesti myös tämän ajanjakson kokemuksiin. Toinen sanontapa ”Te doy un castaño” - . Läimäytän sinua – toiminee sen sijaan ympäri vuoden.

Maistiasia, kastajoita ja viiniä
Videon jälkeen siirryimme salin ulkopuolelle katetun pöydän ääreen maistelemaan tuotteita, joiden valmistuksessa oli käytetty kastanjajauhoja. Viinimaistiaisista vastasi lavictorialainen viininvalmistaja Viña Estevéz.

Katsellessani pulloa kiinnitin huomiota sen yksityiskohtiin. Pullo näytti tavalliselta vihreältä viinipullolta, mutta sen ”hartioilla” oli kuvio, jossa on aurinko, viinirypäle ja Teiden silhuetti. Pullon alareunassa oli alkuperäisalueen nimi: Tacoronte-Acentejo. Pullon korkissa oli teksti: Vinos de Canarias. Ja etiketissä kerrottiin sen olevan nuorta viiniä. Sen lisäksi siinä oli seuraava teksti: ”Punaviini, kirsikanpunainen, puhdas, suuhun hieman paprikanmakua, tasapainotettu, moitteeton ja kestävä. Valmistettu käsityönä paikallisista lajikkeista listán negro ja negramoll, jotka ovat kasvaneet Acentejossa, Pohjois - Tenerifen aurinkoisilla rinteillä. Tätä mahtavaa maisemaa Teiden helmassa, hellittelevät lempeät pasaatituulet, jotka vuosien saatossa ovat muovanneet sen mitä kauneimmaksi luonnoksi. Joka kerran kun nautitte nuorta viiniä, iloista ja hedelmäistä, tuette tämän erikoisen maiseman säilymistä. Kiitos, että olette valinnut tämän viinin.”

Arvata saattaa, että mukaan lähti pulloja siltä pöydältä. Useat pienet pussit täynnä kastanjaherkkuja siirtyivät myös ryhmäläisten laukkuihin ja kotiin vietäviksi.

Kuninkaallisissa jalanjäljissä
Tulimme takaisin päätielle ja ylitimme matkalla sillan – Puente de hierro. Tämä “rautasilta” ylittää ”barranco Hondon” eli syvän rotkon ja yhdistää La Victoria de Acentejon ja Santa Úrsulan kunnat. Silta on nimensä mukaisesti osin raudasta, osin betonista. Se valmistui vuonna.1909 Alkusysäyksenä sillan rakentamiselle oli Espanjan kuninkaan Alfonso XIII vierailu saarella, jona aikana hänelle jätettiin mm. anomus tämän sillan rakentamisesta.

Rotkoa ylittäessämme Montse kertoi, että hengissä säilyneet guanchit pakenivat tappion jälkeen läheisille vuorille. Santa Úrsulan asuttivat aikoinaan kastilialaiset ja grancanarialaiset.

Öljysheikin huvila
Montse oli käynyt tutkimassa myös Acentejon rantaa, paikalla, missä oli ulkonaisena ”erikoisuutena” mm. erään öljysheikin huvila. Varsinaisesti ranta-alue on Acentejon rannikon suojakohde, joka kattaa kaikkiaan 401 ha. Tie tälle rannalle oli aika kätketty. Se alitti moottoritien Santa Úrsulassa, ilman, että mikään tienviitta kertoi mistä se alkoi. Bussimme jäi odottamaan rantatien yläpuolella. Me laskeuduimme portaita alaspäin. Näkymä oli todella kokemisen arvoinen. Koko pohjoisrannikko aina Buenavistaan saakka avautui. Teide kohosi metsien yläpuolella. Alapuolella kohisi meri. Ranta oli melkein pystysuora. Erityisesti tyräkkikasvit näyttivät viihtyvän täällä. Koska rinne on jyrkkä, ja mahdoton laskeutua, siellä pesii kaikessa rauhassa useita häviämisuhan alaisia lintuja.

Viinitila La Palmera
Rantalenkin jälkeen matkamme jatkui kohti El Sauzalia ja La Palmeran viinikellaria. Olimme käymässä täällä jo edellisellä reitillä (reitti 8). Tällä kertaa huomasin, että kellarin pääsisäänkäytävän vieressä oli tenerifeläistä surrealistia Oscar Dominquezia esittävä patsas.

Varsinainen viinikellarin esittely oli suurin piirtein samanlainen kuin edellisellä kerralla. Vastaanottajamme oli tälläkin kertaa tilan perustajan Roberto Torres del Castillon poika Jorge Torres del Castillo 

Hän esitteli meille viininvalmistuksen eri vaiheet. Nyt huomioin enemmän kuin aikaisemmin suuret Ganimedes nimiset viinisäiliöt. Niiden sisällä kiertävät spiraalin tavoin putket. Viinin kulkiessa näissä putkissa, siinä olevat kuona-aineet poistuvat eräänlaisen osmoosiin verrattavan lempeän ”pyörityksen” seurauksena. Nämä säiliöt ovat peräisin Italiasta. La Palmeraan ne hankittiin vuonna 1995. Kanarian saarilla näitä laitteita on La Palmeran lisäksi vain Stratvs viinitilalla Lanzarotella.

Paluumatkalla kohti La Lagunaa ja Santa Cruzia lauloimme ”Amor al vino” laulua jo ulkomuistista.
Seuraavan vuoden reiteistä Montse ei voinut kertoa mitään. Ensin on tarkoituksena arvioida kuluneen vuoden toiminta, ja vasta sitten suunnitella mahdollista uutta. Lupauduin jo osallistumaan kaikille uusille reiteille, siltä varalta että jos...

(kirjoitettu 20.12.2009) ©Gracia Penttinen

Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan

Tenerifen viinireitit - Viinireitti 8/2009 :"Solo Vinos" - vain viiniä


Tenerifen viinireitin tunnus
”Vain viiniä”, tämän parempaa nimeä ei olisi voinut olla reitille, joka toteutettiin paikallisen viinin ”pyhimyksen” San Andresin” heräämisiltana – eli viinitupien avaamishetkenä vuoden viineille.

Toinen tärkeys tälle iltapäivälle oli matkan aikana kuulemani tieto, että Amerikan itsenäisyysjulistusta 1776 juhlittiin kohottomalla viinilasi, jonka sisältö oli Kanarian saarilta peräisin olevaa viiniä!!!

Vaikka nimi oli ”vain...” silti liikuimme maisemallisesti ja historiallisesti merkittävissä paikoissa, muistellen merkittäviä saarelaisia.

Viinitila Bodega Dominquez 4. generación
Ensimmäinen viinikellari  oli Dominquez 4. generación, (eli neljäs sukupolvi) jossa meidät vastaanotti  Gabriel Morales niminen enologi. Tila sijaitsee Tacoronten vanhan keskustan alueella, Sauzalin ja Tacoronten välisen tien varressa. Viinitila ja sen rakennukset ovat peräisin vuodelta 1850, mutta suku on asunut näillä mailla jo 1500-luvulta lähtien. Viinitilan päärakennus, joka sijaitsee Calle Calvarion varrella, on entinen tupakan kuivausrakennus. Naapurina on talo, jossa kuuluisa kanarialainen surrealisti Oscar Dominquez vietti nuoruusvuotensa. Oscar Domiquezin nimikirjoitus on suurennettuna ”kirjoitettu” tämän talon punaisille muureille, joten ohi ei voi ajaa mitään huomaamatta.

Viinin viljelystä Dominuquezin tilalla
Aluksi Gabriel johdatti meidät tilan viljelyksille kertoen sekä tilan viiniköynnöksistä, tavasta viljellä niitä, ja viiniköynnöslajikkeista yleensä .
Aivan aluksi hän muistutti meitä siitä, että Kanarian saarilla on kolme vuodenaikaa. Talvi on musta ja muut vihreitä. Koska nyt olemme talvessa, näemme melkein pelkkiä lehdettömiä viiniköynnöksiä.

Saarilla käytetään perinteisesti erilaisia tapoja nostaa viiniköynnös maasta. Dominquezin viiniköynnökset ovat osin vielä nostettu vanhanaikaiseen tapaan, eli neljän köynnöksen nippuina. Erityisesti pienemmillä tiloilla viljellään köynnökset tähän tapaan. Kun viiniköynnös on lepotilassa, sen ympärillä ja alapuolella olevaa maata käytetään kasvisten ja perunoiden viljelykseen. Dominquezin tilalla ollaan jo siirtymässä uuteen tapaan – espaldera- eli köynnös nostetaan noin 150 cm korkealle telineelle, jossa se olla koko vuoden. Nämä nykyiset köynnöstelineet antavat köynnöksille enemmän ilmaa, ja helpottavat viininviljelyyn liittyviä työvaiheita

Suuri osa Dominquezin viinitilan köynnöksistä on istutettu pohjois-etelä suunnassa. Näin ne saavat mahdollisimman paljon aurinkoa. Gabrielin ensin näyttämät köynnökset ovat noin 20 vuotta sitten istutettuja. Niiden istuttamisen aikoihin ei tilalla käytetty koneita, mistä syystä köynnösrivit ovat suhteellisen lähellä toisiaan..

Kulkiessamme viljelyksillä Gabriel esitteli meille siellä sijaitsevan säätarkkailuaseman. Tämä on yhdistetty La Lagunan yliopiston meteorologiseen laitokseen. Saatujen tulosten avulla annetaan ohjeita ja seurataan miten köynnöksiä on hoidettava ja kasteltava.

Dominquezin viimeisin istutusalue on vasta alkuvaiheessaan.Täällä köynnösrivit ovat koillinen-kaakko suunnassa. Välit ovat niin suuret, että siellä on mahdollista käyttää traktoria. Niiden on oltava 80-160cm, jotta traktorin vetämä, säädeltävä aura voi mahtua kulkemaan vaikeuksitta. Tällä alueella telineiden tuet ovat puusta valmistettua metallisten sijaan. Nuorien taimien ympärillä on suoja kanien hyökkäyksiä vastaan.
Yleensä viiniköynnöksiä ei kastella muuta kuin alkuvuosina. Sadon korjuun jälkeen ne kuitenkin kastellaan joka vuosi. Tarkoituksena on vähentää köynnösten sadonkorjuun aikana kokemaa stressiä.

Muun ryhmäläisistä ihmetteli miksi viiniköynnöksiä ei kasvateta kaarien päällä. Gabriel totesi, että vaikka tämä tapa on koristeellinen ja kaunis, se ei toimi viininviljelyksen yhteydessä, eikä sitä myöskään käytetä viinitiloilla.

Kun kysyimme miten paljon tuotantoon tarvitaan aikaa,  Gabriel vastasi, että viiniköynnös kasvaa samoin kuin ihmisetkin. Ensimmäisinä vuosina saatu sato on pieni, eikä sitä käytetä laatuviinien valmistukseen. Kuudentena vuonna rypäleet ovat tarpeeksi hyvän laatuisia. Viiniköynnöksen tuottavat vuodet ovat 25-.30 vuoteen, sen jälkeen rypäleiden määrä ja laatu alkavat vähentyä.

Täällä, niin kuin muillakin Tenerifen pohjoispuolen viinitiloilla, maa on ravintorikasta, tuliperäistä savimaata.
Sallittu istutustiheys ja tuotto Tacoronte-Acentejon alueella on 1 kg/m2. Yhden viinipullon tuottamiseen tarvitaan 4 m2:n alueen köynnösten sato.

Dominquezin viinitilalla viljellään perinteisiä kanarialaisia lajeja, jotka säilyivät 1800-luvulla Euroopan viiniköynnösten juuret tuhonnelta filoxeralta – viinikirvalta. Käytettyjä punaisia lajeja ovat Listán Negro, Tintilla, Negramoll, Babosa Negra. Dominquezin tilan lajeista 70 % on Listán Negroa. Kaikki heidän lajinsa kasvat ”omalla alueellaan”. Ne korjataan myös alueittain. Valkoisista lajeista tärkein on Listán Blanco. Tilalla kokeillaan myös valkoisia lajeja Gual ja Marmajuelo. Siellä kokeillaan myös La Palman ja Tenerifen malvasialajeja, joiden varhaisimmat juuret ovat Kreetalla. Nämä malvasiat ovat alttiita erilaisille sairauksille.
Dominquezin tilan viinit valmistetaa pelkästään omilta viljelyksiltä saaduista rypäleistä.

Viiniviljelystä ja lajikkeista
Seuraavaksi kävimme läpi Tenerifen viiniköynnösvalikoimaa ja mitä niistä käytetään tällä alueella.
Tacoronte-Acentejon alkuperäismerkintäoikeusalueella viljellään enimmäkseen punaisia lajeja. Kaikkein eniten viljelty laji on Listán Negro. Se tuottaa paljon ja suuria rypäleitä. Näitä käytetään nuorien viinien ja hiihappokäytettyjen viinien valmistukseen.
Negramoll rypäleet ovat happamampia. Niiden maku on enemmän hedelmäinen. Tätä lajia viljellään Tenerifellä Teguestessa, mutta ei juuri muualla.
Tintilla ja Castellana ovat lajeja, jotka ulkonaisesti muistuttavat toisiaan niin paljon, että niitä on vaikea erottaa keskenään. Castellana tuottaa paljon lehtiä ja vähän rypäleitä. Näiden kuori on ”kova”. Crianza valmistuksen yhteydessä siitä jää paljon tanniinia.
Listán Blancoa, huolimatta siitä, että se valkoinen rypäle, käytetään punaviineissä. Gabriel muisteli, että aikoinaan, kun tilalla kävi vastavalmistuneita enologeja, he halusivat lopettaa tämän tavan. Mutta Listán Blanco tukee erinomaisesti punaista väriä ja sen säilymistä viinissä.
Baboso Negro (baboso = limainen) on nykyään muotirypäle. Se tuottaa yleensä hyvän sadon ja on kostea. Nimi on tässä tapauksessa ”enne”.
Kysyttäessä miten viinin säilytysikä vaikuttaa viinin laatuun – Gabriel vastasi tähän, niin kuin moneen muuhunkin kysymykseen: ”Depende – riippuu olosuhteista”
Hiilihappokäsittelyllä (Maceración carbonica) valmistetut viinit on nautittava mahdollisimman lähellä valmistusvuotta. Nuoria viinejä ”Vinos Jovenes” voidaan pitää nuorina pari vuotta.
Viinin valmistuminen on yhtä pitkä kuin raskausaika, eli 9 kuukautta. Tammikuun alussa köynnökset leikataan. ja syksyllä rypäleet ovat valmiit korjattaviksi talteen.

Varhaisin, jo satoja vuosia sitten tunnettu, kanarialainen viini oli "Canary" – josta sittemmin kehitettiin sangria. Tätä Canary Sack viiniä vietiin mm. Amerikan mantereelle. Niinpä Amerikan Yhdysvaltojen itsenäisjulistusta vuonna 1776 juhlittiin Canary Sackin keralla.

On mahdollista valmistaa valkoviiniä punaisista rypäleistä. Tosin kaikki punaiset viinirypälelajit eivät sovellu valkoviinin tekemiseen. Viinirypäleen sisin on aina valkoinen. Esim Dominguezin valkoviineissä käytetään punaisia Negramoll rypäleitä. Gabriel kertoi, että viinirypäleiden väri oli myös riippuvainen sateista.

Rypäleet korjataan 25 kg:n koreihin. Punaiset rypäleet tuodaan suoraan käymisastioihin. Näissä ruostumattomasta teräksestä valmistetuissa suurissa käymisastioissa suuakko sijaitsee alhaalla. Sen sijaan viinimehen säilytykseen tarkoitetuissa asioissa suuaukko sijaitsee ylhäällä.

Kun rypäleet tuodaan vastaanottotilaan, niiden ensimmäinen puristus on kevyt. Seuraava käyminen on ns. maitohappokäyminen, eli viinimehussa oleva omenahappo muuttuu maitohappobakteerien ansiosta maitohappoiseksi..

Rypäleiden käsittelyssä keskitytään jokaiseen lajikkeeseen erikseen. Lajien prosentuaalisen sekoituksen toivotun tuloksen saamiseksi tekee enologi.

Organoleptiset ominaisuudet, eli viinin erilaiset aromit ovat peräisin tästä vaiheesta. Näitä aromeja on kolmea laatua. Ensimmäiset tulevat mieleen välittömästi, muut vähitellen, ikään kuin muistellen ja tunnustellen.
Ensimmäisten aromien saamiseksi puristettu rypälemassa käsitellään puoliautomaattisessa puristimessa. Astia mihin tämä puristuksen tulos siirretään on nimeltään ”siempre lleno”, eli aina täysi. Nimi syntyy siitä, että astian kansi "seuraa" sisällä olevaa massaa tiiviisti, niin ettei ilmaa jää väliin. Siksi astia on ”aina täysi”.

Dominguezin tilan tynnyritilat on kooltaan 60 m2:n. Rakennus, jossa tynnyrit säilytetään on peräisin 1900-luvun alkupuolelta, ajalta jolloin tilan perustaja, José Domingquez Ramos, oli Tacoronten pormestari.
Dominquezin tynnyrit ovat lepotilassa täynnä vettä. Itse tynnyrit ovat tammisia ja ne ovat peräisin Ranskasta, Pohjois-Amerikasta ja Keski-Euroopasta (Unkari ja Romania). Tynnyrit vaihdetaan joka 4-5 vuoden jälkeen. Tarkoituksena ei ole säilyttää viinejä tynnyrissä, vaan parantaa niiden makua ja antaa niille ryhtiä.
Amerikkalaiset, Virginian metsistä peräisin olevat, tynnyrit ovat ostettaessa halvempia. Näistä tammista voidaan käyttää koko runko. Ranskalaiset tammet ovat vaikeampia. Tosin kaikki tynnyrit valmistetaan Ranskassa. Tällä hetkellä Domiquezin tynnyreissä on vettä, tartarista happoa ja sitruunahappoa. Tynnyreitä ei voida pitää tyhjinä, vaikka niissä ei olekaan viiniä.
Kuinka kauan viinin annetaan kypsyä tynnyrissä, riippuu käytettyjen rypäleiden laadusta. Tavallisesti tynnyri täytetään aluksi valkoviinillä.
Gabrielin mukaan mitään varmoja tuloksia ei voi koskaan taata, vaan on aina maistettava jokaista viiniä ennen juomista.

Etikettien kertomaa
Viinin etiketti ja vastaetiketti pullon toisella puolen, kertovat mm. viinin alkuperäisalueesta ja valmistajasta. Tärkeä tieto on myös ”lote” , numerosarja, johon viini kuuluu. Tämän sarjan perusteelle voidaan jäljittää koko sarja, jos esim. pullon korkki on vaurioitunut tai viinin maussa on valittamista. Carloksen ohje viininjuojille on, että aina on maistettava aluksi.

Viinintuotantotilojen jälkeen siirryimme tilan puutarhaan ja maistelupöydän ääreen. Useat viinipullot lähtivät myös mukaan matkalle.

Viinitilalle La Palmera
Tacorontesta matka jatkui El Sauzalissa sijaitsevalle viinitilalle La Palmera. Siellä meitä odotti tilan perustajan Roberto Torres del Castillon poika Jorge Torres del Castillo.
La Palmera bodegan symboli on heidän tilallaan kasvava Kanarian palmu. Tämä palmu on Kanarian saarten kolmanneksi korkein, 22 metriä. Sen ikä on 250 vuotta.

Miten kaikki alkoi
La Palmeran viinitila alkoi aikoinaan melkein vahingossa. Tilan omistaja Roberto Torres del Castillo oli maanviljelijä, joka laajensi tilaansa, ja alkoi viljellä viiniä harrastuksenaan. Alussa viinintuotanto oli 6000 l/vuosi. Vähitellen harrastus muuttui teollisuudeksi. nykyään tila tuottaa 35.000-40.000 litraa /vuosi.
Tilalla harrastetaan ns monokultivoa, eli viljellään yhtä lajia. Heidän mielestään on tärkeää, että viiniköynnös saa kasvaa mahdollisimman luonnollisesti. ”Mitä enemmän ihminen koskee rypäleisiin, sitä enemmän ne rikkoutuvat”. Tilalla käytetyn tekniikan tarkoitus on parantaa viljely- ja käsittelytilanteita. Kun kerätyt viinirypäleet tuodaan koreissa sisään ne laitetaan ensin kylmätilaan, jossa lämpö on 5 oC. Täällä tapahtuu alustava käyminen.

90 % La Palmeran käyttämistä viiniköynnöslajeista ovat kanarialaisia, joita tällä hetkellä ei tavata missään muualla maailmassa. Myös Jorge Torres del Castillo muistutti siitä, että vanhoja, ennen filoxeraa esiintyneitä lajeja tavataan eniten Kanarian saarilla ja Madeiralla.

Tilan tuotannosta
La Palmeran viinitila tuottaa: punaista nuorta viiniä, hiilihappokäytettyä viiniä, malvasia viiniä, valkoista kuivaa viiniä ja valkoista hedelmämakuista viiniä. He eivät tuota lainkaan viinejä, joiden valmistuminen kestää useita vuosia. Punaviini kypsyy 3 kuukautta tynnyrissä. Ennen oli tapana kerätä käsin siemenet ja rypäletertun jäänteet, jonka jälkeen tulos siirrettiin mekaanisen pumpun avulla säiliöön. Nyt tämä prosessi on mekanisoitu.. Erottelu tapahtuu pyörivässä sylinterissä, jossa käsittely on lempeä ja jonka yhteydessä ”roskat” karsiutuvat pois. La Palmeran käyttämä teknologia on uusinta alalla. Kun viiniä puristetaan käytetty paine on 2 atmosfääriä, jotta siemenet eivät särkyisi ja antaisi makua viinimehulle.

Siirryimme viinisäiliötilasta pullotustilaan. Koneiden kapasiteetti on tuottaa 2000 pulloa tunnissa, mutta käytetty vauhti on 200 pulloa/tunnissa. Aikaisemmin tämä tehtiin käsin, ja viinipulloon saattoi jäädä ilmaa. Nykyisellä menetelmällä pulloon ei jää ilmaa. Täyttämisen jälkeen pullo saa korkin ja etiketit.

Käytetyt tynnyrit ovat amerikkalaisia ja ranskalaisia. Ainoastaan crianza ja reserva kypsytetyt viiniä saavat levätä pitempään tynnyrissä, mutta vain 10 % muista viineistä. Jorge totesi, etteivät he itse asiassa valmista crinazaa tai reservaa, joka vaatii valmistuakseen useita vuosia. Hän totesi, että Riojan ja Ribeira Dueron alueella vaikeus on valmistaa nuoria viinejä. Sen sijaan heidän ”vanhat” crianza ja reserva viininsä ovat erinomaisia. Tenerifellä tilanne on täysin päinvastainen. La Palmera vaihtaa tynnyrit joka 4. vuosi, jolloin ne myydään edelleen. Viinin säilytysten välillä tynnyrit täytetään suolavedellä puhdistamisen jälkeen.

La Palmeralla käytetyt lajikkeet ovat kanarialaiset Negramoll, Malvasia, Listán Blanco, Castellano. Ulkomaisista lajeista kokeillaan Syrahia.

Tilan laboratoriossa tutkitaan tarkkaan se ajankohta, jolloin on paras hetki korjata viinirypäleet.
Viinitilan rakennus on kolmitasoinen, mikä helpottaa esim. viinarypäleiden pudottamista sisääntuloaulasta suoraan alapuolella oleviin säiliöihin .Tällä samalla tasolla ovat myös La Palmeran ns. sosiaaliset tilat. Huonessa ”Sala Fundador” on pysyvä näyttely tilan perustajan Robert Torres del Castillon erilaisista yhteiskunnallisista toiminnoista. Hän oli aikoinaan ihmisten oikeuksien puolustaja. Näissä ja viereisissä huoneissa tapahtuu paljon. Siellä on erilaisia kulttuurillisia aktiviteettejä, kuten konsertteja, tanssia, esim. flamencoa, viininmaistelu kursseja jne.

Kierroksen jälkeen oli vuorossa maisteluhetki. Meille tarjottiin päivän isännän valmistamaa perinteistä kikherneruokaa. Myymälästä siirtyi mukaan monta pulloa La Palmeran erinomaisia punaviinejä.

Reittimme ohjelma oli suunniteltu tiettyjen kelloaikojen mukaan. Vaikka läksimme liikkeelle suunnitelman mukaisesti, vierailut kestivät hieman laskettua kauemmin. Pimeä oli laskeutunut kun läksimme seuraavalle viinitilalle Teguesteen.

Viinitila El Lomo
El Lomo viinitilalla valmistauduttiin parhaillaan San Andreksen illan viettoon. Pöydät olivat asetellut valmiiksi. Sisäänkäynnin vieressä paloi kastanjien grillausuuni. Kipinät nousivat korkealle ylös. Musta yötaivas takana teki niistä erittäin vaikuttavan näköisiä.

Tilan historia alkoi vuona 1989, jolloin Félix Rodríguez Rodríguezin perhe alkoi viljellä köynnöstä saadakseen viiniä omaan käyttöön. Vähitellen toiminta kasvoi ylittämään omat tarpeet. Nykyään tilalla valmistuu 250.000-500.000 kg vuosittain. Tilalla itsellään on noin 10 ha viljelyksiä Sen lisäksi he ostavat ympäröiviltä tiloilta rypäleitä. Käytettyjä lajeja ovat mm. Marmajuelo ja Listán Negro, jota Teguestessa kutsutaan nimellä Forastero de Tegueste.

Tuotantoprosessi
Katutasolla olevista aukoista viinirypäleet pudotetaan alas säiliöihin. Sen jälkeen rypäleet saavat olla tilassa, jonka ympärillä kiertää kylmä vesi. Tämä s. kylmäfermentaation yhteydessä käytetty jäähdytysvesi käytetään sitten kasteluun.

Pimeässä meillä ei ollut tilaisuutta käydä katsomassa viljelyksiä. Oppaamme, tilan kellarimestari Arsenio Gomez,  kertoi, että 3 ha köynnöksistä on telineillä - espaldera. Parinteinen tapa laittaa köynnökset tällä alueella on niiden horisontaalinen sitominen. Nykyinen sitomistapa on sekoitus vanhan ja uuden välillä. Pyrkimyksenä on saada aikaan viljelykset, joilla voidaan käyttää enemmän tekniikkaa, ja tehdä viininviljelysprosessista mahdollisimman yksinkertainen.

Tällä hetkellä kun olimme käymässä tilan viinikellari oli puolityhjä. El Lomolla on vain vähän tynnyreitä. Heillä niitä käytetään ainoaan nuorten viinien väliaikaiseen säilyttämiseen. Crianza tyyppi – valmistukseen tynnyriin otetaan vain parhaimmat rypäleet. Tätä viiniä säilytetään valmistus/kypsymisvaiheessa vuosi tynnyrissä.  Crinzaa valmistettiin tilalla vuosina 2004, 2005 ja 2008. Tämä viimeisin tulee myyntiin 2011. Tynnyreissä käytetty tammi on ranskalaista tai amerikkalaista. El Lomolla kokeillaan myös unkarilaista tammea. Tällä tilalla samoja tynnyreitä käytetään 10 vuotta.

Teimme kierroksen viininvalmistustilassa. Kävelimme säiliöiden yläpuolelle rakennetuille metallisilla käytävillä. Katselimme tyhjien säiliöiden sisälle. Viinisäiliöt olivat suurimmat tähän saakka näkemistäni. Kaikkein suurimpiin mahtoi 130.000 litraa.

El Lomo työllistää eri tavoin noin 300-350 henkilöä. Suurin osa heistä on ympäristössä asuvia itsenäisiä viininviljelijöitä, joilta ostetaan rypäleet 1,20 – 2.00 € kilohintaan.

Lopuksi päädyimme takasiin suureen eteistilaan luukkujen läheisyyteen. El Lomolla on käytetty hyväksi mahdollisuutta hyötyä rinteen jyrkkyydestä, ja tehdä rakennuksista kolmitasoisia. Tästä syystä ylätasolta vain avataan luukku, josta viinirypäleet kaadetaan alatasolla oleviin säiliöihin, aivan samoin kuin La Palmeran tilalla.

Palatessamme kierroksen alkuun, eli vastaanottotasolle, sinne oli katettu pöytä syötäville maistiaisille. Toinen pöytä oli varattu juotaville maistiaisille. Isäntämme aloitti pitämällä leikillisen tietokilpailun kysyen millä nimellä Listán Negro tunnettiin Teguestessa. Hän, joka ehti nopeimmin vastaamaan ”Forastero” sai palkinnoksi pullon tästä lajista valmistettua viiniä. Isäntä teki vielä lyhyen läpikäynnin viininmaistelun eri vaiheista. Opas, Montse, otti minut mukaansa ja kävi esittelemässä El Lomon ravintolan ja sosiaaliset tilat, koska tämä oli ensimmäinen käyntini tässä paikassa. Ravintolassa oli kova touhu menossa, sillä sinne katettiin pöytiä illan San Andreksin juhlijoille. Totesin, että ravintola oli tilava ja tyylikäs. Paljon puisia yksityiskohtia ja kanarialaista tyyliä.

Palasimme pimenevässä yössä kohti La Lagunaan laulaen ”Amor al Vino” – Rakkaus viiniin.
Matkan alussa suurin osa osallistujista tuli Santa Cruzista. Nyt melkein kaikki jäivät La Lagunaan viettämään viinien yötä.
(kirjoitettu 8.12.2009)

©Gracia Penttinen
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan