Helpoin tapa osallistua on varata paikka erityisessä bussissa, joka vie osallistujat eri kohteisiin. Bussissa on myös mukana asiaan perehtynyt espanjaa ja englantia puhuva opas. Bussipaikat on hyvä varata ajoissa. Ne on maksettava etukäteen ja osallistuminen onnistuu siinä järjestyksessä, kun maksu on tullut perille. Tilaa on vain noin 30 henkilölle, koska moneen paikkaan pääsee vain pienellä bussilla. Olisin halunnut osallistua jo aikaisemmin, mutta olin ollut liian myöhään liikkeellä, ja paikat olivat jo jaetut.
Bussi haki osan tulijoista Santa Cruzista, kaupungin kauppahallin ”Nuestra Señora de la Áfrican” edestä. La Lagunasta haettiin lisää osallistujia, ja niin bussin istuimet olivat täydet, jopa niin, että oppaan viereiselle etupenkkipaikalle sijoitettiin ”pariton” osallistuja.
La Matanzan halli
Ensimmäinen kohde oli La Matanzan lauantainen viljelijöiden ja käsityöläisten myyntihalli. Hallin toiminnasta vastaava henkilö oli vastassa ja esitteli tiloja. Osa niistä on varattu maanviljelystuotteille, kuten vihanneksille, hedelmille, viinille, perunoille. Hallin toisessa päässä voi ostaa käsityöläisten tuotteita. Itse ostin aivan erinomaisen kastanjapuusta käsintehdyn leipälaudan. Muita tämän osan tuotteita ovat esim. suolatut kalat, vähän samannäköiset kuin lipeäkalat. Tosin valikoimaan kuului muutakin kuin kuivattua ja suolattua turskaa. Leikkokukat näyttivät myös olevan alueen myyntiartikkeli. Väkeä oli tosi runsaasti. Nämä maanviljelys- ja käsityöläistuotteiden markkinat näyttävät todella vetävän kävijöitä. Siinä yhteydessä voi tavata myös ystäviä ja tuttavia.
Toimintavastaava johdatti meidät hallin yläkertaan. Hän kertoi tässä La Matanzan hallissa pidettävistä erityisistä ”tapahtumista”. Niiden joukossa ovat mm. vuotuiset perunapäivät. La Matanza on viinin lisäksi keskittynyt perunan viljelyyn ja laatuja on todella runsaasti. Toinen suurempi tilaisuus on käsityömessut. Lähiaikojen tapahtumiin kuuluu erityinen kastanjalle omistettu viikko, jonka kohokohta on seuraava sunnuntai, jolloin on mahdollista maistella erilaisia kastanjasta valmistettuja tuotteita.
Pöydälle oli laitettu pikkusyötävää ja paikallista viiniä. Oli erityisiä pikkuperunoita, ”papas bonitas”, perinneherkkua gofiota, perunamunakasta – tortillaa, puolikuivaa vuohenjuustoa ja kuivaa kahvikakkua.
Matanzan keskustasta käännyttiin ylöspäin. Bussi kiipesi aina vain ylemmäksi, ja välillä tuntui, ettei se jaksa millään. Vastaantulijat väistyivät kohteliaasti tien syrjään. Oikealle puolelle jäi La Orotavan laakso. Lopulta olimme saapuneet vanhalle tielle, joka aikoinaan yhdisti Santa Cruzin La Orotavan laaksoon – Calle Real de La Orotava.
Edessämme avautuivat viiniviljelykset. Köynnösten lehdet olivat tosin jo hieman ruskehtavia, ja valmiina irtoamaan. Hieman ylempänä näkyi kastanjapuuvyöhykkeen raja. Alue tunnetaan nimellä ”Los Nateros”. Nämä ovat entisiä tulivuorten jättämiä tuhkakukkuloita. Viljelijät ovat pengertäneet niiden rinteet viljelyksille. Viljelystonttien reunoja tukevat kivimuurit. Nämä rakennettiin aikoinaan siksi, ettei viljelysmaa häviäisi rankkasateiden mukana. La Matanzan kunta on kunnostanut muureja niillä paikoilla, missä ne ovat sortuneet.
Matka jatkui alaspäin viljelysten läpi. Ohitimme rotkon, jonka yhteydessä muistelimme sitä guanchien ja kastilialaisten taistelua 1494, jonka muisto jäi kunnan nimeen La Matanza – lahtaus... Kastilialaiset hävisivät guancheille verisessä taistelussa näillä alueilla.
Viinikellari El Moral Agua Garciassa
Raveloon nousevan tien mutkassa meitä odotti Ricardo Hernandéz, El Moral nimisen viinikellarin omistajan poika. Aloitimme pellolta, viiniviljelysten laidasta. Hetkeä aikaisemmin alkanut tihkusade kostutti maata, ja voimme ihan itse todeta sen olevan savipitoista. Maanlaadusta, tästä viljavasta ruosteenpunaisesta saviperäisestä maasta, hän totesi sen tuottavan rypäleitä, joiden alkoholipitoisuus oli 13-14 astetta.
Ricardo Hernandéz esitteli ympärillä olevia lajeja, Listán Negro, Listan Blanco, Baboso, Negramoll. Kaikki vanhoja kunnon Kanariansaarille kauan sitten kotiutuneita lajeja. Hän mainitsi myös nykyään paljon suosiota saaneen Syrah lajin. Tosin hän oli vähän epäileväinen sen suhteen ja totesi heidän mieluimmin valitsevan lajit, joiden tiedetään viihtyvän täällä.
Osa tilan köynnöksistä on lähes sata vuotta vanhoja. Niiden leikkausta on vain modernisoitu, mutta ne tuottavat edelleen. Ricardo Hernandéz näytti myös vieressä olevia nuori köynnöksiä ja totesi, että ne alkavat tuottaa vasta kuudentena vuotena istuttamisen jälkeen. Tosin rypäleitä syntyy jo parin vuoden päästä, mutta niiden laatu ei ole vielä hyvä. He käyttävät viiniinsä pelkästään itse viljeltyjä rypäleitä. Tilalla käytetään mahdollisimman vähän kemiallisia tuotteita viinirypäleiden tuotannossa. Viinikorjuun jälkeen rikkaruohot korjataan käsin.
Viinitilalla on uudistettu myös tapaa sitoa köynnökset. Ennen tällä alueella oli tapana ikään kuin solmia köynnökset toisiin ja nostaa tämä ”letti” ylös matalalle puutelineelle silloin kun viiniköynnöksen aika oli saada lehtiä ja vähitellen rypäleitä. Kun rypäletertut olivat korjatut, köynnökset lasketiin maahan. Ricardo Hernandéz totesi, että tämä entinen viljelytapa täystyöllisti viljelijän koko vuodeksi. Uusi kiinnitystapa jättää viljelijälle vapaa-aikaa.
El Moral on pieni viinikellari, perheomisteinen. Heidän ostajapiirinsä koostuu lähinnä paikallisista ravintoloista ja kylän asukkaista. El Moral on pienuudestaan huolimatta mukana alueen ”alkuperäisalue” luettelossa. Viinipullon etiketti ja vastaetiketti kertovat mm. sen, että pullossa oleva viini on laatutarkastettu, ja että sen valmistukseen käytetyt rypäleet ovat peräisin rekisteröidyiltä viljelijöiltä.
Viinin laatuleiman saaminen on oma prosessinsa. Kun viini on valmista, on soitettava tarkistusvirastoon ja sieltä tulee teknikko, joka ottaa viinistä neljä näytepullollista. Yksi pulloista jää ”kuitiksi” viljelijälle muistuttamaan millaista viini oli kokeenottohetkellä. Pullo lähetään laboratorioon kokeita vartan, ja kaksi pullollista käytetään maistelukokeisiin. Samalla teknikko sinetöi viinisäiliön. Näitä sinettejä ei saa avata ennen kuin tarkistusprosessi on ohi. Kun laatutarkkailu- ja maistelukokeet ovat ohi, viini saadaan pullottaa.
Ricardo Hernandéz sanoi, ettei heillä ole minkäänlaista ”stressausta” viinille. Se saa "tekeytyä" rauhassa aina helmikuuhun saakka. El Moralin ulkonainen erikoisuus oli viinin vastaanottotilassa oleva vanhanaikainen, kastanjapuinen viinipuristin. Ricardo Hernandéz kertoi isoäitinsä kertoneen tästä puristimesta, jonka ikä ylittää varmaan 100 vuotta. Tämä on Kanariansaarten ainoa vanhanaikainen viinipuristin, jota käytetään missään laatutarkkailuvalmistuksessa.
Saimme kuulla viinin pullotuksesta. Pullon korkki oli yksityiskohta, josta Ricardo Hernandéz puhui hieman enemmän. Nykyiset korkit ovat silikonia. Ne eivät ole yhtä kalliita kuin aidot korkkikorkit. Tosin hän arveli, etteivät nämä silikonikorkit luultavasti toimi pitkään säilytettävien viinien yhteydessä.
Viinin maistelun yhteydessä saimme paikallista pikkupurtavaa. Useat meistä lähtivät pullopaketin kanssa jatkamaan matkaa.
El Moralin nurkalta tie laski jyrkästi alaspäin kohti moottoritietä. Ohitimme matkallamme Monjen viinitilan ja vähän alempana Sauzalin Viinimuseon. Matka jatkui merta ja Valle Guerraa kohti. Opas totesi viinitilojen läpi ajaessamme, että tänä kesänä, 2009, viininviljelijät olivat menettäneet miltei puolet sadostaan. Kuumuus ja kuivuus olivat saaneet aikaan sen, että rypäleet kuivuivat rusinamaisiksi jo ennen kuin ne ehtivät kypsyä.
Viinitila El Fresal Valle Guerrassa
Reitin toinen viinitarha oli Valle Guerrassa lähellä Prisiä sijaitseva Broncen tila. Tämä viinitila oli huomattavasti suurempi kuin El Moral. Tarhan ympärillä oli korkea muuri ja siinä komea portti. Opas painoi soittokelloa ja portti liukui syrjään. Ajoimme sisään. Eräässä tarhan nurkassa oli eläimille pieni tarha. Siellä oli Kanarian lampaita ja aaseja. Nämä lampaat ovat samaa lajia kuin aikoinaan ne, joita guanchet pitivät kotieläiminään. Ne eivät tuota maitoa, ja karvakin on lyhyttä. Ovat kuulema erinomaisia lihan tuottajia.
Perillä viinikellarin edessä meitä odotti paikan isäntä Antonio Delgado. Hän esitteli aluksi tilaa. Tämä viinitila on suhteellisen nuori. Sen toiminta aloitettiin vuonna 2001, tosin perheen perinteiden jatkajana. Se sijaitsee noin 150 metrin korkeudessa meren pinnan yläpuolella, missä Antonio Delgadon mukaan sekä lämpötila että ilman kosteus ovat ihanteelliset. Viiniköynnökset kiinnitetään riveissä metallitelineille niin etäälle toisistaan, etteivät ne varjosta toisiaan. Köynnösrivien väliin jää tilaa muokata maa. Erikoista tässä yhteydessä oli, että tätä välitilaa käytetään rypäleiden valmistusprosessin jälkeen mm. auringonkukkien ja myös muiden kasvien viljelyyn.Tosin nämä kasvit kynnetään maahan ja hyödynnetään maanparannuksessa. Antonio Delgadon tilalla ei käytetä mitään keinotekoisia tuotteita. Hänen viinilleen on anottu Luomuviinien todistusta. Asia on käsittelyn alainen.
Tällä tilalla viinivalmistuksessa käytetyt punaiset rypälelajit ovat Negramoll Negra, Listán Negro, Tintilla ja Syrah. Näistä Syrah on uusi lajike, jota tilalla kokeillaan. Muut ovat perinteisiä kanarialaisia lajeja. Valkoinen rypälelaji on perinteinen Listán Blanco. Pääosa tuotannosta on punaisia viinejä. Valkoviinin tuotanto on vähäisempi. Viinitarhan tuotteet myydään nimellä tuotenimellä Bronce. Ne ovat saanet useita palkintoja.
Tilalla on myös eräänlainen vanhojen ”kotoperäisten” viiniköynnöslajien kokoelma. Kanarialaiset köynnökset säästyivät 1800-luvulla Euroopassa riehuneelta viinikirvalta (filoxera). Täällä Tacoronten alkuperäisalueella, mihin Bronce kuuluu, on säilynyt ja säilytetty monia ns. kirvantuhoa aikaisempia (prefiloxera) lajeja, joita ei enää tavata missään muualla Euroopassa.
Antonio Delgado esitteli vielä viininvalmistusvaiheet ja säilytyskellarin. Erityisesti hän korosti sitä, etteivät he siivilöi viiniä, koska siitä häviää silloin mahdollisten epäpuhtauksien mukana myös viinin makua. Samasta asiasta oli jo Ricardo Hernandéz El Moralin viinitilalla puhunut.
Pöytä oli katettu ulos viinikellarin eteen. Erinomaisten makupalojen lisäksi maistelimme paria erilaista punaviiniä, ensin kanarialaisia lajeja sisältävää ja lopuksi punaviiniä, jossa oli käytetty pelkästään Syrah rypäleitä. Makuero oli mielestäni huomattava. Syrah tuntui vieraammalta kaikkien maistelemieni kanarialaisista rypäleistä tehtyjen viinien jälkeen.
Varsinaiseen tunnusteluun ei jäänyt aikaa, koska väki oli jo palaamassa bussiin. Ostin pullon tätä viiniä, huolimatta sen korkeasta hinnasta. Päätin jättää sen lähemmän tutkiskelun jouluun tai mahdolliseen tilanteeseen, jossa istun yhdessä ystävien kanssa. Tätä viiniä ei voi mielestäni jättää pulloon seisomaan ja odottamaan seuraavaa kertaa.
2009© Gracia Penttinen
Artikkelin vapaa jakaminen on sallittu, niin kauan kuin sen teksti säilytetään kokonaisuudessaan ja sisältöä muuttamatta, ja jos sen kirjoittaja - Gracia Penttinen - ja tämä blogisivu mainitaan
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar