Viinireitti 4 - Viiniä ja viiniköynnöksiä 19.06.2010



Tenerifen viinireitin tunnus

Reitin nimi oli “Vinos y Viñedos”. Reittikuvauksessa luvattiin käydä katsomassa La Matanzan yläosassa olevaa ns. Nateiros aluetta, tarkastella La Orotavan laaksoa Humboldtin näköalapaikalta ja käydä kahdessa viinikellarissa El Sauzalissa; Monjella ja La Palmeralla. Osanottajamäärä tällä reitillä tänään oli erittäin vähäinen, ja kaikki osallistujat ulkomaalaisia, itseni mukaan luettuna.

Suurimman osa tätä reittiä olin jo käynyt läpi aikaisemmin, mutta koska minua kiinnostaa nähdä samat maisemat eri vuodenaikoihin, niin halusin osallistua. Myös viiniin liittyvien asioiden kertaaminen on paikallaan. Olen todennut, että on kuunneltava useaan kertaan samat asiat, jotta niiden sisältö aukeaa kunnolla, ja huomaan tajuavani lisää asioita joka käynnillä. Ja yleensä näillä reiteillä on tosi mukavaa väkeä, joiden seurassa miellään maistelee viinejä vaihtaa kokemuksia.

Päivä vaikutti pilviseltä, eikä ajatus sateesta iltapäivällä tuntunut kummalliselta. Siksi ajoimme suoraan suunniteltuun viimeiseen pysähtymispisteeseen; ihailemaan La Orotavan laaksoa Humboldtin näköalapaikalta. Paikalle nimen antanut herra on saksalainen botaanikko, kasvitieteilijä Alexander von Humboldt, joka poikkesi Tenerifellä 1700-luvun loppuvuosina. Hän oli matkannut paljon ympäri sen aikaista maailmaa, ja kokenut kauniita näkymiä eri puolilla sitä.

Ajoimme La Orotavan kautta, ja muistelimme tienristyksessä seisovan prinsessa Dacilin innoittamana Taoron alueen entistä ruhtinasta Bencomoa, jonka tytär tämä Dacil oli. Ihailimme tien vasemmalla puolella myös yhtä saaren suurimmista traakkipuista (Dracaena Drago).

Humboldtin näköalanpaikka
Humboldtin näköalanpaikan yläpuolella on edelleen se luola, jossa Bencomon arvellaan asuneen. Täältä Bencomon kerrotaan aamusin ihailleen laaksoa – Arautavaa, kuninkaan rakkautta – auringonnousessa. Vieressä rinteellä oli muitakin luolia, mm. yksi, jonka edessä oli parhaillaan lauma paikallisia vuohia. Nämä vuohet puolestaan ovat eräänlainen elävä muinaismuisto guanchien ajoilta. Ne ovat elelleet saarella jo yli 200 vuotta ja säästyneet muualla maailmassa vallinneilta ”maitoeläinten” sairauksilta.

Kerrotaan että saksalainen tiedemies Alexander von Humboldt puhkesi kyyneliin nähdessään La Orotavan laakson kauneuden, malvasiaviljelykset ja lumihuippuisen Teiden taivaanrannalla käydessään saarella 1700-luvun loppupuolella. Hän ei kuulemma koskaan ollut nähnyt mitään näin kaunista missään maailman kolkassa. Seisoessamme näköalapaikalla Iñaki kertoi hieman traakkipuun historiasta ja merkittyksestä. Hän keräsi sormenpäähänsä pari tippaa punaista lohikäärmepuun verta, millä nimellä tämä suunnaton liljakasvi paremmin tunnetaan

Näköalapaikalta voi myös ihailla Puerto de la Cruzia, tätä saarten vanhinta turistikohdetta, joka samalla on saariston pienin kunta, vain 9 km2 ”pieni”. Aluella asuu silti yli 32 000 henkilöä. Tie, jota nousimme näköalapaikalla La Orotavasta, on vanha kuninkaallinen tie- Camino Real, joka aikoinaan yhdisti La Lagunan kaupungin ja La Orotavan ”villan”. Kaupunkinimitys – Ciudad – oli aikoinaan kuninkaan antama.

Matka jatkuu
Ajoimme Santa Úrsulan, La Matanzan ja La Victorian läpi. Samalla siirryimme entisestä Taoron ruhtinaskunnasta – menceyatosta – Tacoronten menceyatoon, alueelle, jonka guanchit tunsivat nimellä Acentehuya. Näillä alueilla taisteltiin verisesti saaren itsenäisyydestä runsaat 500 vuotta sitten. La Victoriassa Kastilian ja Leonin joukot Tenerifen eteläisten osien guanchien auttamina voittivat pohjoisen joukot ja Tenerife jäi lopulta Kastilian kruunulle 1496. Sen jälkeen saaren valloittaja ja uusi käskynhaltija, katolisten kuninkaiden edustaja, Alonso Fernandez de Lugo jakoi maat. Hän piti itse parhaat osat ja jakoi tärkeimmille tukijoilleen loput. Näin Tacoronten maisemallinen kuva muuttui täysin. Ennen rinteitä peitti ikivihreä laakeripuumetsä noin 1000 metrin korkeudesta 1450 metrin korkeuteen. Nyt nämä puut hakattiin tuottavampiin tarkoituksiin. Sokerinviljely oli tullut saarelle, ja savisten melassipatojen alle tarvittiin paljon polttopuuta, jotta saatiin aikaan kiteytynyttä sokeria myytäväksi.

Paitsi sokeriruokoa uudet muuttajat toivat mukanaan viiniköynnöksensä. Saariston kaikki 120 erilaista viiniköynnöslajia muistuttavat näistä varhaisista maahanmuuttajista. Rinteille tuotiin 1700-luvulla myös maissi, lähinnä Meksikosta. Niillä viljeltiin myös viljaa, erityisesti vehnää. Ja ylimmille rinteille istutettiin kastanjapuita.

Nousimme melkein pystysuoria teitä pitkin Nateirokseen. Emme pysähtyneet, vaan katselimme viljelysmaisemaa bussin ikkunasta. Viiniköynnösrivit olivat kauniin vihreät. Aluella olevien entisten tulivuorten rinteillä niitä viljellään aina huipulle asti. Nämä pienet tuivuoret ovat rakenteeltaan ns. monogenisia, ts. ne muodostuivat pelkästään laavahiekasta ja tuhkasta. Osa kukkukoista on puolitettu, niistä on haettu rakennusaineita. Jäljelle jäänet keskeneräisesti ”leikatut” kukkulat ovat suorastaan ruma näky. Samalla ne muistuttavat ihmisten ajattelemattomuudesta..

Bussin ikkunasta ihailimme erilaisia viiniköynnösten sitomistapoja. Uusin tapa on ”espaldera” – jonka rakenne on pystysuora. Jotkut käyttivät edelleen lähinnä La Orotavan laakson ylärinteille käytettyä eräänlaista köynnösten vaakasuoraa ”letitystä”. Kolmas tapa näytti olevan viiniköynnösten tukeminen keppien – ”horcas” avulla. Täällä alueella on runsaasti pasaatituulten mukanaan tuomaa kosteutta, ja köynnösten nostaminen säästää ne esim. sisiliskojen hyökkäyksiltä. Kanit tekevät myös paljon tuhoa, jos köynnökset ovat liian matalalla.

Monjen viinitila
Päivän reittiin kuului käynti kahdessa viinikellarissa.
Aloitimme Bodegas Monjella, viinitilalla, joka sijaitsee El Sauzalin ylärinteillä, 500 m meren pinnan yläpuolella. Viinitila, La Hollera, on ollut suvussa jo viidennellä sukupolvella. Nykyinen omistaja on Felipe Monje. Hän on koulutukseltaan enologi eli kellarimestari ja eräs saaren ensimmäisistä viinitilallisista, jotka ymmärsivät ”enoturismin” – viiniturismin olevan osa saaren tulevaisuudesta.

Vaikka ryhmämme oli kovin pieni, Felipe Monje esitteli tilan itse. Edellisellä käyntikerralla hän oli estynyt. Ympäröivillä viljelyksillä voimme katselle köynnöksen sitomistavan kehitystä tilalla. Nykyiseen ”espaldera” tapaa siirryttiin asteittain noin 6 vuotta sitten. Rinteillä näkyi edelleen ”keppikasoja”, eli muistoja matalasta ”horceta” tukemistavasta. Pinta-alaltaan tämä tila on eräs saaren suurimpia. Monjella on pyrkimys mekanisoida työt mahdollisimman pitkälle tavalla, joka sopii tilan erikoisiin olosuhteisiin.

Mennessämme sisälle rakennukseen, kävelimme historiallisilla katukivillä. Ne olivat aikoinaan päällystäneet Santa Cruzin Rambla Pulidoa vuosina 1530 – 1550. Jossain vaiheessa kivet vaihdettiin, myytiin ja päätyivät tänne El Sauzalin rinteelle.

Tulimme sisään tilan kautta, missä säilytetään suuria tammitynnyreitä. Jotkut niistä ovat jo 200 vuotta vanhoja. Niitä käytetään edelleen. Tosin terässäiliöt ovat nykyisin korvanneet pitkälle nämä tammitynnyrit.

Jatkoimme alueelle, missä viinin käyminen tapahtuu 10 000 litraa vetävissä säiliöissä. Kuulimme, että huolimatta siitä, että tilalla on siirrytty nykyaikaisiin menetelmiin, osa valmistusvaiheista tapahtuu ”vanhoilla tavoilla”. Esimerkiksi viiniä poljetaan edelleen jalkoin, ja vieraat ovat tervetulleita osallistumaan. Koska tämä homma on yleensä ollut ”tabu” saarella naisille, kysyin miten oli Monjella. Felipe nauroi ja totesi, että se on paremminkin naisten hommaa, koska naiset ovat ”herkkäjalkaisempia” kuin miehet, heillä on parempi tunne tekemisensä suhteen. Osallistuminen ulkopuolisille maksaa 50 €, johon viininpolkemisilon lisäksi kuuluu runsas perinteinen ateria, jolla tarjotaan mm. paikallista mustaa sikaa.. Tämän tarkoituksena on ”avata viinkellarin ovi, jotta kävijät tutustuisivat Monjen "salaisuuksiin” …

Ns. maseraatioprosessi (hiilihaqppokäyminen) kestää viikon. Sen jälkeen kun viini on puristettu ja siemenet ja kuoret poistettu, viini siirretään tynnyreihin. Maseraatiossa kokonaiset rypäleet käyvät itsensä aiheuttamassa hiilihapossa.

Tässä vaiheessa mukaan tulee myös tarkastaja varmistamaan, että kaikki käytetyt rypäleet ovat peräisin El Sauzalista.

Tilalla on säilytetty pullo jokaisesta vuosikerrasta ja jokaisesta valmistetusta lajista aina vuodesta 1954 lähtien.

Puhuimme lajikkeista: Felipen Monje totesi, että punainen Tintilla on samantyyppinen kuin Cabernet Savignon. Hän korosti sitä, että jokainen laji on oma persoonallisuutensa. Viiniä valmistettaesssa pyrkimys on koota nämä ominaisuudet sopivasti yhteen.

Hän vertasi viinikellaria keittiöön ja kellarimestaria kokkiin. Jos viinisekoitus on hyvää, tuloksena on hyvänlaatuinen viini. Apunaan kellarimestarilla on teknologia ja myös käytetyt menetelmät. Silti saatu viini on erimakuinen joka vuosi. Koostumukseen vaikuttavia asioita on tuhansia. Felipe Monje muistutti, että ero viinintekijän ja kokin epäonnistumisen välillä on se, että kokki voi välittömästi hankkia uudet tarveaineet, jos soppa pilaantuu. Viinintekijän on odotetettava vuosi seuraavaa mahdollisuutta.

Tavallisesti tiedetään marraskuun lopussa onko vuoden sato ollut hyvä vai ei. Tosin viljelijän intuitiolla voi ounastella jo hieman etukäteen. Heinä- elokuussa aletaan seurata kypsymisprosessia tarkkaan ja kerätään rypälenäytteitä eri puolilta tulevaa satoa. Näin pyritään määrittelemään viinikorjuun tarkka ajankohta. Mutta, voi käydä niinkin, että kaikki ennakkotiedot ovat hienot ja muutamia päiviä ennen keruuta alkaakin sataa, jota kestää useita päiviä, niin että laadusta ei enää voida puhua..

Jos viinisato jää huonoksi, siitä voidaan valmistaa pöytäviiniä – mikä ei läpikäy merkintäoikeusalueen kontrollia, tai se voidaan myydä isoissa erissä. Esim. viime vuonna, 2009, 60 % sadosta tuhoutui. Tänä vuonna sato näyttää hyvältä, ja toivotaan että se säästyy sateelta. Espanjan mantereen suurilla viinitiloilla on enemmän pelivaraa sadon suhteen kuin saarten pienillä tiloilla.

Viininvalmistuksessa ihmisen vaikutus prosessissa on Felipe Monjen mukaan noin 20 %, ja loppu kuuluu luonnolle, viinihän on elävä olento. Kaljan valmistusta voidaan mittailla ja säädellä ja siten vaikuttaa lopputulokseen ihan eri tavalla kuin viinin valmistukseen.

Monjen tilalla käytetään silikonikorkkeja nuoren viinin (Vino Joven) pullotuksessa. Koska viinin on pystyttävä hengittämään valmistusprosessin aikana, muut kuin nämä nuoret viinit saavat luonnonkorkin. Monjella käytetyt korkit ovat peräisin Iberian niemimaalta, Espanjasta ja Portugalista. Katselimme korkkilevyä. Pullon korkki on tärkeä tekijä laadun ylläpitäjänä. Korkkitammi tuottaa ensimmäiset korkin valmistukseen kelpaavat kuorensa noin 40 vuoden iässä. Sen jälkeen seuraava kuori on valmis 9-10 vuoden päästä. Kysyin josko korkin kuoriminen aiheuttaa harmia puulle, ja sain kuulla, että jos tätä syntynyttä valmista korkkia ei poisteta, puu pudottaa sen itse ja alkaa kerätä seuraavaa kerrosta. Joten itseasiassa korkin kuoriminen onkin toimenpide, joka takaa se, ettei kuori mene hukkaan. Tosin vaikuttaa siltä, Felipe Monje totesi, että korkkien hinta nousee ja laatu huononee koko ajan.

Katselimme tässä välissä pienen esittelyvideon: ”Los sonidos del vino” – Viinin äänet joka esittelee lyhyesti koko viinin koko tuotantoprosessin vuoden kuluessa. Videon loppuvaiheessa, juhlittaessa, kannetaan yhtä viinin ”pyhimystä”, joka tässä tapauksessa on San Martín de Porre. Felipe Monje kertoi tilalla juhlittavan hänen lisäkseen kahta muuta viinipyhimystä, San Martinia ja San Andresta.

Korjuun jälkeen rypälesatoa tarkistetaan edelleen. Hiilihappokäymiseen tarkoitettut rypäleet viedään omaan säiliöönsä, ja muut omiinsa. Eräs retkeläisistä ihmetteli, josko samana päivänä voidaan korjata sekä valkoisia että punaisia rypäleitä, johon Felipe Monje vastasi myöntävästi, ne vain laitetaan kukin omiin astioihinsa.

Sen jälkeen hän esitteli säiliöitä ”aina täynnä”. Heillä on niitä kahta kokoa hieman eri tarkoituksiin. Pienempi, 5000 litran säiliö imitoi vanhoja puristimia. Sitä voidaan käyttää myös hiilihappokäymisen yhteydessä. Toinen säiliötyyppi vetää 10 000 litraa. Molemmissa on irtonainen kansi, jota voidaan puristaa alaspäin sen mukaan kun astiassa on massaa, niin, ettei sinne jää tyhjää tilaa. Siitä johtuu tämä ”aina täynnä” nimi.

Valkoiset rypäleet käytetään 16–17 oC asteen lämpötilassa ja punaiset 25 oC asteen.

Palasimme hiilihappokäymisprosessiin: Siinä vaikuttava hiilihappokaasu on luonnollinen jo rypäleissä oleva. Se vain voimistuu prosessin aikana. Tämä toimenpide vahvistaa rypäleen kuoressa olevan väriaineen siirtymistä valmisteilla olevaan viiniin. Yleensä Monjella tämä käymisvaihe kestää 12 päivää, minkä jälkeen rypäleet puristetaan ja prosessi jatkuu normaalilla tavalla. Tällä tavoin saatu viini on voimakkaan makuista. Se on valmista juotavaksi jo 20 päivän jälkeen ja säilyy hyvänä noin 8 kk. Tämä valmistusprosessi on samantapainen kuin ranskalaisen viinin Beaujolaisin prosessi.

Jatkoimme matkaa alaspäin Monjeen uusimpaan, vuonna 2008 valmistuneeseen rakennuksen osaan. Tässä tilassa järjestetään viininmaistelutilaisuuksia. Seinät ovat varatut eri taidenäyttelyille. Juuri nyt siellä oli valokuvanäyttely.

Puhuimme eri tyyppien valmistusajoista.
Punainen ns. Crianza viinityyppi kypsyy ensin vuoden tynnörissä ja sen jälkeen vuoden pullossa. Viini on hyvää noin 5 vuotta valmistumisen jälkeen.
Punainen Reserva viinityyppi kypsyy ensin 1,5 vuotta tynnörissä ja sen jälkeen yhtä kauan pullossa. Viini on hyvää noin 8-10 vuotta valmistumisen jälkeen.
Eräs osanottaja kysyi avatun viinipullon säilymisestä juomakelpoisena. Felipe Monje sanoi, että esim. Crianza ja Joven (nuori) on hyvä dekadoida, eli siirtää toiseen astiaan. Sen jälkeen ne voidaan kaataa takaisin pulloonsa ja niitä voidaan säilyttää jonkin aikaa jääkaapissa.
Makeat viinit säilyvät avattuina yleensä kauemmin, koska niissä on enemmän alkoholia.

Felipe Monjen uusimpiin ”yhdistelmiin” kuuluvat taidenäyttelyt ja konsertit näissä uusituissa tiloissa. Parhaillaan tynnyrisalin seinillä oli tenerifeläisen Aarón S. Ramosin valokuvanäyttely.

Monjella on myös erikoinen Club del Vino, jonka jäsenet voivat järjestää tiloissa esim maistiaisia – catas – juhlia ja tapaamisia. Viinien säilytys, riippumatta siitä ovatko ne hankittuja Monjelta tai joltain muulta viinintuottajalta, tapahtuu erityisissä ”tallelokerissa”, tiloissa joissa on viileä lämpötila. Jokaiseen tallelokeroon kuuluu kaksi lukkoa ja kaksi avainta, kuten pankkilokeroissa, ts. Monjen ”edustajan on oltava paikalla lokeroa avattaessa.

Kellari- ja varastokierroksen jälkeen siirryimme ravintolaan maistelemaan eri viinejä.

Tilalla viljellään mm. lajikkeita Listán Negro, Listán Blanco ja Negramoll
Tuotetut viinit ovat seuraavat:
Valkoviinit: Dragoblanco ja Evento
Roséviini: Bibiana Monje (Listan Negro)
Punaviinit: Tintilla Monje, Monje Traditional, Listan Negro ja Hollera Monje
Makeat viinit: punainen Vino Padre ja valkoinen Moscatel

Monje on myös tuottanut kanarialaisille taiteilijoille omistettuja erikoisia viinejä, jotka ovat tavallisesti olleet tarkoitetut keräilijöille, ja joita on saatavissa rajoitetusti tilan omasta myymälästä; Óscar Domínguez (taidemaalari), Alfredo Kraus (laulaja, tenori), César Manrique (arkkitehti, taidemaalari, kuvanveistäjä), Pedro González (taidemaalari ja La Lagunan entinen pormestari) ja Martín Chirino (kuvanveistäjä)

Olin aikaisemmin maistanut Monjen punaviinejä. Nyt aloitin makealla kullankeltaisella Moscatelviinillä. Maistoin vaaleanpunaista Bibiana viiniä ja perinteistä punaista – Monje tradicional, ja vahvaa punaista ”vino Padrea”. Pikaisesti todettuna kaikki olivat hienon värisiä, tuoksuisia ja hienon makuisia. Felipe Monje totesi, että voimakkaan makuisen punaisen Vino Padren kanssa erinomainen yhdistelmä olisi tumma suklaa tai homejuusto.

Monje tuottaa myös kahta lajia viinietikkaa, jotka kumpikin ovat makuna erikoisessa tummassa suklaassa. Elämys sekin. Nautimme viinin ohessa ohuita korppuja, kolmen eri levikemahdollisuuden maustamina. Oli gomeralaista vuohenjuustotahnaa almogrotea, punaista paprikamojotahnaa ja vihreää körvelimojotahnaa.

Ostin mukaani sukulaisille lahjaksi pullon vahvaa punaista ”Vino Padrea” ja ystävien kanssa nautittavaksi muuttojuhlissa punaista Hollera Monjea.

Monjen viinejä on saatavissa tällä hetkellä Mercadonassa, Al Campossa, Makrossa ja Corte Inglésissä, erikoisissa viinimyymälöissä – vinotecas, ja vähitellen myös Carrefourissa. Ravintolassa saatavassa viinissä ja elintarvikauppojen viineillä on eri etiketit.

Maistelimme tällä kertaa valkoista viiniä, joka sisältää Listan Blanco, vuosikerta 2008
Punainen viini oli Monje tradicional: ”Perinteinen punaviini” joka on valmistettu Listan Negrosta, Listan Blancosta ja Negramollista.

Iñaki muistutti Monjen uudistus- ja innovaatiomielestä. Hän on kehittänyt suklaan, jossa mausteena on kahta erilajia heillä valmistettua etikkaa: Vinagre Macho* – joka on ”vahvan makuista ja vahvan luonteista” ja Vinagre Hembra*, joka taas on miedompaa ja makeampaa.
*macho = uros ja hembra = naaras

Heillä on myös uusi suolasekoite. Se sisältää Lanzarotelta peräsin olevaa merisuolaa ja Tintillan (punainen) kuorta.

Puhuimme hieman viininviljelyn kannattavuudesta: Felipe Monje naurahti ja totesi, ettei sillä rikastumaan pääse, ja jatkoi: ”On itse asiassa ylellistä saada asua maalle” ja että maanviljelyksen – viininviljelyksen säilyttäminen on tärkeää saarelle monesta eri syystä.
Iñaki katsoi kelloaan ja totesi, että oli aika jättää jäähyväiset tällä kertaa.

La Palmeran viinitila

Ajoimme El Sauzalin läpi. Lopultakin opin tien La Palmeraksen viinitilalle. Matka sinne ei ole kovin pitkä, eikä kovin vaikeakaan - kun vain osaa kääntyä oikeista kadunkulmista – niin yksinkertaista se on. Kellari sijaitsee nimittäin pienen kadun varressa, joka itse asiassa on umpikuja.

Jälleennäkeminen omistajan ja hänen vaimonsa kanssa oli iloinen. Olen käynyt La Palmerassa jo kaksi kertaa.

Ennen kuin aloitimme tutustumiskierroksen, kävimme katsomassa sitä Kanarian saaren korkeinta palmua, josta tila on saanut nimensä. Viinikellarin vieressä on myös yli 200 vuotta vanha asuinrakennus, joka toimii edelleenkin perheen kotina.
Tällä tilalla valmistetaan viiniä perinteisellä tavalla – ”niin kuin aina ennenkin”. Uutta tosin on tullut kuvan mukaan rypäleiden käsittelyprosessissa. Ennen vastakerätyt rypäleet toimitettiin suoraan varastoon. Nyt ne laitetaan aluksi kylmävarastoon, jonka lämpötila on 5 oC. Tämä takaa enologin mukaan paremman käymisen. Sen jälkeen rypäleet pudotetaan lattiassa olevista luukuista alemmassa kerroksessa oleviin säiliöihin.

Jorge Torres kertoi erilaisista kanarialaisen viiniköynnöksen ja viininvalmistuksen historiaan liittyviä asioita. Hänen mukaansa kanarialainen viini oli erinomaista ja laajalti tunnettua vuosina 1750–1920 välisenä aikana. Sen jälkeen laatu laski vähitellen erilaisista syistä johtuen ja viini sai luonnollisesti huonon maineen.

La Palmera tilalla valmistetaan punaisista viineistä nuorta viiniä, hiilihappoprosessin läpikäynyttä viiniä, tynnörissä kypsytettyä viiniä. Valkoiset viinit ovat makea valkoviini ja hedelmänmakuinen kuiva valkoviini.

Jorge Torres muistutti siitä, että kanarialaisissa rypäleissä on yleensä suhteellisen vähän tanniinia, jota esiintyy sekä siemenissä että rypäleen kuoressa. Sen sijaan rypäleen sydänosa on suuri ja mehevä. Tämä asettaa tiettyjä vaatimuksia näiden viinien varastoimiseen käytettäville tynnöreille. Tynnöristä liukeava tanniinimäärä ei saa ylittää viinissä luonnostaan olevaa tanniinimäärää.

Tilalla on alettu käyttää kanarian saarille vierasta lajia, Sirahia, jonka osuus on 5 %. Yleensä pyritään kuitenkin säilyttämään perinteiset paikalliset lajit.

Viininkypsymistilassa Jorge kertoi, että aikaisemmin käymisvaiheen aikana piti suurella ”kauhalla” pitää liikkeessä se massa, jossa olivat jäljellä kuoret ja siemenet – oli saatava niistä muodostunut ”sombrero – hattu” laskeutumaan säiliön pohjalle. Nyt on todettu, ettei viinimassaa olekaan hyvä käännellä. La Palmeralla tämän homman hoitaa erityinen tankki – Ganimedes – jonka sisällä on eräänlainen spiraaliputki, ja kaasujen poistuminen tapahtuu luonnollisen prosessin seurauksena tämän putken kautta.

Katselimme pullotuskonetta ja kävimme varastossa sekä laboratoriossa. Jorge esitteli vielä yleiset tilat ja sitten istuimme maistelupöydän ääreen. Tarjolla oli viinien lisäksi tuoretta vuohenjuustoa, maapähkinöitä ja monijyväleipää. Siinä sivussa oppaamme, tacorontelainen Iñaki ja Jorge Torres löysivät yhteisiä esi-isiä ja totesivat olevansa serkuksia.

Maistoimme kuivaa valkoviiniä, jonka valmistukseen oli käytetty lajiketta Listan Blanco ja puolikuivaa valkoviiniä, jonka valmistukseen oli käytetty pääasiassa lajiketta Gual ja kevennetty Malvasialla.

Tässä yhteydessä meitä kiinnosti tietää, mikä ero oli käsitteillä semiseco – puolikuiva ja semidulce – puolimakea. Jorgen mielestä ne olivat sama asia. Kuiva valkoviini – seco – on tulos siitä että viinin sisältämä luonnollinen sokeri on käytetty loppuun. Puolikuivassa – semiseco – ja puolimakeassa – semidulce tämä sokerinkulutusprosessi keskeytetään ja viini jää hieman makeaksi. Makea valkoviini – dulce – sen sijaan on saanut kypsyä kauemmin.

Jorge piti ylistyspuheen Sauzalille viininviljelysalueena. Hänen mielestään täällä on erinomaiset kosteusolosuhteet, tuulen suunta ja myös erimomainen, jopa 3 metriä syvä maakerros. – Heitin pienen herjan ja sanoin, että noin ne varmaan sanovat Kaliforniassa ja Chilessäkin kun puhuvat viineistään. Tämän kommentin Jorge otti vastaan mahdollisuutena sanoa, että kaikkialla maailmassa viinit ovat keskenään samanlaisia. Kanarian viinit sen sijaan ovat ainutlaatusia. Jo pelkästään ilmasto-olosuhteen voivat täysin muuttua täällä 30 km:n etäisyydellä ja eri voi olla sama kuin Pohjois- ja Etelä-Euroopan välillä. Saaristossa tuotetaan keskenään hyvin erilaisia viinejä. Esim Lanzarotella on vähiten vettä kaikista maailman viininviljelysalueista. Sieltä on matkaa noin 400 km La Palman saarelle, jossa puolestaan on joskus aivan liikaa vettä.

Maistetuista punaviineistä toinen oli läpikäynyt hiilihappokäymisen ja toinen oli perinteistä punaviiniä.

Tällä kertaa en ostanut pulloja kotiin vietäväksi. Olin tehnyt sen aikaisemmin, ja todennut, että molemmat lajit olivat aivan erinomaisia, vaikka ne olivat luonnollisesti keskenään aivan erimakuisia.
Syksyllä on taas mahdollisuus tulla tänne ja ostaa, jos siltä tuntuu sillä hetkellä…

La Palmeran viinejä on saatavissa Al Campossa, Corte Inglésissä ja erikoisissa viinimyymälöissä – vinotecas…

Kuvia:
Humboldtin näköalapaikka
Nateros
Bodegas Monje Bodegas La Palmera

Kesäkuu 2010 ©Gracia Penttinen
Artikkelin  vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta,  ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan